MÖKKI JA PALSTA HELMIKUUSSA 2021.

16 helmikuuta 2021



Tammikuun kuvien jälkeen lumipeite Helsingissä on kasvanut, tällä hetkellä lunta on polveen asti. Naapuripalstalle ovat rusakot menneet aidan yli lumen tarjoaman korotuksen ansiosta, oma palstani on vierailuilta vielä välttynyt. Muutama viikko sitten poljin lunta nuorten puiden ja pensaiden juurelta, estääkseni myyrätuhoja. Muuten olen lähinnä käynyt tekemässä lumityöt portilta mökin ovelle ja välillä vienyt joitakin aarteita mökkiin sisälle. Tammikuun lopulla mökin ulko-ovi oli alareunasta jäätynyt kiinni, mutta sittemmin olen jo päässyt mökkiin sisällekin.





Pähkinöitä on ehkä aavistuksen hävinnyt, harmillisen vähän. Luultavasti ovat vain tiivistyneet.














Tuossa alla ovat linkit yhdeksän edellisen vuoden helmikuun postauksiin, kylläpä viime vuonna näytti tilanne paremmalta. Tänä vuonna kyllä huomattavasti kauniimmalta.

{2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


2 kommenttia:

  1. Kauniilta näyttää sielläkin. Meillä tämä aamu valkeni hyisen kylmänä. Onneksi päivä on jo pidentynyt selvästi ja kohti kevättä mennään iloisesti :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Kyllä lumi kaunistaa maiseman, mutta täällä jo odotellaan malttamattomana kevättä ja lumien sulamista. Valoisa aika on kyllä jo ihanan pitkä. Aurinkoista loppuviikkoa!

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground