KEVÄTPUUHIA SIIRTOLAPUUTARHASSA.

13 huhtikuuta 2020


Tetenarsissi | Narcissus 'Tête-à-Tête'
Siirtolapuutarhurilla on muitakin kevätpuuhia kuin vain puutarhaan liittyviä. Toki pitää tuoda vähän väriä tetenarsisseilla, mutta myös mökki ja sen sisus vaativat touhuja.


Aurinkoisena päivänä kannoin lähes kaikki mökissä talven olleet tekstiilit ulos. Uusi pergolantyyppinen köynnöstuki sopi myös hyvin mattojen tuulettamiseen. Mäntysuovalta vienosti tuoksuvat matot piti tuulettaa ja ravistaa hyvin. Niiden talvisäilölaatikosta löytyi hiiren papanoita. Yöks.


Matoissa ei ollut vaurioita, mutta kaikista tekstiileistä itselle arvokkaimmissa ja tärkeimmissä sitä vastoin oli. Opiskeluaikojeni ensimmäisenä kudontatyönä tekemiini lattiatyynyihin oli hiiri tehnyt pesän. Yöks. Toivon, että saisin ainakin tyynyjen toiset puolet pelastettua, mutta kuormalavadivaanini tarvitsee nyt uudet pehmusteet.


Otin jo viikko sitten verhot kotiin pesuun, ensimmäisen kerran kahdeksaan vuoteen {hups}. Verhot odottelevat kotona ilmojen lämpeämistä, jotta alueelle saadaan kesävesi päälle ja pääsen ikkunanpesuhommiin. Vesi avataan, kun yöpakkasia ei enää ole. 

Mökki kaipaa myös suursiivousta {koti myös, mutta ei mennä siihen nyt}, lattioita peittävät toistaiseksi pahvit ja muutamat suojamatot. Kuraa on silti kertynyt, pölystä nyt puhuttakaan {ja niistä hiirenkakoista, yöks}. Pitää raahata imuri mökille joku päivä, mutta pesuhommiin tarvitaan myös sitä vettä. Siirtolapuutarhassa on kyllä vesipiste, josta saa vettä ympärivuoden, mutta olen liian laiska hakeakseni sitä kottikärryillä ja ämpäreillä. Siivous on jo itsessään niin rasittavaa työtä etten kestä lisärasitusta yhtään.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Voi harmi hiiren tuhoamia tekstiilejä. Näyttää kuitenkin kovin kauniilta ja kotoisalta, kun matot ja muut ovat ulkona.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! No niinpä, olisivatpa tehneet pesän johonkin muuhun tyynyyn.

      Poista
  2. Hiiren ketaleet rellestäneet urakalla. Meillä oli ihmeen vähän hiirten ravailua seinissä ja välikatossa tänä talvena. Aitan hiirivauriot on vielä tarkastamatta, sitten selviää kun teen sinne kevätsiivouksen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoisia riesoja! Toivoin etteivät olisi näin leutona talvena tulleet mökkiin rellestämään, mutta no. Toivottavasti teiltä ei löydy pahoja hiirivaurioita.

      Poista
  3. Hiiret ovat kyllä YÖKS YÖKS. Ja tuhoja kovia tekemään. TOivotaan, että saat ne lattiatyynyt pelastettua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin ovat! Pesä on valitettasti tehty molempiin tyynyihin keskelle, olivat vierekkäin ja sinne väliin on hiiri tunkenut itsensä. Molemmissa tyynyissä on onneksi toiset puolet ehjänä. Pitää laittaa sisukset roskiin ja pestä päälliset kunnolla, eiköhän niistä ainakin sellaiset niskatyynyt saa. :)

      Poista
  4. Näyttää niin ihanan keväiseltä, kun aurinko paistaa ja tekstiilit ovat ulkona tuulettumassa.
    On ne hiiret inhottavia. Meilläkin niitä juoksee tuolla ylävintillä ja lossia on aina asennettuina 10 kpl. Onneksi naapureissa on kissoja, jotka ahkeroivat kyllä hiiririntamalla. Mutta se ei meinaa riittää. Maalla nimittäin hiiristä ei ole pulaa.
    Hiirella taisi olla tyylitajua, mihin kotinsa rakentaa. Olisi kyllä saanut tehdä sen muualle. On tosi harmi, kun tuollaiset aarteet tuhoutuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olikin ihana fiilsi, mutta nyt pari päivää on sää vaihtunut vartin välein ja lunta tullut. Onneksi ei ole jäänyt maahan. Toivottavasti aurinkoiset sää tulisivat pian takaisin.

      Todellakin! :) Olisi vaan pitänyt tuoda kaikki kotiin säilöön, tosin ne eivät mahdu minnekään ja olen yrittänyt viritellä tekstiilejä niin etteivät hiiret niihin pesiytyisi, mutta näköjään huonolla menestyksellä...

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground