TÄÄLLÄ TAAS - KEVÄT JA MINÄ.

12 toukokuuta 2019

Helmihyasintti l. helmililja | Muscari armeniacum
Olin kaksi viikkoa lomailemassa Japanissa. Reissu meni hyvin, paluu työarkeen ei niinkään, olen kärsinyt aikaeron aiheuttamasta väsymyksestä. Vähitellen univaje on täyttyy ja loman jälkeinen päämäärätön vetelehtimisen pitää loppua, kun puutarha odottaa hoitajaansa.

Japani oli ihana, tähtäsin sinisateiden ja atsaleoiden kukintaan. Sain kaupan päälle kerrottut kirsikankukat, ne kukkivat tavallisia myöhemmin. Oli pakahduttavan kaunista. Oli 14 puutarhakohdetta, kissajuna, Yayoi Kusama -museo ja paljon kauppoja. Unelmalomani. Ahhh. Sain pidennetyn kevään, sillä Japanissa kevät oli huomattavasti pidemmällä.

Hyasintti | Hyacinth
Tiesin matkaa varatessa, että huhti-toukokuun vaihde on kevään alku Suomessa ja menettäisin kevään parhaat puutarhapuuhailupäivät - pääsiäisen ja vapun. Päätin etten stressaa, aina tulee seuraava kevät ja puutarhatyöt kyllä odottavat minua palatessa. On vain itsestä kiinni missä tahdissa niitä teen ja kuinka kriittisesti arvioin itseäni ja puutarhaani.

Ennen lähtöä kävin kertomassa magnolialleni ettei ei ole soveliasta kukkia ennen paluutani. Kuuliaisena pensaana se odotteli nuppujen kanssa, kun palasin kotimaahan. Ehdin hieman huolestua matkalla, kun huomasin Instagramista, että kaikki hehkuttelivat hellelukemia ja esittelivät puutarhojensa kukintaa. Omassa puutarhassa ehti kukkia vain yhdet aikaiset tulppaanit matkani aikana.

Tähtitulpaani | Tulipa humilis 'Violacea Yellow Base'

Ruusuherukka | Ribes sanguineum


  
Narsissi | Narcissus
Ennen matkaa ehdin äitini kanssa siistiä kaikki perenna-alueet ja kertaalleen kitkin palstan edustan, toisen sivun ja mökkipolun. Palsta näytti palatessa huomattavan siistiltä, kun nuo alueet olivat kunnossa. Viikko sitten lauantaina vanhempani palauttivat Murusen minulle ja samalla jatkettiin kolmistaan puutarhatöitä. Isä asensi uuden köynnöstuen vanhan jatkoksi ja laittoi palstan taka-aitaan uuden portin. Kaivoin mökin vierustalta tekemiäni betonilaattoja ylös, ne alkoivat viime syksynä kyllästyttää liikaa. Siinä puuhassa loukkasin vähän selänkin, onneksi se alkaa olla jo kivuton.

Narsissi | Narcissus
Narsissi | Narcissus
Eilen istutin perunat ämpäreihin ja lavankaulukseen. Laitoin valkosipuleille pollen parasta. Siivoilin lavankaulusmaita ja istutin niissä talvehtineita yrttejä ja mansikoita ruukkuihin. Ensimmäisten sadepisaroiden tippuessa heittelin kalkkia maahan ennen kotiin lähtöä.

Keltakiurunkannus | Corydalis lutea


Alkuviikosta kävin Herttoniemessä työasiossa, kotimatkalla kävin PuutarhaNikkareilla orvokit mielessä. Tulin ulos myymälästä japaninvaahteran, sammaleen ja heinän kanssa. Parin päivän päästä kävin K-Raudassa ostamassa seinäkoukkuja tikkaille, ostin orvokkeja. :) Istutin orvokit ruukkuihin ja asettelin ne portille toivottamaan tervetulleeksi. Tästä se taas lähtee!



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


9 kommenttia:

  1. Mukavan näköinen blogi sinulla, liityin lukijaksi :)

    VastaaPoista
  2. Helteen ajan olisit varmasti nauttinut täällä olosta, mutta onneksi sen jälkeen tuli viileää, ettet missannut magnolian kukintaa! Matka kuulostaa siltä, että oli tosiaan unelmiesi täyttymys. Eiköhän se kevät täälläkin jatku nyt, kun on yöpakkasista taas päästy...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään oli jo iltaipäivällä mukavan kesäisää, luumun kukatkin olivat yhtäkkiä auki. Vielä eilen ne olivat tiukasti supussa.

      Matka oli ihana, toisaalta on ihanaa palata kotiin ja päästä heti nauttimaan kevätkukinnasta.

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Kaunista kukintaa, keltakiurunkannukset ovat suloisia.
    Japanin matkasi kuulostaa kadehdittavan mahtavalta. Kirsikoiden kukinta, puutarhakohteet ja Yayoi Kusaman museo.. toivottavasti kerrot näistä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Matka oli aivan huikean ihana! Palaan ihan varmasti aiheisiin, mutta vasta syksymmällä.

      Poista
  5. Oli varmasti upea matka, instassa katselin toinen toistaan kauniimpia kuvia reissustasi. Lämipimien päivien jälkeen puutarhat hidastivat tahtiaan, ehdit hyvin mukaan kevääseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, matka oli kyllä mahtava. Onneksi tahti hetkeksi hidastui, nyt mennäänkin taas jo täysillä.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground