PUUTARHURIN KIRJA.

06 lokakuuta 2020




Kaupallinen yhteistyö: Readme.fi

Ehkä vuoden kaunein kirja on tässä. Heidi Haapalahden kirjoittama ja ja Teija Tuiskun valokuvaama Puutarhurin kirja*. Puutarhurin kirjan kuvat ovat todella kauniita ja ideat inspiroivia. Ihanan taiton on tehnyt Satu Kontinen, jonka kynästä tai näppäimistöltä ovat lähtöisin myös upeat kirjakaksoset Taimi ja Sato sekä japanilaisen romaanikolmikko



Puutarhurin kirja on yhdistelmä tietokirjaa ja muistikirjaa. Se on jaettu vuodenkierron mukaan kahdeksaan lukuun puutarhakausien mukaan. Joka sesonkiin mahtuu erilaisia puuhia sekä koriste- että hyötytarhaan unohtamatta talviaikaakaan. Muistikirja-ajatus on mahtava, mutta ongelma on siinä, että en raaski piirrellä kirjaan omia harakanvarpaita pilaamaan sen viehättävää ulkoasua. Onneksi kirjassa on myös kauneuden lisäksi tuhtia asiaa.



Ahmin kirjan heti keväällä, kun sain sen käsiini. Paras tapa nauttia siitä taitaa olla, kun seuraa sen mukana vuodenkiertoa. Taidan kuitenkin fiilistellä ja unelmoida seuraavasta puutarhakaudesta opus käsissäni seuraavat pimeät kuukaudet. Uuden puutarhavuoden starttiinhan ei ole enää kuin pari kuukautta.

*Kirja saatu Readme.fi.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 



6 kommenttia:

  1. Tämä kirja on tosiaan kaunis!

    VastaaPoista
  2. Olipa hyvä muistutus, tuo täytyy tilata:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa, siellä on paljon hyviä ideoita talveenkin. :)

      Poista
  3. Niin kaunis kirja, että sitä voisi pitää jatkuvasti avoimena pöydällä.

    Blogissani on sinulle haaste: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2020/10/kevaan-ja-kesan-muisto-haaste-osa-2.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan totta!

      Kiitos Between haasteesta, alan selailla kesän kuvia. Ihanaa!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground