OMENAPUIDEN KUKINTA.

28 toukokuuta 2019


Oi, nyt on siirtolapuutarhassa kaunista! Omenapuiden kukinta on huikean ihanaa, kun alueen sadat omenapuut kukkivat yhtä aikaa. Joka puolella on valkoisia hattaroita, sillä siirtolapuutarhan säännöissä määritetään, että jokaisella palstalla tulee olla hedelmäpuu.






Omista omenapuistani vain kaksi kolmesta kukkii tänä vuonna kuten jo aiemmin kirjoitin, silti näky on hieno. Kukassa ovat 'Punainen Melba' ja 'Antonovka'. 'Syysjuovikas' pitää taukoa tänä vuonna.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Voi vain kuvitella, miten kaunista siellä juuri nyt on.

    VastaaPoista
  2. Näyttää aivan ihanalta!
    Olisikin ihana mennä kävelyllä johonkin siirtolapuutarhaan tai vanhalle rintamamiestaloalueelle. Ne ovat yhtä kukkamerta tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kaunista! Oma asuinalueeni on myös aivan upea omenapuiden kukinnan aikaan. Alueella on pienkerrostaloja ja omakotitaloja, joiden puutarhoissa on runsaasti omenapuita. Aivan uskomattoman ihana paikka asua.

      Poista
  3. Varmasti alueella kulkeminen on kuin valkeassa pilvessä. Upean näköist.
    Meillä yksi omenapuu neljästä kukki runsaana, muut varsin vaisusti. Se oli odotettua, koska kaikki ovat kukkineet kahtena edellisenä vuonna todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, rakastan kävellä ympäri siirtolapuutarhaa muutenkin ja omenapuiden kukinnan aikaan se on extraupeaa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground