KISSAMAISET VUODENAJAT

26 joulukuuta 2016

 
Minä ja Muruseni saimme tovi sitten Rikkaruohoelämää-blogin Betweeniltä ja Juuso-komistukselta vuodenaikakuvahaasteen, joka on matkan varella muuttunut kissamaiseksi.  Haaste menee näin:


Postaukseen toivoisin neljä kuvaa, jotka on otettu eri vuodenaikoina.
Mukana voi olla uusia ja vanhoja sekä jo julkaistuja kuvia.
Mukaan voisi haastaa neljä blogiystävää.
Haasteeseen voi vastata, jos haaste tuntuu hyvältä.
 

Murusen talvi menee kotipesässä. Siirtolapuutarhamökkini aka Oravanakesäpesä on eristämätön ja lämmittämätön _kesämökki_. Siellä ei talvella vietetä aikaa, eikä oikeastaan alkukeväästä ja loppusyksystäkään. Ei varsinkaan Silkkitassun toimesta. 

Muruseni on kova ulkoilemaan, eikä lumi tai pikkupakkanen haittaa, mutta nämä ulkoilut suoritetaan vanhempieni luona, ei kesäpesällä. Siksi talven kuvat ovat kotoa, sisältä lämpimästä. Säästelin haastetta jouluun, jotta olisin voinut kuvata Murun ulkoilemassa, mutta eipä jouluinen Varsinais-Suomi tarjoile kovinkaan talvista maisemaa.


 

Huhtikuun tienoolla alkaa Murusen mökkikausi. Silloin alkaa olla tarpeeksi lämmintä, jotta voi käydä välillä lepäilemässä mökin sisällä. Yleensä pääsiäisenä koko siirtolapuutarha herää ja väkeä vilisee palstoilla.Silloin pitää tarkastaa reviiri läpikotaisin, vahtia lintuja ja saalistaa ötököitä.




Kesä on yhtä mökkeilyä, harvassa ovat ne viikonloput jolloin ollaan pois mökiltä. Monesti jäädään myös yöksi. Monesti arki-iltoinakin tulemme mökille muutamaksi tunniksi. Höpinkäinen nauttii niin silminnähden aidatulla palstalla vietetystä ajasta, että en millään raaski jättää häntä kotiin, kun itse puuhastelisin ulkona. Juoksemisen ja vaanimisen välissä maistuu unet hetekalla ja taas jaksaa.
 


Syksyä kohden mentäessä käynnit vähenevät ja lyhenevät. Kun pieni kissa käpertyy pienen pieneksi keräksi hetekalle ja näyttää viluiselta loppuu kausi, yleensä syys-lokakuussa.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Ihana ♥ Voi Murunen-Höpinkäinen ♥
    Kissa nauttii niin paljon ulkoilusta, kaikilla aisteilla, eihän sitä voi sisälle teljetä, jos itsekin kerta menee nauttimaan ulkoilmasta. Mukavaa, että otat Murusen aina mukaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Juu, en millään pysty jättämään toista kotiin, kun itse lähden mökille. Vaikka kissan raahaaminen mukana välillä ärsyttää, on se sen arvoista. Varsinkin, kun nykyisessä kodissa ei ole parveketta.

      Poista
  2. Onneksi nyt mennään taas kevättä kohti;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, todellakin! :) Kohta ollaan taas molemmat palstalla.

      Poista
  3. Ihana Höpinkäinen, jolla on kaulassaan pilli, jolla soittaa piika pian tarvittaessa hätiiin. Sinussa on muuten jotain samaa, kuin Hercule Poirotissa? Viikset kenties?

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground