VÄLIMERELLINEN YRTTITARHA RUUKUISSA.

19 kesäkuuta 2022

Kaupallinen yhteistyö: Huiskula

Oravankesäpesä siirtolapuutarha Välimerellinen yrttitarha ruukuissa oliviipuu oregano timjami ruohosipuli rosmariini ruukkupuutarha

Vapuksi tekemäni orvokki-muratti-laventeli-rosmariini-istutus alkoi olla ylikasvaneiden orvokkien suhteen tiensä päässä. Olin viime viikonloppuna reissussa Tukholmassa ja sen aikana osa orvokeista myös kuivahti pahasti. Sain elvytettyä osan takaisin henkiin, mutta oli aika vaihtaa mökin paraatipaikalla uusi ruukkuistutus. Keräsin rungollisen oliivipuun* ympärille pienen välimerellisen yrttitarhan ruukkuihin.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha Välimerellinen yrttitarha ruukuissa oliviipuu oregano timjami ruohosipuli ruukkupuutarha

Oravankesäpesä siirtolapuutarha Välimerellinen yrttitarha ruukuissa oregano timjami ruohosipuli ruukkupuutarha
Ruukuissa on oreganoa*, timjamia* ja ruohosipulia*. Myös vappuistutuksessa ollut rungollinen rosmariini* pääsi osaksi tätä kokonaisuutta. Se selvisi onnekseni kylmästä alkukesästä vahingoittumattomana.

Oravankesäpesä siirtolapuutarha Välimerellinen yrttitarha ruukuissa timjami ruohosipuli ruukkupuutarha

Oravankesäpesä siirtolapuutarha Välimerellinen yrttitarha ruukuissa oliviipuu oregano timjami ruohosipuli rosmariini ruukkupuutarha

Ruukut sijaitsevat sopivan lähellä mökin ulkokeittiötä, että yrttejä on helppo napsia ruoanlaittoon, mutta silti kasvit ovat enimmäkseen auringossa. Ulkokeittiö on mökin varjoisimmalla puolelle, jonne näitä lämmöstä ja auringosta nauttivia ei kannata laittaa.

Tästä tuli kiva, erilainen kokonaisuus. Ei aina tarvitse olla kukkivia kukkia, vaan vehreyttä saa eri sävyisillä vihreillä ja lehtimuodoilla.


*Kasvit saatu blogiyhteistyönä Huiskulalta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


3 kommenttia:

  1. Ihana yrttinurkka! Minustakin yrtit ovat todella kauniita. Toisaalta on niissä kyllä ihania kukkiakin.

    VastaaPoista
  2. Kaunis. Ja jos haluaa antaa niiden kukkia, ovat ne kaikki myös pörriäisten suosiossa.

    VastaaPoista
  3. Kaunista vihreyttä. Yrtit ovat oikein koristeellisia ja kaiken lisäksi tuoksuvia ja maukkaita. Minäkin haaveilen yrttiruukuista, mutta saa nähdä ehdinkö laittamaan sellaisia tänä kesänä. Olen nyt pyrkinyt toteuttamaan yhden asian kerrallaan. Minulla on nimittäin yleensä tapana aloittaa miljoona projektia yhtä aikaa, jolloin suurin osa niistä jää väkisinkin puolitiehen. Mukavaa juhannusviikkoa!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground