Pages

31 toukokuuta 2012

KIRSIKKA.



Kävin Sofianlehto-puutarhakeskuksessa ihailemassa täydellisen kauniita japanin verivaahteroita. Suolainen hinta huonosti talvehtivasta puusta oli liikaa ja päädyin ostamaan halvemman kirsikkapuun.  :) ´Latvian matala ´ (Pirkko) on lajikkeena pienikokoinen ja itsepölytteinen. 

Sopiva siis pienelle pihalle ja pihan ainokaisena {ehkä, kaksi pientä mysteeripuuta löytyy...} kirsikkana. Naapurissa on iso kirsikkapuu, joten ristipölytyskin on mahdollista. Kaikkea sitä oppii, kun vähän googlailee. Nyt sitten vain odotellaan omaa hanamia. Taitaa mennä ainakin ensi vuoteen... :)

30 toukokuuta 2012

SINKKIÄMPÄRI.


Mökkikaupan mukana tuli läjä kaikenlaista puutarhavälineistöä. Muun muassa sekalainen setti ämpäreitä, jotka paljastuivat enemmän ja vähemmän rikkinäisiksi. Piti hommata uusia. Esteetikon vaikea valinta, minkälaisia. Pohdin aikani minkä värisiä muoviämpäreitä ostaisin, mustia, valkoisia vai eri värisiä. Kunnes hoksasin, että on myös minun tyyliseni vaihtoehtoa, sinkkiämpäri. :) Googlen avulla löytyi Savenmaa ja samantien tilaukseen 10 ämpäriä. Riittää vaikka kukkaistutuksiin.

28 toukokuuta 2012

METALLIPENKKI JA MUUTAMA KUKKA.











Sekalainen seurakunta kuvia, jotka nyt vain halusin julkaista. :) Olen ilahtunut, että palstalla kasvaa myös punaisia kevätkukkijoita eli tulppaaneja. Ilahduin myös suuresti kun "löysin" unohtamani metallipenkin mökistä.

Penkki on ostettu jo viime vuoden syyskuussa, mutta sitä ei ole missään vaiheessa koottu ennen kuin nyt. Metallipenkin paikaksi olen kaavaillut kuistia, nyt se saa odotella remontin edestymistä ulkona. Jotain pehmikettäkin se ehkä kaipaisi.

27 toukokuuta 2012

HAKETUSTA.







Samaisena uurastus-lauantaina haketettiin myös palstalla urakalla. Edellinen omistaja oli kerännyt palstan sivutalle epämääräisen risuläjän, jota itsekin syksyn myötä kasvatin. Koko läjä silppuroitiin vanhemmiltani lainaan saadulla hakettimella, samoin aiemmin keväällä leikatut omanapuiden oksat.

Intouduin vielä siistimään puutarhassa kasvavien orapihlajien, pähkinäpensaan ja lumimarjan kuolleita oksia ja kaivoin kompostit esiin lumimarjapensaasta. Silppusin sitten nekin. On muuten erittäin terapeuttista toimintaa työntää oksia silppuriin. :) Nyt sitten täytyy odotella koska haketta voi levitellä kasvien juurille. Ja taas palsta näyttää vähän siistimmältä!

ps. Osa kuvista on kumman värisiä, oli jäänyt kameraan väärä asetus päälle. Yritin vähän parannella kuvia PhotoShopissa, mutta en ole ihan sinut vielä tämän uuden läppärin näytön kanssa...

26 toukokuuta 2012

RYHDISTYS.




Viime lauantaina teimme pitkän päivän palstalla äitini kanssa. Yllä ennen kuvat ja tekstin alla jälkeen kuvat. Oikaisimme palstan keskellä olevan kukkamaan reunat ja kaivoimme käytävän kivetyksen esiin. Paikoin kivien päällä oli noin 7 senttiä maata. Ihan koko käytävän pituudelta ei kiviä löytynyt. Mitähän niihin kohtiin keksisi?






Ihan hirveän suuri ero, kukkapenkki ja käytävä näyttää niin siistiltä ja huolitellulta. Samalla kun nypimme rikkaruohot penkistä pois. Vielä pitää portin kohtaa suoristaa, mutta jo nyt näyttää niin paljon paremmalta.

25 toukokuuta 2012

JAPANIN VERIVAAHTERAN SILMUT.





Jos jostain olen onnellinen niin näistä silmuista ja lehden aluista. Kaunis, kaunis vaahterani on kuin onkin selvinnyt talvesta. Ainakin joten kuten nimittäin ylemmät oksat taitavat olla kuolleita, osa näyttää kuivuneilta ja osaan ei ole tullut minkäänlaista eloa. Uskaltaakohan puuta nyt leikata?

24 toukokuuta 2012

ETANA.

Etana, etana näytä sarves tuleeko huomenna pouta! :)

21 toukokuuta 2012

20 toukokuuta 2012

MÖKKI JA PALSTA TOUKOKUUSSA 2012 osa 1.












LinkkiKuukaudessa on tapahtunut hurjan paljon! Nämä kuvat ovat äitienpäivältä ja kuukauden takaiset kuvat ovat täällä. Silloin oli vielä lunta maassa ja nyt palsta on vihreänä ja seassa punaista, keltaista ja sinistä. Ihanaa!

Tänä vuonna kevään tuloa on tullut seurattua ihan toisella tapaa kuin aiemmin. Nyt on ollut palsta, jonka muutosta on ollut ihana seurata ja se vain jatkuu... Niin siistiä! :) En oikein vieläkään usko olevani siirtolapuutarhuri.

Lisäsin kaikkiin "Mökki ja palsta xxxkuussa 20xx" -kirjoituksiin tunnisteen kuukauden kuvat. Olen kuvannut viime vuoden marraskuusta alkaen noin puolessa välissä kuuta samantyyppisen sarjan kuvia palstalta, jolloin voi seurata samojen kohtien muutosta. Tämä siis toukokuun sarja. :)