PIENI HYÖTYTARHAKATSAUS.

19 kesäkuuta 2021


Katsastetaanpas Oravankesäpesän hyötykasvit. Ensimmäisenä Kekkilän jalallinen viljelylaatikko, jossa kasvaa yrttejä, minttu, rukola, viinisuolaheinä ja mäkimeirami. Kaikki ne talvehtivat lavankauluslaatikossa ja keväällä istutin ne takaisin laatikkoon. Rukolaa lukuunottamatta kaikki muut ovat melkoisia levijöitä, siksi rajattu kasvualue on niille hyvä.


Mäkimeiramista olen jo kahdesti napsinut oksia kuivumaan, ensi talven pizzamausteet. Viinisuolaheinä on ehtinyt jo kukkaan. Muutaman lehden ehdin ennen napata salattiin.

Kasvihuonekaapissa on ruuhkaa. Ostin kaksi tomaattia, chilin ja kasvihuonekurkun. Toinen tomaatti oli liioittelua, mutta en millään pystynyt tekemään valintaa 'Gardeners's Delight'n ja 'Black Berry'n väliltä. Black Berry minulla on ollut aiemminkin, sen kanssa on haaste tietää milloin tomaatti on kypsä, mutta ulkonäkö edellä. Poikkeuksellisesti minulla on kolmaskin tomaatti, otin talteen jonkun muun siirtolapuutarhurin kasvattaman 'Tigerella'n. Se tuntuu olevan mainittu monessakin blogissa, joten jännityksellä odotan miltä se maistuu. Tigerella ei enää mahtunut kaappiin, joten se majailee yksinään viereisellä penkillä, josta en tajunnut ottaa kuvaa. Chili 'Hot Fajitas' keikkuu ruukkuineen puoliksi kurkkupurkin päällä. Kirjataan tähän vielä, että kasvihuonekurkku on nimeltään 'Tasty Greenn'.


Potagerin pieni ja vanha puoli. Suonette anteeksi, että panttaan potager 2.0 kuvia vieläkin ja tarjolla on vain osa potagerista. Potagerin kuvaamista viivyttää sen valmistuminen. Sen valmistumista viivyttää selkäkipuni. Nyt kolme viikkoa kipuillut selkä estää nostamasta tai lapioimasta mitään ja molempia pitäisi vielä tehdä ennen kuin on valmista. Ärsyttää tämä ainainen valitukseni, ensin murisin myyristä puoli vuotta ja nyt selkäni saa palstatilaa luvattoman paljon.

Potagerin vanhoissa lavoissa kasvaa viimevuotista palsternakkaa ja ne kohta kukkivat - syy miksi ne on istutettu. Palsternakan vierellä on porkkanaa ja ne itävät tänäkin vuonna huonosti. Kohta luovutan niiden suhteen. Ei auttanut talvikylvö, ei auttanut kevätkylvö aikaisin. Palsternakka-porkkana lavan edessä on laastipaljuissa perunaa, perunaa on lisää yhdessä paljussa ja yhdessä ämpärissä. Suorastaan hämmästyttävän vähän. Keskimmäisessä lavassa on talvivalkosipulit, talvehtinut rukola ja taimesta istuttamani tammenlehtisalaatti. Tämä rukola kukkii jo.

Potagereiden tyylin mukaisesti seassa on myös kukkia. Kolmas pikkulava onkin daalialava. Kaivoin sinne neljä juurakkoa, kolmea lajiketta. Daalioita riitti myös useampaan ruukkuun, kuten tässä kuvassa oleva 'Javier G'.


Javier G:n kaverina pienemmässä ruukussa on tuoksuhernettä. Niille virittelemäni tukisysteemit ilahduttavat minua jostain syystä aivan älyttömän paljon. Ehkä se on onnistunut yhdistelmä ruukun kanssa, toivottavasti tuoksuherneet valloittavat koko tuen ja kukkivat runsaasti.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Ihan älyttömän kaunis tuki tuoksuherneillä. Eikä vaadi tuon kummoisempaa kuin kauniisti solmitun narun. Valituksen määrä on vakio, vain kohde vaihtuu :D Omassa puutarhassa milloin on liian märkää ja milloin liian kuivaa. Ja sitten tietysti loppuu kaivosta vesi. Siis kastelukaivosta, ei onneksi käyttöveden kaivosta. Ja joku ötökkä syö ruusut, lista on loputon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! Valitus vissiin kuuluu puutarhelämään :D vaikka haluaisinkin sitä välttää. Tämä selkäkipu kyllä turhauttaa suuresti, tosin näillä helteillä ei pysty tekemäänkään mitään raskasta, joten lepo tulee kuin itsestään.

      Poista
  2. Hyötytarha onkin se, joka itseäni on kiinnostanut aina eniten! Tosin tänä vuonna olen ostellut paljon myös koristekasveja. Ymmärrän toisen tomaatin; mikään ei ole parempaa kuin itse kasvatettu tomaatti auringon lämmittämänä suoraan puskasta!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en niin hyötytarhasta piittaa, jotain pientä kasvattelen lähinnä kasvatuksen ilosta. Ja jotain ulkonäön takia kuten palsternakkaa. ;D

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground