RUUKKUPODIUM.

23 kesäkuuta 2021

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Jos jotain viimevuotisessa mökin nostossa kadun on se, etten ajatellut uusia rappusia kahta kertaa. Tajusin myöhemmin, että olisi ollut mahdollisuus tehdä laajemmat askelmat, joille olisi mahtunut ihania ruukkuasetelmia ja jälkikäteiskuvitelmissani näen itseni portailla juomassa aamukahvia tai viinilasillista ruukkujen lomassa.


Nyt kun portaat ovat jo vuoden verran palvelleet ansiokkaasti, olen tehnyt köyhän naisen laajennukset portaiden molemmille puolille trukkilavoista, jotka olen sahannut pienemmäksi. Jotta ruukkupodiumit sulautuisivat portaisiin paremmin olen ajatellut käsitellä ne mustalla puuöljyllä, mutta tähän hätään en siihen puuhaan ennättänyt, kun piti jo asetella kasveja päälle.

Podiumille kokosin tyypilliseen tapaani ruukkuasetelman. Naapurin roskakuorma pelastamani vanerivasuun istutin kelloköynnöksen*, keijunkukka 'Boysenberry'n* ja suklaakosmoksen*.


Viereiseen koriruukkuun laitoin samat kasvit ilman kelloköynnöstä.

Suklaakosmos pitää nuput tiukasti suljettuina, joten kukintaa pitää vielä odotella. Ajatus on, että suklaakosmoksen kukat toistavat keijunkukan lehtien sävyä, jotka ovat aivan herkut. Ihanan ruosteinen sävy yhdistettynä aavistukseen kellertävää.



Portaille mallasin vielä kärsimyspassion*, jotta se häivyttäisi ruukkupodiumin ja portaiden eroa. Saapa nähdä kuinka kauan kärsimyspassio on tuossa, ennen kuin kaadan sen avautuvalla ovella. Mutta visuaalisuus käytännöllisyyden edellä, tietenkin. :)

*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Keijunkukkaa pitäisi kokeilla ruukussa, kuunliljaa laitoin ja sekin sopii kivasti ruukkuun kasvamaan. Ihana vanerivasu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on ollut muutamana vuonna keijunkukkaa ruukussa ja sitten olen syksymmällä istuttanut ne maahan, tuntuu että ovat paremmin voimissaan talven jälkeen kuin suoraan maahan istutetut. Voi toki olla myös taimi/lajikekohtaista.

      Poista
  2. Portaat on ehkä se paras oleilupaikka kyllä (täälläkin)!! <3

    VastaaPoista
  3. Kivan näköinen tuli 😊 keijunkukka on kyllä nätin värinen!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground