PUITA JA PENSAS.

29 maaliskuuta 2013






Tässä vähän näkymää omenapuiden oksatilanteesta. Ihan vaan tiedoksi sinne leikkajalle, tälläistä on odotettavissa. Viimeisessä kuvassa oleva isohko pensas on iso päänvaiva. Alkuperäinen veikkaukseni on pähkinäpensas, naapuri väitti saarniksi, mitä se ei ainakaan ole. Lehmukselle vahva ehkä.

Naapuri kysyi viime kesänä, että olenko tietoinen ettei kyseinen puu/pensas ole sallittu siirtolapuutarhassa. Olen kyllä tietoinen ettei mitään luonnonpuita saa kasvatella, mutta kuvittelin pähkinäpensaan olevan sallittu. Siis jos se nyt on sellainen. Naapuri jatkoi, että kaupunki tekee tarkastuksia ja se voi määrätä kasvin poistettavaksi. Ihmettelempä vaan miten se on noin isoksi päässyt, jos se ei saisi palstalla kasvaa. Pensas nimittäin oli siinä, kun siirtolapuutarhan ostin. 

Miten siitä ei ole aikaisemmin huomauteltu? Naapuri myös tiesi kertoa, että toinen naapurini on auttanut edellistä omistaa ja leikannut pensasta. Haluaisin päästä koko puskasta eroon, mutta pelkään sen olevan turhan iso projekti. Ties kuinka syvälle juuret ulottuvatkaan. Pensas sitä paitsi hyvin lehdet kasvatettuaan peitää hyvin näkymää tieltä pihalleni. Jos nyt sitten edes leikattaisiin sitä vähän?

3 kommenttia:

  1. Miksi muuten luonnonpuut ovat siellä kiellettyjä?

    VastaaPoista
  2. No johan on ongelmapensas...:)
    Samaa ihmettelen, kuin Liiolii.

    VastaaPoista
  3. Alueen säännöt kieltävät luonnonpuut, koska palstaa on tarkoitus käyttää hyötyviljelyyn ja pakollisena on aikakin yksi hedelmäpuu. Koristepuut, pienet sellaiset, ovat käsityseni mukaan ihan ok. No, ainakin itselläni kasvaa {toivottavasti talven jäljiltä} kaksi pientä japanin vaahteraa. :)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground