PUUTARHABLOGGAAJATAPAAMINEN MARKETANPUISTOSSA.

28 toukokuuta 2018



Sain Kotipuutarha-lehdeltä kutsun tulla viime lauantaina Marketanpuiston puutarhamarkkinoille ja bloggaajatapaamiseen. Alkuun oli aikaa kierrellä markkinoilla ja Marketanpuiston piha- ja puistorakentamisen näyttelyosastoilla.



Ehdin kertää myyntikojuja ja löysin pari vuotta etsimäni pillipelargonin, Pelargonium tetragonumin Pukin puutarhan osastolta. Oi, onnea. Mukaan Kesäpesälle lähti myös merimiehensydän, tarhakullero 'Alabaster' ja yrttejä.


Bloggaajatapaaminen alkoi alkumaljoilla ja kevyellä salaattilounaalla. Tapaamisen teemana oli pienten pihojen ideat, joka kiinnosti aika lailla tätä erittäin pienen puutarhan omistajaa. Ensimmäiseksi Kotipuutarha-lehden päätoimittaja Maija Stenman kertoi oman pienen atrium-pihansa muutoksesta reheväksi keitaaksi. Vinkeiksi nousivat hyvä suunnitelma, istutusten rajaaminen ja tukirakenteiden käyttäminen.



Sanna Tahvonen Puutarha Tahvosilta kertoi omassa puheenvuorossaan Proven Winners -taimisarjasta, joka soveltuu erityisen hyvin pienelle pihalle. Proven Winners on tämän vuoden uutuus Tahvosten valikoimassa ja se sisältää 11 kooltaan pienehköä pensasta. Ne kaikki ovat terveitä, tutkittuja ja testattuja lajikkeita, jotka soveltuvat Suomen oloihin. 

Ylläolevissa kuvissa kaksi sarjaan kuuluvaa angervoa, ylempänä pensasangervo Spirea x Double Play Big Bang ja alempana japaninangervo spirea japonica Double Play Red. Itseäni kiinnostaa eniten sarjan purppuraheisiangervo Physocarpus opulifolius 'Tiny Wine'. Olen harkinnut purppuraheisiaangervoa ja olin jo lähellä aiemmin keväällä ostamassakin, mutta jäin miettimään pensaan kokoa. Tässä 'Tiny Wine'ssa kohtaisi kaikkit toiveeni, tummanpurppuraiset lehdet, vaalenapunainen kukinta ja pienehkö koko.


Ruduksen uuttuutta, Luotokiveä, ja puutarhan pienistä kiveyksistä ja vanhan kiveyksen päivityksestä oli kertomassa Jaani Turunen Rudukselta. Luotokivi on yllä olevassa kuvassa kahdessa eri värissä. Lisäksi löytyy vielä kolmaskin vaihtoehto. Luonnon maisemasta ilmeensä lainannut Luotokivi näyttää mukavan luontevasti sopivan mökille, mutta myös mutkattomasti kaupunkiin.

Olen vähän tympääntynyt mökkini ympärillä oleviin isoihin betonilaattoihin, jotka ovat ajalta enen minua. Terassilaudoitus vaatii siirtolapuutarhassa rakennusluvan, mutta ilmettä voisi hyvin kohottaa tällä vaihtoehdolla. Liuskekivityyppinen ulkoasu voisi paremmin sopia vanhan mökin ympäristöön paremmin kuin kantikkaat laatat.



Terassien ja parvekkeiden istutuksista ideoita oli antamassa Kekkilän Mari Kaartokallio, joka esitteli myös meille monilla messuilla näkyneet Kekkilän uutuudet, Pentagon Designin suunnittelemat viherkalusteet, joista esillä oli Viherlaatikko ja Viherhyllykkö. Ihanat myös kasvihullun kotiin sisälle.


Mahtava päivä puutarhan ja puutarhaystävien parissa. Kiitos Kotipuutarha-lehdelle, Kekkilälle, Rudukselle ja Puutarha Tahvosille järjestelyistä ja mahtavista ideoista. Ainakin tämä pienen pihan omistaja on taas entistä insiroituneempi. Oli kiva tavata!



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Ihana päästä kuvien kautta paikalle!
    En harmikseni päässyt tänä vuonna tapaamiseen, ystävätapaamisen vuoksi. Teillä näyttää olleen mukavaa ja antoisaa yhdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, odotin niin että nähtäisiin tapaamisessa! Toivottavasti vielä ehditään jossain nähdä.

      Poista
  2. Kiva päivä. Pienen pihan teema sopiikin sinulle hyvin.
    Onneksi terassilaudoitukselle on vaihtoehtoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva päivä ja teema oli todellakin muin minulle tehty!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground