PIENET SINISET.

09 toukokuuta 2022

Oravankesäpesä lumikello




Kuvasin viikonloppuna kukkia, muuhun en juuri kyennyt. Olen taas saanut selkäni kipeäksi ja yritän taltuttaa tuskaa lääkkeillä ja fysioterapeutin neuvomalla liikkeellä. Harmillinen ajankohta. Perjantaina poikaystäväni tyhjensi kaksi kompostia ja täytti lämpökompostoria tyhjentämällään kuivakäymälän tavaralla. Aikamoinen aarre, kun noin vain omasta tahdostaan ja ehdotuksestaan haluaa auttaa poloista, selkäkipuista puutarhuria, joka ei millään malttaisi pysyä paikoillaan ja tekemättä mitään eikä ainakaan pysyä pois puutarhasta. 

Muutama viikko sitten imurini meni rikki, olihan sillä jo ikää 20 vuotta, joten ei mikään ihme. Harmillinen ajankohta silläkin. Nyt on käsillä se ainutlaatuinen ja vuoden ainut hetki, kun palan halusta siivota. Haluan pikaisesti siistiä mökin olekelukuntoon talven tomujen ja hiirten kakkojen jäljiltä. Sunnuntaina haimme uuden pölynimurin minulle ja nyt suunnitelmissa on siivota mökki tällä viikolla, jos vain selkäkipu antaa myöden. Tuskin maltan odottaa.

Vihdoin, VIHDOIN, puutarhaani on putkahdellut kukkia! Lumikelloja on useassa paikassa, niitä on jopa neljän kukan lämpäreinä. Pidän sitä edistysaskeleena kohti lumikellomättäitä ja -mattoja. 

Oravankesäpesä posliinihyasintti

Oravankesäpesä sinivuokko
Sinivuokot ovat lisääntyneet sitten aiemmista vuosista. Ilahduttavaa! Sinivuokot kasvavat omenapuun juurella ja saavat taistella tilastaan pikkutalvion kanssa.

Oravankesäpesä idänsinililja
Naapurin scillanurmikkoa olen saanut ihailla - ja kadehtia jo tovin. Vihdoin myös pienet siniset ovat heränneet talviunilta ja poksauttaneet kukkansa esiin aidan tälläkin puolella.

Oravankesäpesä idänsinililja

Oravankesäpesä kiurunkannus
Tämä kyseinen kiurunkannusyksilö taitaa olla läheiseltä ojanpenkalta kaivamani. Ihanasti kaartuu mökkipolulle rajausreunan yli.

Oravankesäpesä kiurunkannus
Syreenin alla kasvaa itse tiensä palstalle löytänyt. Nämä ovat niin ihania, että saavat vapaasti levittäytyä.

Oravankesäpesä kevätkurjenmiekka 'Purple Hill'

Oravankesäpesä koristekirsikka 'Accolade' Kevätsuudelma

Tällä hetkellä käyn puutarhassa päivittäin, sillä en malta odottaa - Kevätsuudelma-koristekirsikka on tulossa ensimmäisen kerran kukkaan. IIK! Pian palstallani on vaaleanpunainen hanami!




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


16 kommenttia:

  1. Hienoja kuvia kauniista ja odotetuista kukkijoista.
    Oma-aloitteisesti toimeen ryhtyvä poikaystävä on oikea aarre. Selkäkipu on viheliäinen seuralainen ja suorastaan inhottava näin puutarhakauden virittäytyessä parhaimmilleen. Toivottavasti kipu hellittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Selkäkipu on lähes poissa ja kesti eiliset hiekka-murske-kivi-ämpäri kanniskelutkin, onneksi! Poikaystävästä on iso apu, varsinkin kun vihdoin tajuan ottaa sen vastaan enkä halua tehdä kaikkea itse.

      Poista
  2. Teillä on kevät alkanut ihmeen hitaasti. Ja toisaalta ihme sekin, että lumikellot ja kirsikat tulevat kukkaan suunnilleen samaan aikaan!
    Pikaista paranemista selälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Olen ihmeissäni katsonut Rauman ja Lahden alueen puutarhureiden postauksia kukista ja täällä saman aikaan - ei mitään. Onneksi vaikuttaa, että sipulikukat olivat vain myöhässä, kuten koko kevät.

      Poista
  3. Toivottavasti selkäsi paranee pian. Ei ole varmasti herkkua vain kierrellä puutarhassa kun mieli tekisi puuhailla yhtä sun toista. Ihania sinisiä väripilkkuja! Minulla on samat tunnelmat scillojen kanssa kuin sinulla lumikellojesi kanssa. Monta vuotta olen odottanut, että pienen pienet mättäät levittäytyisivät edes pikkuisiksi lammikoiksi. Scillameri taitaa olla tällä tahdilla aivan liian kaukainen unelma, ellei sitten istuta syksyllä muutamaa pussillista sipuleita vauhdittamaan lisääntymistä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkä alkaa olla kunnossa, pitää muistaa ottaa rauhallisesti, vaikka ei nyt millään malttaisi kun puutarhassa kaikki työt odottavat ja kutsuvat seireenin lailla. Parasta varmasti lisätä syksyllä kaikkia sipulikukkia puutarhaan, sillä niitä ei voi olla ikinä liikaa, paitsi silloin syksyllä kun niiden istuttaminen tympii. Keväällä kuitenkin sitten kiittää itseään siitä. :D

      Poista
  4. Oih, sait tallennettua kuviisi ihanan herkän tunnelman.
    Toivottavasti selkäsi paranee pian ja pääset nauttimaan puutarhatöistä. Sillä välin voit iloita ahkerasta ja avuliaasta poikaystävästä 😊.
    Ihana yllätys tulossa kevätsuudelman myötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! <3 Selkä alkaa olla aika lailla kunnossa, pitää vain muistaa ottaa rauhallisesti puutarhatöiden kanssa. Kevätsuudelma kukinta on pitkään odotettu, ihanaa, että se kukkii jo nyt.

      Poista
  5. Toivottavasti selkäsi on jo parempana. <3 Onpa mukava, että poikaystäväsi on noin avulias. Siellä on ihania pieniä sinisiä, ja vähän muunkin värisiä, kevään sulostuttajia. Oi, kirsikankukka! Minun on ehkä ihan pakko istuttaa mökille joku koristekirsikka, jo nuo nuput ovat aivan hurmaavia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Selkäni on onneksi jo huomattavasti parempi. Onneksi kuitenkin on kiltti poikaystävä, joka auttaa puutarhatöissä. Ehdottomasti kannattaa hankkia kirsikka, nuo kukat ovat niin suloiset.

      Poista
  6. Voi itku mikä ajankohta selkäkivulle, onneksi sulla on avulias poikaystävä. Toivottavasti tilanne alkaa helpottamaan.
    Ja nuo kevään pikkukukkijat, ne saavat sydämen ihan sykkyrälle onnesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajankohta selkäkivuille ei kyllä olisi paljon voinut olla huonompi. Onneksi tilanne on jo parempi. Tätä kukintaa on odotettu jo niin pitkään!

      Poista
  7. Paranemisia selälle. Onneksi sielläkin kukat ja kasvit jo heräilevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ilahdutavaa, että kukat vain ovat myöhässä. Viisaita kun eivät tule ilmoille, kun on niin kylmää. :)

      Poista
  8. Pikaista paranemista selälle. Lumikellot lisääntyvät tuskaisen hitaasti, neljä samassa ryppäässä on jo paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lumikelloja pitää taas syksymmällä lisätä oman käden kautta, kun eihän tästä muuten tule mitään. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground