PALSTAN ILTAVALAISTUS.

15 kesäkuuta 2019


Viime viikonloppuna olin ensimmäiset yöt siirtolapuutarhassa. Iltaisin oli niin ihana tunnelma etten olisi millään halunnut mennä nukkumaan. Olen viime vuosina todennut, että säännöllinen unirytmi, myös viikonloppuisin, sopii minulle. Jaksaa paremmin viikolla, kun viikonloppuna ei kuku aamuyöhön asti.


Illan hämärtyessä sytytin tivolivalaisimet mökin julkisivuun. Tulen niistä aina niin iloiseksi, kannatti raahata Tukholmasta aikanaan parvekekäyttöä varten.



Olen jo pari vuotta sitten ottanut talteen Kierrätyskeskuksen ilmaisteltasta kynttiläkruunun. Viime vuonna vein sen palstalle ja ripustin omenapuuhun. Tänä vuonna lopputalvesta löysin Jyskistä edullisesti paristokäyttöiset kruunukynttilöitä imitoivat valot. Hieman piti vuolla puukolla, jotta sain laitettua ne paikoilleen. Valot on valmistettu vahamaisesta, hyvin kynttilää imitoivasta materiaalista. Eivät ne paljon valoa anna, mutta tuovat tunnelmaa - ihan näyttää kuin olisi oikeat kynttilät.


Polttelin tyynessä illassa myös ihan oikeaa kynttilää. Tuonkin kynttiläjalan olen ottanut talteen samaisesta ilmaisteltasta. Hieman hutera se on, kivet vähän auttavat pysymään pystyssä. Laukat katkesivat, kun kitkin. Onneksi niitä on sen verran ettei haittaa. Toivottavasti samanlaisia iltoja riittää vielä lisää tälle kesälle.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

Proudly designed by Mlekoshi playground