HEINÄKUUN ALKU.

07 heinäkuuta 2021

Mökin julkisivuremontti on käynnissä. Isäni on ollut pari viikkoa mökillä ja vaihtanut mökin ja kuistin ulkolaudat uusiin. Vielä on edessä maalausurakka. Palstalla on ahdasta, kun kaikki kasvit ja tavarat mökin kupeesta on pitänyt siirtää pois. Rykelmä ruukkukasveja on istutuspöydällä, kuten myös keräämäni kimppu, jota en ole ikinä muistanut ottaa mukaan kotiin.

On ollut liian kuumaa tehdä mitään, paitsi viime viikolla torstaina tyhjensin 1000 kg:n suursäkin ja kärräsin singeliä kottikärryillä vajaat 100 metriä palstalle. Touhuun meni tunti ja kolme varttia. Sen myötä potager on nyt valmis ellei lasketa paria kasvia, jotka odottavat ruukkuja. Miten onkin vaikeaa löytää kauniita, isohkoja punasaviruukkuja, joissa on reikä pohjassa? Saa vinkata. Etsinnässä on siis sellaisia, joihin voi laittaa pienehkön puun.

Palavarakkaus + hurmeluppio | Lychnis chalcedonica 'Carnea' + Sanguisorba menziesii



Hurmeluppio | Sanguisorba menziesii
Taustalla näkyy uutta mökin seinää. Salaa haaveilen vaaleanpunaisesta mökistä, mutta värin vaihto vaatisi luvan ja luulen, etten pystyisi päättämään väriä hetkessä, joten pysytään vanhassa kermanvalkoisessa värissä, jotta mökki saadaan maalattua vielä tänä kesänä ja mielellään heinäkuun aikana. Kermanvalkoinen on kaunis tausta kasveille.

Isotähtiputki | Astrantia major

Morsiusharso | Gypsophila paniculata


Punakärsämö | Achillea Mil. ‘Paprika’
Punakärsämö 'Paprika' on siis hengissä, kuten viime postauksessa mainitsin. Se kukkii yhden varren verran kavereina vuohenkelloa, voikukkaa ja ruohosipulia, kuten kuvasta näkyy. Olen siirtänyt ruohosipulia lavaan, mutta sieltä se on kuollut. Pitäisi ehkä yrittää siirtoa uudelleen, sillä sitä kasvaa myös palstan ulkopuolella murskeessa. 

Tulikukka | Verbascum
Tulikukka on saapunut omin voimin palstalle. Se on valinnut paikakseen magnolian kainalon, ei ehkä siirtolapuutarhurin mielestä paras sijainti, mutta olkoot.

Palsternakka | Pastinaca sativa
Palsternakka kukkii lavan reunassa. Ja oi, miten upea se onkaan. Sen kukkiminen vaatii kaksi kesää ja nyt harmittaa etten ole viime vuonna kylvänyt sen siemeniä. Olen katsonut YLE Areenasta vanhoja Puutarhakausi-jaksoja ja siellä ruotsalaiset istuttivat kaupasta ostettuja palsternakkoja maahan, ehkä yritän samaa kikkaa ensi vuonna. Silloin laitan palsternakan kukkapenkkiin, niin lavaan jää tilaa muulle.

Mehitähdet | Sempervivum


Särkynytsydän | Lamprocapnos spectabilis 'Alba'
Valkoinen särkynytsydän on kuin onkin hengissä, tosin erittäin vaatimattoman kokoisena ja kukkii vasta nyt. Sen vasemmalla puolella on yhtä reppana jalokuunlilja 'Stiletto'. Pitäisi ehkä siirtää molemmat, mutta minne. Ehkä pitäisi ensin yrittää parantaa niiden kasvuolosuhteita. 




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Hienoa, että olette saaneet mökin kunnostuksen jo loppusuoralle, maalaus viimeistelee kaiken. Kuvasi ovat niin tunnelmallisen kauniita!
    On sinulla ollut pieni kuntopiiri, kun kärräsit singelit.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3 Uskon, että tämän remonttiurakan jälkeen saakin hetken olla mökki rauhassa, voi keskittyä taas enemmän puutarhaan. Sigelien kärräys oli kyllä melkoinen homma, mutta kyllä kannatti. :)

      Poista
  2. Tsemppiä remontin sietämiseen ja sen tekemiseen. Kermanvaalea on hyvä väri puutarhan taustalle. Sinulta saamani kärsämö kukkii, pitääkin muistaa kuvata se, väri on hauska liilan vaaleanpunainen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja! <3 Keskeneräisyyden ja sekaisuuden sietämisessä onmin ollut tekemistä, mutta onneksi ollaan jo voiton puolella. Minullakin kukkii se sama kärsämö, se on todella sievä!

      Poista
  3. Vitsit miten sun kuvat on upeita! Ja hyvää tarinointia inforipauksilla väliin on ihan loistava combo. :)

    VastaaPoista
  4. Kivan näköinen tuo hurmeluppio. Kermanvärinen seinä on sille parempi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta! <3 Hurmeluppio on hurmaava, luppiot yleensäkin ovat lempppareitani.

      Poista
  5. Siellähän on oikein kunnon kesäremontit menossa! Meikäläinen istuu lähinnä terassilla varjon alla työpäivän jälkeen;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itsekin olen lähinnä keskittynyt varjossa istumiseen, kun isäni ja poikaystäväni ovat hoitaneet hommat. ;)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground