VIRVANARSISSIRAKKAUTTA.

24 huhtikuuta 2021

Virvanarsissi | Narcissus bulbocodium 'Spoirot'































Vuoden ensimmäisten narsissien titteli meni virvanarsissi 'Spoirot'ille. Ne ovat myös uutuus puutarhassani, istutin niitä viime syksynä ensimmäisen kerran ja tulevana niitä pitää lisätä ehdottomasti ostoslistalle. Olen ensimmäisen kerran nähnyt näitä Japanissa, Naoshiman saarella vuonna 2016. Ihastelin niitä jo silloin ja mietin, että mitä ihmeen kukkia nämä ovat. Se selvisi myöhemmin ja nyt onnellisesti niitä on omassakin puutarhassa. Sattumalta olin piilotellut sipuleita purppuraisen keijunkukan syliin ja niiden väriyhdistelmä on todellinen herkku.

Narsissi | Narcissus 'Tête-à-tête'


Toisena narsissina kukkaan ehti pienet tetet. Kummasti näitäkin on kukassa runsaasti vaikka nämä ovat istutettu 2019 tai 2018. Ihanaa!

Posliinihyasintti | Puschkinia scilloides
Posliinihyasintti esiintyi jo edellisessä postauksessa, mutta ansaitsee tulla uudelleen esille. Sen vaalean kukat tulevat kauniista esiin tummaa omenapuun runkoa vastaan. Olin vähän ihmeissäni etteikö palstalla enää ole posliinihyasintteja, mutta olin vain turhan hätäinen. Kyllä niitä on, mutta kukkivat vasta kevättähtien jälkeen.

Jouluruusu | Helleborus orientalis 'Double Ellen'

Kerran vielä tämä kaunokainen.

Jouluruusu | Helleborus orientalis
Ja tämä toinen.

Kevättähti & Punaimikkä | Scilla sect. Chionodoxa 'Rosea'  & Pulmonaria rubra ‘Redstart’


Kävin eilen pienessä sateessa kuvaamassa nämä kuvat, oli jotenkin kaunis valo, vaikka aurinko ei paistanutkaan. Sade tuo värit aivan eri tavalla esiin ja taisi puutarha jo kaivatakin vettä, siirtolapuutarhuri ei niinkään.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Ihanai herkkuja ja tosiaan on upeat värit! Nams ja lurpsis noita jouluruusujasi. Punaimikkä on niin ihana, toivon, että minun imikkäni taas nousee, kuten viimeksikin, noin kuukautta sen jälkeen kuin sinulla se jo kukki :-D Kävin sitä viimeksi eilen kuikuilemassa. On jännää, miten eritahtisia kasvit joskus ovat.
    Virvanarsissit ovat tosi ihania. Minulla niiden lehtiä näkyy kyllä kasvupaikoilla, tosin hieman kituliaina. Ne näyttävät kukkivan vain istuttamista seuraavana keväänä. En tiedä, kaipaisivatko ne sateisempia kesiä vai lauhempia talvia vai mitä. Ei auta kuin istutella niitä lisää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö! <3 Jännä, että punaimikkä on niin hidas siellä teidän etelän trooppisella saarella. :) Toivottavasti se kuitenkin kukkii aikataulussaan.
      Virvanarsisseja pitää kyllä saada ehdottomasti lisää, varsinkin jos niillä on taipumusta kukkia vain istutusta seuraavana vuonna. Ne ovat niin söpöjä, onneksi olen istuttanut ne sellaiseen paikkaan, että niitä tulee ihasteltua ohi kävellessä usein.

      Poista
  2. Punaimikkä on ihana. Eka kokeiluni menehtyi mutta viime vuonna istutettu röyhää niin että jättää jo muita kasveja alleen. Ah nuo virvanarsissit, niin herkän kauniita ja sait juuri sopivan päivän niiden kuvaamiseen, aurinkoisella säällä niiden herkkyys ei tule yhtä hyvin esiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaimikkä on aikamoinen tilanvaltaaja, se ei ole montaakaan vuotta ollut tuossa kohdassa, mutta olen jo karsinut sitä muutaman kerran. Virvanarsissit ovat aivan hurmaavia ja herkkiä kerta kaikkiaan.

      Poista
  3. Mulle ihan uusi tuttavuus tuo virvanarsissi, aika ihana! Meillä ensimmäinen narsissi tänäkin vuonna oli Tete-a-tete.
    Ja nuo tummat jouluruusut, unelmia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvanarsissit on kyllä ihan huippu söpöjä, niitä pitää lisätä ehdottomasti ensi syksynä.

      Poista
  4. Minäkään en ole virvanarsissia aiemmin tavannut. Kaunis uutukainen. Jouluruususi lumoaa minut varmasti. Olen haaveillut juuri näistä tummista versioista. Ne vaan jotenkin vie sydämen. Oma valkoinen malli tunkee nuppujaan ylös kukkapenkistä. Sitä jaksaa käydä ihastelemassa päivittäin. Puhalletaan yhdessä lämpöä kukille ja vedetään pilviverhot pois auringon edestä.☀😘

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Virvanarsissi on aika uusi tuttavuus itsellekin, ensi tapaamisen jälkeen meni muutama vuosi ennen kuin tajusin niiden olevan narsisseja. Ne ovat kyllä ehdottomasti paikkansa ansainneet puutarhassani. Joukuruusut ovat ihania, varsinkin nuo upottavan tummat. Ne tuntuvat tänä vuonna kukoistavan ihan erityisen upeasti.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground