SUOMI 100 v.

13 heinäkuuta 2017


Tuolla Murusen selän takana on ollut sellainen kamala pöheikkö. Sekaisin vadelmia, mahoniaa, pikkutalviota, kieloja ja rikkaruohoja. Perällä isoksi kasvanut syreeni, jonka oksilla kiipeilee sekä villiviini että pienikukkainen, sininen kärhö. 

Murusen vasemmalla puolella on vattupensaat, ne on joskus rajattu tolppien ja narujen kanssa, mutta ryöpsähtäneet karkuun niille varatulta alueelta. Murusen oikealla puolella on mahoniaa ja sen jälkeen alkaa laatoitus, joka jatkuu mökin pohjoisreunaan asti. Tämä on siis edellisessä postauksessa nähdyn ruukkupuutarhan vieressä.


Revin kaikkialle ehtineet pikkutalviot ja vadelmat pois juurineen, niin hyvin kuin vain sain. Mahonia oli kasvattunut valtavat juuret, joiden esiinkaivamisessa meni pari iltaa. Hirveä homma, mutta sainpahan kaivettua! Kävin koko alueen lapiolla läpi ja nypin juurien palasia pois. 

Tämä sivusta on palstani varjoisin nurkkaus ja nyt etsinnässä on varjossa viihtyviä kukkia. Ensimmäinen on jo istutettu - Mustilan arboretumista saatu alppiruusu Rhododendron 'Suomi 100 v.'. Kalpean keltainen rodo saa kunnian olla kuupuutarhani ensimmäinen asukki. Petasin sille mahdollisimman hyvän kasvupaikan kaivamalla ison kuopan, jonka täytin rodo- ja havumullan ja turpeen sekoituksella. Toivottavasti se viihtyy! Mutta ei liian hyvin, palstani on pieni ja valtavalle alppiruusulle ei ole tilaa. :)


Sitten siihen parhaaseen osuteen - kukkaostoksiin, lopputila pitäsi täyttää jollakin. Onko ehdotuksia? Varjoisa paikka ja valkoisia kukkia. Auttakaa fiksummat!

Blogiyhteistyö Arboretum Mustila 'Suomi 100 v.' alppiruusu saatu



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Oi sinua onnekasta, kun sait tuon Suomi 100-rodon. Itse olisin ostanut, mutta se oli loppuunmyyty. Oletpa ollut tehokas. Kuupuutarha kuulostaa ihanalta! Tiarella? Valkokukkaisia kuunliljoja. Alaskankleitonia alppiruusun juuialueelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taisin saada ihan niistä viimeisistä taimista onnekkaasti yhden. Hyviä ehdotuksia, laitoin ostoslistalle.

      Poista
  2. Minä olen ihastunut pikkutöyhtöangervoon, se on matala ja kukkiin kauniisti valkoisin kukin. Sitä olen ostamassa kunhan vain jostain löydän.
    Sitä suositteli Viherpihan Pentti Alanko ja siitä minä sain tuon idean, pensas ei helposti leviä ja siksi sitä olisi syytä hankkia pari kolme tainta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyykin laittaa pikkutyöhtösngervo etsintään. Kiitos vinkistä Molley!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground