ORAVANKESÄPESÄN LUPPIOTA - Sanguisorba.

04 marraskuuta 2020


Kiiltoluppio | Sanguisorba tenuifolia



Olen tainnut hurahtaa luppiohin, niitä on nimittäin vähitellen kertynyt aika runsaasti verrattain puutarhani  pieneen kokoon nähden. Kun ensi kerran näin kuvan viinipunaisista pallomaisista kukista olin myyty ihan samantien. Tilasin siemeniä ja heittelin niitä puutarhaan. Muutama hassu iti ja edelleenkin niitä on muutama puutarhassa. Muuten ne olivat pettymys, kukat olivat väriltään ruskeanvihreitä eikä viinipunaisesta ollut tietoakaan. Taisivat olla rohtoluppion siemeniä.

Nuokkuluppio | Sanguisorba obtusa 'Alba'











Jälkeen päin olen jättänyt siemenkasvatukset sikseen ja ostanut luppiot taimina. Ja olenkin ostanut aina, kun olen löytänyt jonkun uuden. Kuvittelin kesällä kuvanneeni ne kaikki, mutta enpäs ollutkaan. Kyllä näistäkin kuvista ja lajikkeista selviää miten erilaisia luppiota löytyy. 

Ensimmänen taimi myytiin muistaakseni pikkuluppio nimellä, mutta saanen epäillä. Pikkuisesta ei voida puhua, kun kukat huitelevat lähes kahdessa metrissä ja puskasta on kasvanut valtava. Siitä ei valitettavasti ole kuvaa tässä postauksessa. Se kukkii myöhään kesällä ja siitä riitä materiaalia kimppuihin. Ihana yksilö. Toisessa kohtaa puutarhaa kasvaa samanmoinen, aavistuksen matalampi versio. Kukat sillä ovat samanlaiset pienet, viininpunaiset soikilot.

Komealuppio | Sanguisorba hakuensis 'Lilac Squirrel'

Komealuppiot tunnetaan puutarhabloggaripiireissä kissanhäntäkukkina, ihanan pörheitä pötkylöitä. Komealuppiota löytyy puutarhastani sekä valkoisena että kylmän vaaleanpunaisina.

Punaluppio | Sanguisorba officinalis 'Pink Tanna'

Olen ihan varma, että olen istuttanu punaluppio 'Pink Tanna'n puutarhaan ja tämä täsmää kuviin. Muistiinpanoissa olen kirjannut sen 'Tanna'ksi. Saattaa olla siis sekin tai joku ihan muu. Luppiot ilmeisesti risteytyvät keskenään helposti.

Sanguisorba officinalis 'Tanna'


Tämä taas on kirjanpitoni mukaan 'Tanna' ja siltä se näyttääkin. Ehkä.

Kiiltoluppio | Sanguisorba tenuifolia 'Purpurea'

Tämän yllä olevan luppion ostin viime kesänä Muhevaiselta. Toinen kesän luppiohankinta oli japaninluppio Sanguisorba japonensis. Kuten nimen perusteella voi arvata, en millään pystynyt olla sitä yksilöä ostamatta. Se kasvatti isot ja tuuheat lehdet, muttei vielä viime kesänä kukkinut.


Kääpiöluppio | Sanguisorba minor 'Little Angel'

Palstani pienin luppio on kaksi vuotta sitten Zetasista ostettu kirjavalehtinen kääpiöluppio 'Little Angel'. Sitä näkyy myytävän myös pikkuluppio nimellä ja sen latinankielinen nimikin vaihtelee S. officinalis var microcephala ja S. minor välillä. Näiden kuvattujen ja mainittujen lisäksi puutarhassani kasvaa ainakin myös luppio 'Rock and Roll'.

    


Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest

8 kommenttia:

  1. Ihana kokoelma luppioita! Tuo liila oravanhäntäluppio on mahtava löytö juuri sinun palstallesi ♥ Samoin kuin kirjavalehtinen kääpiö! Ja viininpunainen on todella ihanan värinen. Luppioissa on niin mukavasti valinnanvaraa. Nuo tenuifoliat ovat minulle uusia ja ihania, tuon saman Purpurean löysin tänä vuonna, ja viime vuonna valkokukkaisen. Ihan vielä eivät kukkineet, kun joku söi kukkavarret, mutta toivottavasti ensi vuonna! Luppioissa on sekä kauniit kukat että kiinnostavat lehdet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö ookkin! Oravanhäntäluppiolla oli ihan pakollinen hankinta. :D Yllättävän paljon niitä mahtuu pieneenkin puutarhaan, vaikka osa tosiaan kasvaa aika isoksikin. Totta, lehdet ovat niissä myös hienot. Osassa nekin ovat valtavat ja toisilla pienet ja somat.

      Poista
  2. Ihania luppioita, joista Tanna kelpaisi oitis minullekin. Minulla on kahdessa paikassa vaaleanpunaista nuokkuluppiota (sanquisorba obtuse). Siitä näyttää kasvavan aika iso puska, joka vaatii tilaa ympärilleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luppiot ovat niin somia, osa tosiaan vaatii aika tavalla tilaa ympärille, osa taas tuntuu pysyvän kohtuullisimmissa mitoissa. Toistaiseksi ovat vielä hyvin mahtuneet pieneen puutarhaani, mutta saapa nähdä...

      Poista
  3. Nuo luppiot ovat niin kauniita! Täytyy ihmetellä, miksi en ole istuttanut vielä yhden yhtäkään luppiota omaan puutarhaan. Ensi kesänä tämä puute pitää ehdottomasti korjata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat! Tykkään pallomuodosta ja kun ensi kertaa näin punaluppion soikulan, se oli menoa se. <3 Sittemmin olen tutustunut näihin muihin, ovat niin mahtavan persoonallisen näköisiä ja kuten Saila totesi, myös lehdet ovat hienoja.

      Poista
  4. Miksikähän mulla ei ole luppioita? Asia täytyy korjata;)
    Paitsi tuollaisen alakuvassa olevan taisin syksyllä ostaa, ainakin lehdistö näyttää hyvin samalta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehdottomasti kannattaa hankkia luppio tai pari. :) Viinipunaiset punaluppiot ovat hauskoja myös kimpuissa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground