LUOVAN KASVIVALOKUVAUSKURSSIN SATOA.

23 marraskuuta 2021


Kysyin kiinnostaako nähdä "luovempia" kasvikuvia ja te sanoitte kyllä. Joten tässä viisi erilaista kuvaa samaiselta Kaisaniemen kasvitieteellisen puutarhan reissulta, joiden kuvia olen näyttänyt kahdessa edellisessä postauksessa. Osallistuin siis luovan valokuvauksen työpajaan, jonka teema oli kasvit ja kukat. Saimme 24 erilaista harjoitustehtävää, joista sai valita toteutettavat tehtävät itse.

Tehtävät olivat muun muassa tämänlaisia:
Kuvaa
  • hyödyntäen syväterävyyttä
  • tarkenna kuvan etualalle / keskelle / taakse
  • terävyys/kontrasti
  • abstraktivaikutelma
  • taustasta irrottaminen
  • heijastuma
  • varjo
  • high- ja low key -kuvia

Kaksi ylintä kuvaa on otettu samasta kasvista, presidentinpalmusta, Washingtonia filiferasta. Molemmat sopivat tehtävänantoon abstraktivaikutelma tai graafisia elementtejä. Ylimmässä kuvassa viehätyin palmun kihartuvista "karvoista" ja alemmassa vekatusta muodosta. Toisinpäin kuva voisi olla yksityiskohta vekkihameesta tai -varjosta. Kumpikaan kuva ei ole enää dokumentaarinen itse kasvista, vaan kohteesta on poimittu yksityiskohta tai vain osa kasvia.

Tässä kuvassa on kevätkotakuusama, Weigela praecox, kuvattuna alhaalta ylöspäin. Olen tarkoituksella säätänyt valotusta niin, että kuva ylivalottuu eli taivas on palanut puhki. Tätä kuva tyyppiä kutsutaan high key -kuvaksi. Tarkennus on etummaisessa kukkaryppäässä ja aukko (A = aperture) on ollut suuri (eli pieni luku kamerassa). 

Kuvaan aina manuaalisäädöillä eli kamerassa M-tilassa. Näiden kaikkien kuvien aukko on ollut 1.4, joka on objektiivini suurin aukko (eli pienin numero). Suurella aukolla tausta suttaantuu ja kohde, johon tarkennetaan tulee teräväpiirteisenä esiin. Kuvaan yleensä blogikuvatkin suurella aukolla, joten olisi ehkä ollut luovempaa kuvata pienellä aukolla eli niin, että kuvasta suurin osa tai koko kuva-ala olisi ollut terävä. En vain itse pidä sellaisista kuvista. :) 

Mahdollisuus käyttää suurta aukkoa on riippuvainen objektiivista. Yleensä ns. kittilinsseinä kamerarungon mukana tulleissa objektiiveissä suurin aukko on n. 3.5–5.6 eli ei niin kovin suuri. Mitä isompaa aukkoa pystyy käyttämään, on objektiivi valovoimaisempi eli sillä voi ottaa kuvia hämärämmässäkin ilman jalustaa. Mitä parempi valovoima tarkoittaa yleensä sitä kalliimpaa objektiivia.

Tämä on lähes sama kuva kuin aiemmassa blogipostauksessa, niissä on ihan hienoinen ero. Kuvassa on oranssiunikko Papavere oreophilum, joka kuvanottohetkellä tanssi tuulessa. Olen ottanut kuvan 1/5000 ajalla eli hyvin nopealla ja samalla suurella, 1.4, aukolla. Pieni syväterävyys on tehnyt tarkaksi, vain etummaisen terälehden ja kaikki muu kuvassa on kuin vesivärimaalauksesta. Tässä kuvassa on leikitty terävyysalueella ja käytetty hyväksi niukkaa väripalettia - vain oranssia ja vihreää.


Nämä vuorikellukat Geum montanumit kuvasin myös blogiin, mutta sivusta, jolloin selvemmin näkyy, että kyse on kasveista. Myös tässä kuvassa on käytetty hyväksi lyhyttä syväterävyyttä eli suurta aukkoa, jolloin alempana olevat kukat (vai ovatko nuo jo kukkineet?) jäävät epätarkoiksi kuten myös kasvualusta. Kukat luovat epätarkkoinakin hauskat pyöreät muodot, niistä syntyy myös graafista rytmiä kuvaan.

Omasta mielestäni nämä eivät ole hirveän kaukana omasta tyylistäni, mutta haluni pitää blogi enemmän dokumentaarisena kuin taiteellisena temmellyskenttänä, hieman hillitsee siirtymistä tämänlaiseen kuvamaailmaan. Ehkä joitain sinne tänne ripoteltuna kuten oranssiunikko-kuva.

Olisi kiinnostavaa kuulla teidän kommentteja kuvista. Voisiko tällaisia kuvia käyttää blogissa? Ovatko liian epäinformatiivisia tai "taiteellisia" vai sopivatko hyvin joukon jatkoksi? Millaiset kuvat teistä ovat hyviä blogissa? Mitä kasvista on kuvissa tarpeen nähdä? Kaipaatteko enemmän yksityiskohtia vai laajoja kuvia?




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


16 kommenttia:

  1. Todella kiinnostavaa kuulla tehtävänannoista ja nähdä sinun kuviasi niihin!
    Blogeissa tykkään eniten, että niissä on realismia ja tarinaa, kuulumisia. Vaikka muuten tällaiset taiteelliset kuvat ovat ihania esim. kirjoissa tai lehdissä, niin en tykkää siitä, että blogipostauksessa on useampia tämäntyyppisiä tai että se peräti kokonaan koostuu kuvista, joissa ei ole juuri mitään informaatiota. Tämä on varmasti niin makuasia, että saat takuulla monenlaisia vastauksia kysymykseesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tämä kiinnosti. Itselle hyvät kuvat ovat tärkeitä niin omassa, mutta myös seuraamissani blogeissa. Epätarkat, suttuiset kuvat perä perään vain pakottavat hyppäämään kuvien yli enkä jaksa sitten tekstiäkään lukea. Macrokuvaus ei myöskään ole oma juttuni. Yksityiskohdat osana laajempia kuvia toimivat kyllä. Tässä blogissa haluan dokumentoida siirtolapuutarhaelämää ja tykkään, että kuvat kertovat siitä ja tunnelma välittyy myös lukijalle.

      Poista
  2. Realismista tykkään minäkin ellei sitten blogi keskity täysin ns. taidekuviin. Itse luen blogeja informaation takia, se on niiden parasta antia, sekä tekstit että kuvat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itselle kuvat ovat tärkeitä, joitakin blogeja ei tule luettua sen takia kun kuvat eivät ole kutsuvia, vaikka ehkä teksti olisi. Oli kiva kokeilla ihan erilaista kuvaustyyliä, omalta mukavuusalueelta on hyvä välillä poistua. Noita kurssin oppeja voi käyttää välillä tehokeinona.

      Poista
  3. Minusta tälläiset kuvat siellä täällä tuovat joskus tunnelmia esille. Ja sellaisina pidänkin niistä. Kuitenkin oma mieleni haluaa joskus ymmärtää, mihin kuva liittyy, miten päin se pitää hahmottaa jne. Tyylisi on jo sellainen, jossa on vahva visuaalinen ote. Uskoisin, että tuolla vesivärityylillä saisit aikaan joitain tosi maagisiakin kuvia eri aiheista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun tykkäsit! En ole muuttamassa blogini kuvatyyliä mihinkään, mutta tällaisia luovempia kuvia voisi välillä käyttää tehokeinona. Mutta ne kuvaavat huonosti siirtolapuutarhaelämää, josta haluan blogissani kuvilla ja teksteillä kertoa.

      Poista
  4. Niin kiinnostava kuin tämä postaus olikin ja ihailin suuresti ottamiasi kuvia, myönnän itsekin kuuluvani vahvasti samaan joukkoon kuin Saila ja Katja. Tässä postauksessa mielenkiintoisinta antia itselleni olikin tekstisi, vaikka en kuvaustekniikasta ymmärrä yhtään mitään eikä halpa digipokkari oikein tue oppimista, vaikka saisi siinäkin säädettyä aukkoa ja valotusta. En vain ole oppinut sen sielunelämään, joten kuvaan edelleenkin automaattiasetuksilla ja kiroan huonoja kuviani :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän! Valokuvaus pitkälti perustuu "pyhän kolminaisuuden" eli aukon, ajan ja ISO-arvon väliseen yhteyteen. Itse hyppäsin manuaaliasetuksilla kuvaamiseen aukon esivalinta-asetuksen kautta. Siinä kamera valitsee oikean ajan, kun on itse säätänyt halutun aukon, eli haluaako kuvan olla kokonaan terävä vai vain kohde skarppina ja tausta sumeana.

      Poista
  5. Puutarhablogeissa tykkään realistisista kuvista syistä, mihin edellisetkin kommentoijat viittaavat. Ilman muuta katson mielelläni myös taiteellisia kuvia, joita muiden joukossa saa olla. Minusta blogissasi visuaalisesti hienojen ja samalla myös realististen kuvien tasapaino on hyvä.
    Tässä oleviin kuviin liittyvät tekstit ovat kiinnostavia ja innostavat kokeilemaan. En kuvaa juuri koskaan automaattisäädöillä, vaan kokeilen eri säätöjä ja opetella uutta. Luultavasti minusta ei koskaan tule taitavaa kuvaajaa, ja visuaaliset taitonikin rajoittuvat lähinnä muiden ihmisten taiteellisten ominaisuuksien ihailemiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, kiva kun tykkäsit. Tekee hyvää välillä kokeilla jotain ihan muuta kuin on aina tottunut tekemään. Kurssi oli kiva harjoitus hypätä pois omalta mukavuusalueelta edes hetkeksi. Blogini kuvamaailma ei tule muuttumaan, haluan säilyttää sen dokumentaarisuuden ihan jo senkin takai, että haluan kertoa siirtolapuutarhaelämästä ja se ei noista tämän bloggauksen kuvista välittyisi. Ehkä joskus joku erilaisempi otos kuvavirtaan voisi olla ihan kiva ylläri.

      Poista
  6. Upeita ja mielenkiintoisia kuvia!
    Ja minäkin tykkään kyllä blogeissa informatiivisesta sisällöstä, mutta välillä saa myös olla tällaista fiilistelyä ja taidetta. Minusta kumpikaan ei poissulje toista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina! <3 Tämä oli hauska kokeilu, vaikka en olekaan blogini kuvatyyliä muuttamassa. Muutama erilainen otos siellä täällä saattaisi olla kiva extra.

      Poista
  7. Samoilla linjoilla Riinan kanssa, ripaus tällaisia silloin tällöin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos pioni! Ehkä jatkossa joihinkin bloggauksiin tulee tämän postauksen tyyppisiä kuvia. :)

      Poista
  8. Upeita kuvia!
    Blogiin sopii molempia kuvia. Taiteelliset kuvat ovat hieno lisä informatiivisten lomaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pirjo! Ehkä sovellan kurssin oppeja myöhemminkin ja laitan dokumentaaristen kuvien sekaan tällaisiakin otoksia.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground