KUKKIA, KASVEJA.

12 kesäkuuta 2014











Ilahduttaa, kun bambu ja molemmat japaninvaahterat ovat selvinneet talvesta. Toisesta tosin vain alin oksa. Uskaltaisikohan raukalle tehdä rajun leikkauksen? Salaatit ovat itäneet ja ja ilokseni myös valkosipulit ovat nousseet osittain mullasta. Unikkoja on tänä vuonna räjähdysmäisesti, tuntuu että muutkin kukat ovat rehevämpiä kuin aiemmin. Ensimmäiset pionit ovat pian kukassa, ihanaa!



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


6 kommenttia:

  1. Ohoh - Bambuko sinulla on kasvanut ulkosalla koko talven? Suojasitko sitä jotenkin tai mitäs sorttia bambuja yksilösi on? Tuohan kuulostaa superkiinnostavalta =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, bambuni oli viime kesänä ruukussa ja syksyn tullen iskin sen maahan. Taisin ripotella päälle vähän lehtiä, mutta en suojannut sitä mitenkään muuten. Mulla pitäisi olla tallessa bambun tiedot, jossain. Pengon sen jostain ja kerron sitten mitä sorttia yksilö on. :)

      Poista
  2. Minäkin täällä oikein hätkähdin onnesta, selvisikö sun bambu?
    Haaveilen noista japaninvaahteroista mutta olen ollut arka kokeilemaan niitä. Paula Ritanen-Närhen puutarhassa oli monta japaninvaahteraa, ja hän kehotti muo ehdottomasti kokeilemaan. Mutta että vois kokeilla bambuakin..toisaalta ku aattelee, Japanissakin on bambua aika korkeilla vuorillakin. Mut siel on pakkasta ehkä -15c.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, selvisi. Liekö sitten syynä erittäin lyhyt ja leuto talvi? Luin vuosi sitten jostain, että bambut voivat selvitä Suomesssakin ja olihan se pakko kokeilla.

      Mulla on nyt toinen vaahtera selvinnyt kolmesta talvesta ja toinen kahdesta. Isompi verivaahtera on tosin kärsinyt talvista, varsinkin yläoksat ovat kuolleet, tänä vuonna lehtiä tuli vain yhteen oksaan, nekin vihreitä. Haluaisin niitä lisää, mutta piha on pieni ja ne kai kannaisi talvettaa ruukussa jossain varastossa, mihin mulla ei ole mahdollisuutta. Mutta ehkä vielä yksi? :)

      Poista
  3. Yhden Japaninvaahteran olen onnistunut tappamaan...edellisen kodin naapuri antoi, kun muuttivat naapuriin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on kuollut useampi, kun olen yrittänyt talvettaa niitä parvekkeella. Maahan istutettuna ovat selvinneet paremmin.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground