PENKKILÖYTÖ.

18 lokakuuta 2015





Olen viettänyt viimeistä kesälomaviikkoani ja tehnyt useamman pikkureissun sinne ja tänne. Kameraan oli jäänyt tukku kuvia ajalta, jolloin aurinko paistoi eikä yöpakkasista ollut tietoakaan. Puutarhani näytti silloin vähän toiselta. Näissäkin kuvissa vielä vihertää kauniisti.

Pupuseni tässä testaa uutta roskalavalöytöäni, parimetristä penkkiä. Epäilen penkin olleen taloyhtiön saunatiloissa ennen päätymistään roskalavalle ja sieltä palstalleni. Kyseisessä taloyhtiössä näyttäisi olevan putkiremontti meneillään ja olen hakenut samalta lavalta aiemmin mm. vanhoja tiiliä palstalle.

Täyspuinen penkki painoin jonnin verran, onneksi matka siirtolapuutarhaan lyhyt ja oli pimeää. :) Hyvä hauistreeni. Luulenpa, että penkki saa jonkinlaisen öljyn tai vastaavan päälleen ensi keväänä, ehkäpä mustana. Yhtään en vielä tiedä mihin penkki tulee sijoittumaan, onneksi on koko talvi aikaa pohtia.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Hyvä löytö! Penkkejä ei voi olla liikaa puutarhassa;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Näen jo itseni ensi kesänä istuskelemassa penkillä ja ihailemassa puutarhaa... :)

      Poista
  2. Hieno penkki. Siitä tulee oiva lisä puutarhaan. Murunenkin on aivan selvästi todennut penkin kelvolliseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Uskon kyllä, että penkille löytyy paikka puutarhasta.
      Juu, siinä voi istua, käyttää apuna venettylessä ja vähän myös teroittaa kynsiä...

      Poista
  3. Parasta kierrätystä...kauniskin viellä..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Ja hyväkuntoinen ja tukeva. Kaikkea mitä voi ilmaiselta löydöltä toivoa.

      Poista
  4. Sää oot tehnyt taas hyvän löydön:)

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground