PERGOLANTYYPPINEN KÖYNNÖSTUKI.

03 syyskuuta 2019


Viime viikonloppuna vanhempani kävivät hakemassa omenoita ja samalla toivat perinteisen autokuormallisen tavaraa palstalleni. Yksi kuormassa tulleista asioista oli suunnittelemani ja isäni toteuttama pergolantyyppinen köynnöstuki.

Olen pitkään pähkäillyt palstan perimmäisen nurkan kanssa. Se on ollut pitkään oman onnensa nojassa, muutamana viime vuotena olen siistynyt aluetta hitaasti, koska kunnollista suunnitelmaa ei ole ollut. Olen yrittänyt pitää karkailevat vadelmat aisoissa, istuttanut kuupuutarha-teemalla vadelmapuskien eteen kukkia ja harventanut nurkassa olevia syreenejä, kärhöä ja villiviiniä isolla kädellä.



Simppeli valkoinen köynnöstuki toivoakseni auttaa kesyttämään villiintynyttä aluetta. Tuessa on kolme tolppaa, joista yhteen kiedoin muutama vuosi sitten palstalta löytämäni tuoksukuusaman. Toiseen päähän kiedoin villiviinin. Keskimmäisen tolpan juurelle siirsin pari vuotta huonossa väliaikaispaikassa olleen humalan. Se tosin näyttää kuihtuneelta kastelusta ja sateista huolimatta, joten se saattoi olla kohtalokas siirto.


Köynnöstukea oli hirveän vaikea kuvata, eikä kuvat anna oikeutta rakennelmalle. Tuki levittäytyy laajalle ja sen tausta ei ole kuvauksellista. Ei siis ihme ettei alueelta ole juuri kuvia blogissani näkynyt.


Murunen esittelee, että vaikka hän näyttääkin kömpelöltä ja ikääkin on jo, niin tassut nousee kevyesti, kun hepuli iskee.


Uskomatonta, miten tuo tuki toi alueelle ryhtiä. Pieni muutos, mutta silti iso vaikutus. Tämän kohdan kanssa suunta on oikea, tänä kesänä olen saanut parannettua aluetta enemmän kuin aikaisempina vuosina yhteensä. Talven voi muhitella ja jalostaa ideoita ensi vuonna toteutettavaksi.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


12 kommenttia:

  1. Kaunis tuki ja tilanjakaja! On ihmeellistä, miten tuollainen ilmava ja läpinäkyvä elementti ryhdistää, tuo seinämän tuntua ja selkeyttää. Uskon, että muutos entiseen on iso. Tuo on vielä niin kauniisti toteutettu, pelkistetyn tyylikäs ja siististi viimeistelty.
    Murunen ♥ vie kyllä huomion, mikä ihana hepulimummeli ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! <3 Olen todella tyytyväinen, tuki teki todella hyvää alueelle ja tästä on hyvä jatkaa ensi keväänä.

      Murusen hepulit ovat aina ilon aihe, iästä huolimatta välillä virtaa on kuin nuorella kissalla. <3

      Poista
  2. Upea tuki!
    Juuri tuollaiset simppelit rakenteet tuovat puutarhaan jotenkin ryhtiä. Ja vaikka rakenteessa ei olisikaan seiniä, ne silti ihan kuin luovat huoneita.
    Heti alkoi päässä raksuttamaan, että meilläkin tarvittaisiin pariin paikkaan joku rakenne ryhdittäjäksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri näin! Olen tyytyväinen, että pelkistin rakenteen hyvin yksinkertaiseksi. Eipä tuohon mökin kylkeen mikään oikein krumeluuri olisi passannutkaan. Kummasti muutama tolppa teki alueesta huomattavasti ryhdikkäämmän ja viimeistellymmän oloisen. Vielä on tehtävää, mutta tässä on ensi vuodelle hyvä alku.

      Poista
  3. Voi jo nähdä sieluni silmillä, kun kasvit kiertävät tukea pitkin. Hieno idea ja hieno toteutus isältäsi..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Käsistään kätevät vanhemmat ovat aarteita! <3 Odotan jo ensi vuotta ja miten köynnökset alkavat levitä tukea pitkin.

      Poista
  4. Hyvän näköinen ratkaisu. Sinulla on tosi kiva ja taitava isä. Herkullinen kuva Murusesta. Tekisi mieli rapsuttaa noita pehmoisia masukarvoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On kyllä kätevää, kun kätevä isä. Murunen sattui oivallisesti poseraamaan, kun otin kuvia (linssilude!).

      Poista
  5. Hieno ratkaisu! Murunen ei näytä yhtään kömpelöltä, kissa ei kertakaikkiaan voi näyttää kömpelöltä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Ei minustakaan, mutta jotkut ovat kommentoineet Murusen olevan laiskan ja kömpelönnäköinen. :) Kun hepuli iskee, niin on kyllä kömpelyys kaukana.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground