6 + 1 KUVAA KESÄKUUSTA.

05 helmikuuta 2022

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha pioni paeonia mooseksenpalavapensas Dictamnus albus
Pioni | Paeonia 'Festiva Maxima'

Kesäkuvia ei ole tässä kohtaa vuotta liikaa, joten katsellaanpas myös kesäkuun kuusi + yksi kuvaa. Huomasin kuvia selatessa, että olen ottanut vain kovin tiiviitä kukkakuvia. Laajemmat otokset puutarhasta puutttuvat. Keväällä alkaneen potager-projektin myötä keskellä nurmikkoa oli pitkään kasa vanhoista lavoista tyhjennettyä multaa. Joka paikka oli täynnä multasäkkejä, kun tilasin niitä lavallisen potageria ja ruukkuistutuksia varten. Riittää tällekin vuodelle multaa. Sitten alkoi mökin kunnostus. Kaikki mökin seinustoilla olevat kamat piti siirtää ympäri puutarhaa. Puutarhassa tökötti remontissa tarvittavia koneita, pino mökistä revittyjä lautoja makasi terassilaatoituksella ja uudet laudat oli pinottu pöydän ja tuolien päälle ja suojattu pressuilla. Siksi siis kasvipotretteja.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha haltiankukka xHeucherella
Haltiankukka | xHeucherella

Jaoin haltiankukkia toissavuonna Risu no enin synnyn aikaan, viime vuonna ne kukkivat upeimmin ikinä ja olivat levittäytyneet mukavasti. Niin kauniita.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha nietospensas 'Yuki Cherry Blossom' Deutzia
Nietospensas | Deutzia 'Yuki Cherry Blossom'
Haltiankukkien kainalossa oli ensimmäisestä talvestaan selvinnyt nietospensas, joka sekin kukki upeasti.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha saksankurjenmiekka 'Pink Attraction' Iris germanica
Saksankurjenmiekka | Iris germanica 'Pink Attraction'
Ensimmäistä kertaa viime kesänä kukki myös Zetasista ostettu saksankurjenmiekka. Olipa muuten kallis, mutta onpa myös upean värinen. Ihan hengästyttävän ihana.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha laukka allium
Laukka | Allium
Muistelen nyt, että kaivoin näitä laukkojen sipuleita ylös ensin nurmikolta potagerin alta pois ja sitten myöhemmin kun hautasin maahan omenoita. Pesuvadillinen sipuleita taitaa olla vieläkin varastossa odottamassa toimenpiteitä. Hupsista.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha puutarha espanjansinililja Hyacinthoides hispanica
Espanjansinililja | Hyacinthoides hispanica
Espanjansinililjan sipuleita olen laittanut joskus kourallisen maahan. Ne kasvavat vähän huonossa paikassa ja pitäisi ehdottomasti siirtää paremmalla paikalle, näkyviin. Muistaisinkohan ensi kesänä?

Oravankesäpesä siirtolapuutarha ruukkupuutarha pelargoni maitotonkka perunalaatikko hyllykkö mehipuu

Loppuun vielä kuva hyvin lyhytaikaisesta ruukkupuutarhasta. Nämä kaikki piti siirtää mökin julkisivuremontin tieltä, mutta tässä vielä kuva ennen sen alkua.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Voi miten ihanan rehevää ja kukkaisaa, näyttää siltä, että sinulla kaikki kukkii! Oma Yuki Cherry Blossomini on aika harva raasku, eivätkä haltiankukat kuki kovin hyvin, hyvä kun pysyvät hengissä, tai siis se yksi, joka on enää hengissä :-D Onneksi on aina sellaisiakin kasveja, jotka viihtyvät, kun toiset selvästi eivät viihdy. Sitä vain haluaisi, että kaikki lempparit viihtyisivät ja vaikkapa juolavehnä viihtyisi vähän huonommin.
    Kuulostaa haastavalta kaikki tuo rakennustyömaa ja tavaroiden siirtely pienellä pihalla. Onneksi se on ohi ja alueet sekä mökki entistä ehompia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltä se näyttää, kun rajaa kuvat hyvin. :D On kyllä kasveja ja kohtia, jossa ei ainakaan vielä kuki, mutta ei kai kaikki voi aina kukoistaakaan. Yuki Cherry Blossom oli kyllä iloinen yllätys, miten se kukkikin niin kauniisti heti ensimmäisenä kesänä, en ollenkaan ollut odottanut sitä.
      Olin ajatellut järjestää Oravanesäpesän 10-vuotispuutarhajuhlat, mutta eeihän sinne lauta- ja multakasojen keskelle voinut ketään kutsua, ehkä tänä vuonna sitten.

      Poista
  2. Kyllä kelpaa katsella kesäkuunkin kuvia. Tunnelma on toukokuuta runsaampi ja kukkaisampi. Nietospensas on oikea kaunotar, mutta upeita ovat haltiankukatkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Toukokuu on niin heleä, kesäkuussa värit ovat jo aivan toiset. Nietospensas oli kyllä ihana yllätys, miten kaunis se olikaan. Hämemntävästi haltiankukat vierellä ovat paljon korkeammat kuin pensas.

      Poista
  3. Ihana kesäkuu, ihanat kuvat siitä!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground