HUHTIKUUN HOMMIA.

20 huhtikuuta 2021

Idänsinililja | Scilla siberica


Viime päivinä meitä on täällä Helsingissä hellitty upeilla säillä. Olenkin viettänyt kaiken mahdollisen ajan mökillä, on ollut pakko ottaa kaikki ilo irti, kun ennusteet lupaavat loppuviikoksi jo sadetta ja mahdollisesti räntääkin.

Pikkusinililja | Scilla bifolia


Kevättähti | Scilla sect. Chionodoxa


Koko viime vuoden puhumani potagerin muutos nytkähtänyt liikkeelle. Kaksi kolmesta isosta lavankauluksesta on tyhjennyt ja purettu. Molempien alimmat kerrokset olivat ihan lahot, päällimmäiset kaulukset pysyivät juuri ja juuri kasassa. Kolmas laatikko tyhjentyy, kun siinä kasvava raparperi herää talviunesta ja kurkottelee versonsa sen verran näkyviin, että sen suurinpiirtein saa oikeasta kohdasta kaivettua ylös. Samassa laatikossa on myös ilmasipuli, joka myös pääsee väliaikaisesti ruukkuun kasvamaan.

Posliinihyasintti | Puschkinia scilloides


Lavassa talvisäilössä olleet yrtit istutin Kekkilän jalalliseen kasvulaatikkoon, jotta lavan sai tyhjennettyä. Kasvulaatikon paikka siirtyi mökin fasadiseinustalta pois, ainakin toistaseksi. Harkitsen pelargonilaatikoiden sijoittamista lempipaikkani ja -penkkini viereen. Tulisi enemmän ihailtua pelargoneja. Yrttejä voi käydä hakemassa muutaman askeleen pidemmältäkin.

Kevättähti | Scilla sect. Chionodoxa 'Rosea'

Kevättähti | Scilla sect. Chionodoxa 'Rosea'

Olen saman ongelman äärellä kuin viime vuonnakin. Haluaisin siivota ja kuurata mökin perusteellisesti, mutta siihen tarvittaisiin vettä. Alueen vedet avataan säiden mukaan, yleensä huhti-toukokuun vaihteessa eli ei ole enää pitkä aika. Vaan odottavan ja malttamattoman aika on erityisen pitkä. En yleensä mitenkään saa itseäni innostettua siivoamaan, mutta mökki on kuorrutettu talven aikana hiirten ja/tai myyrien jätöksillä, joten sisälle ei hirveästi kiinnosta tehdä mitään ennen kuin kaikki pinnat on käyty läpi.

Isokevättähti | Chionodoxa luciliae ’Alba’

Kevätkurje nmiekka | Iris reticulata 'Purple Hill'

Pystykiurunkannus | Corydalis solida ’Beth Evans’

Jouluruusu | Helleborus orientalis 'Double Ellen'


Olen ehtinyt huonosti lukemaan teidän muiden blogeja, postauksia odottelee lähes parin viikon ajalta. On jo ikävä kuulumisianne, toivottavasti pääsen pikaisesti katsomaan kevään edistymistä puutarhoissanne.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


18 kommenttia:

  1. Tuo on kyllä tosi ikävää, että ei pääse siivoamaan silloin (kerrankin), kun oikein tekisi mieli. Ymmärrän hyvin tuon, ettei hiirten jätöksien keskellä huvita oleilla ennen kuin kaikki on siivottu. Toivottavasti vedet avataan pian!
    Ihanaa kevätkukkien loistoa ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Siivousintoa ei yleensä löydy tipan vertaa ja nyt kun sitä olisi, se on tehty liian hankalaksi.

      Poista
  2. Mikä UPEA jouluruusu!!! <3 Tämä on niin malttamatonta aikaa tosiaan. Ja viikonloppuna luvataan tännekin tujakkaa lumisadetta kovan tuulen kera, voi röhkö. Mutta oikeastaan pelkään vain sitä, että syksy on taas liian pian käsillä! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin! <3 Täällä on juuri nyt hyvin syksyinen sää, aamulla on tullut vähän räntää ja on aika koleaa. Toivottavasti sää nopeasti palaa takaisin kevääseen.

      Poista
  3. Aivan ihanasti kuvattu tutuimmat tämän hetken kevätkukkijat.
    Tuttua tuollainen malttamattomuus. Jos johonkin hommaan haluaisi tarttua juuri nyt, ei millään jaksaisi odottaa vesihanan aukeamista. Eikä kyllä olisi lainkaan kiva touhuta sisällä hiirenkakat mielessä.
    Kiva, että sait potagerurakan nytkähtämään eteenpäin. Kasvukausi on alussa, saat valmista juuri sopivaan aikaan.
    Viime päivät ovat varmaan kaikilla menneet ulkohommissa. Blogeja ehtii ja jaksaa lukea lähinnä iltaisin, eikä aina silloinkaan tule kommentoitua. Kaikki sen ymmärtävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Vedet toivottavasti aukeavat ennen vappua, mutta toisaalta sää on nyt sellainen ettei lämmittämättömässä mökissä viihdy siivoamassa. Toivottavasti aurinko ja lämpö palaavat nopeasti.

      Poista
  4. Räntä on normaalia tähän vuodenaikaan mutta ajatus siitä ei yhtään houkuta, sadetta puutarha alkaa kaivata ja saisi vähän siitepölyä pois. Tuo vesiasia on harmi, siivous on sellaista että parasta olla pieni inspiraatio päällä että tulee tulosta, näin koen itseni kanssa. Kaunis jouluruusu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei todellakaan, kun on jo hellitty ihanan lämpimillä ja aurinkoisilla päivillä, niin ei enää haluaisi takapakkia. Siivous on yleensä pakkopullaa, mutta nyt olisi ollut intoa siihen, vaan harmillisesti joutuu vielä vähän odottamaan sen suhteen.

      Poista
  5. Meillä on samoja hommia kasvulavoja pitää laittaa muutama lisää ja kolme tyhjentää ja siirtää. Ilmasipulia minäkin sain viimevuonna. Kyllä ymmärrän että hiirenkakat pitää saada pois. Minunkin tyynyn alle meinasi yksi tehdä pesän oli silppunut osan siellä olevasta yöpaidastanikin ja paskonut sen sisälle vaikka kuinka paljon. Hyi hitto ja tämä tapahtui yhden viikon aikana. Me ollaan oltu siellä yötä kuitenkin koko talven aikana silloin tällöin. Toivottavasti saat veden ja sitä myöten myös mielenrauhan ja puhtaan mökin. Ihanat kuvat, niissä muutamassa oli kuvattu sellaista mitä minulla ei ole ja haluaisin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yöks, noita hiiriä! Itse en ole vielä (!!!) löytänyt yhtään pesää, ainoastaan yhden kuolleen hiiren varastosta. Ällöä! Odotan todella, että pääsisin siivoamaan kaikki pinnat ja saisin mökin asuttavaksi.

      Poista
  6. Säät ovat todellakin hellineet meitä! Mulla on tämän viikon kevätloma ja suurin osa siitä on mennyt pihalla puuhastellessa ja nautiskellessa. Nyt kun sää viileni, on hyvää aikaa istua koneella katsomassa mitä teille muille kuuluu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanat lomasäät ovat sinulla olleet! Nyt täällä on todella koleaa ja välillä sataa vettä, välillä räntää. Harmillinen takapakki, mutta kukinta ainakin kestää nyt pidempään. :)

      Poista
  7. Ihanat kuvat! Tuo jouluruusu on joka kerta entistä kauniimpi kun sen blogeissa näen. 'Purple Hill' -kevätkurjenmiekassakin on henkeäsalpaavan upea sävy. Toivottavasti aukaisevat vedet pian, niin pääset putsaamaan "talviasukkaiden" sotkut pois. Ymmärrän hyvin, miksei mökissä innosta sitä ennen juuri oleskella. Onneksi on ollut kauniit säät puuhailla ulkona. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Tuo jouluruusu on aivan ihana ja 'Purple Hill' kevätkurjenmiekat myös, molemmissa on kaunis, upottavan syvä väri. Alueen vesien pitäisi aueta ennen vappua, tosin sää on täällä nyt niin kurja ettei lämmittämättömässä mökissä viihdy mitenkään.

      Poista
  8. Upeita kuvia kevätkukkijoista. Olehan varovainen kun alat siivota mökkiä, myyräkuume on kamala tauti, olen sen sairastanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Cheri! Tässä jo vähän pelkäsin sairastuneen myyräkuumeeseen, mutta kyseessä olikin nielutulehdus. Onneksi. Pitää olla tosi varovainen siivotessa.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground