KERAMIIKKATYÖT MÖKISSÄ JA PUUTARHASSA.

13 heinäkuuta 2019


Olen nyt kaksi vuotta käynyt keramiikkatunneilla, se on torstaiterapiaani. On ihanaa iskeä kädet saveen ja tehdä välillä hyvinkin suunnitelmallisesti ja välillä täysin intuitiolla töitä. Tykkään hurjasti ja torstai-illat ovatkin muodostuneet kevyeksi pudotukseksi viikonloppuun. Keramiikan jälkeen nimittäin on saunavuoroni ja sen jälkeen on enää yksi työpäivä ennen viikonloppuvapaita.


Ensimmäisen kauden töitä ovat punasaviset taloruukut. Inspiraationa ovat olleet Amsterdamin talot. Tänä vuonna otin vihdoin talot käyttöön ja kylvin salaattia niihin.


Upean punaiset makkaratekniikalla tehdyt ruukut ovat myös ensimmäisiä tekeleitä. Tykkään niistä paljon, väri on just täydellinen. Kannatti käyttää tolkuttomasti aikaa lasitukseen.


Luumupuussa roikkuu tuulikellon tyyppinen koriste. Vain tyyppinen, sillä se ei kilkata tuulessa. Puuhelmet pitelevät keramiikkakupuja solmujen avulla paikoillaan, ilman että tulee ääntä. Tästä koristeesta tykkäsi myös palokärki, joka kävi alkukesästä naputtelemassa yhtä kupua, ennen kuin ehdin hädistellä linnun pois.



Toisessa köynnöskaaressa riippuu keraaminen viirinauha toivottamassa tervetulleeksi palstalle. 160 senttiset tai alle mahtuvat viirien alta mainiosti. Muut saattavat saada hieman osumaa.


Viime keväänä valmistunut keraaminen lävikkö on ollut jo ensi kertaa käytössä, kun huuhdoin ensimmäistä perunasatoa.



Viimeisenä mökin fasadista inspiraation saanut keraaminen laatta. Sen kaverina on samasta aiheesta tehty taulu.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Voi miten hienoja! Tykkään noista "makkaruukuista"...tosi kivat! Värikö ihastuttaa, mutta kyllä tykkään muutenkin..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hannele! Ei värillä väliä, kunhan on punaista... ;)

      Poista
  2. Kuinka viehättäviä keramiikkatöitä! Torstaiterapia kuulostaa täydelliseltä. - Kaija

    VastaaPoista
  3. Oi, nää on superihania ja inspiroivia! Todella kauniita. Keramiikka on ihana harrastus.

    VastaaPoista
  4. Ihania keramiikkatöitä, lävikkö on aivan huippuhieno!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground