Pages

30 kesäkuuta 2012

UNIKKOJA.












Palstan alkuperäiseen kasvistoon kuuluvia unikkoja on puhjennut kukkaan. Ilahduttavan kauniita värejä, vaikka olen enemmän yksiväristen istutusten ystävä. Suosikit ovat hento vaaleanpunainen ensimmäisessä kuvassa ja valkoinen toiseksi viimeisessä kuvassa.

29 kesäkuuta 2012

TILPEHÖÖREJÄ.








Erinäiset tavarat kotoa ovat löytäneet tiensä kesäpesälle. Puinen laatikko lasipulloineen, kynttilälyhdyt ja pienet Tukholmasta ostetut peltilaatikot muun muassa. Jotkut mökin alkuperäiset tilpehöörit ovat niin överirumia, että melkein ovat jo hienoja. Kuten vaikka hedelmäasetelmataulu, lämpömittari ja sinikukalliset painavat syvät lautaset. Mietin silti pitäisikö niistä hankiutua eroon... :)

28 kesäkuuta 2012

KUKKIA, KUKKIA.











Tämän näköisiä kukkijoita on nyt kauneimmillaan puutarhassa. :)

27 kesäkuuta 2012

SISUSTUSTA.













Vähän lisää pieniä paloja mökin sisustuksesta. Vähä vähältä palaset loksahtelevat paikoilleen, mutta vielä on tekemistä. Eniten tällä hetkellä häiritsee eri väriset kalusteet, on valkoista, punaista, oranssia, keltaista ja vähän vaaleampaa keltaista.

Olen kaivellut kätköjäni ja viettänyt pienimuotoista joulua, kun olen löytänyt viime syksynä Japanista mökille ostamiani juttuja, jotka olen talven aikana ehtinyt unohtaa. Japanista on muun muassa peräisin pieni viinipulloteline, metallikori, vohveliliinat, pieni pyyheliina ja saippua.

19 kesäkuuta 2012

PINO.


Tämä pino on myös to-do-listalla. Lapiohommia taitaa olla tulossa... :)

KUKKAPÖYTÄ, HORTENSIAN KAVERIT JA VESIÄMPÄRIT.



Metallinen löytöpöytä on päätynyt suunnitellusti kesäpesälle, tosin kukkapöydäksi. Olen kahden vaiheilla maalatakko mustaksi vai ei. Mustana kävisi paremmin yhteen metallipenkin kanssa. Hmmm.


Kirsikkatomaattiviljelykseni ovat vähän surkeassa jamassa. Näitä olisi pitänyt varmaan vähän lannoittaa tai jotain...



Hortensia sai kaveriksi ison ja pienen ruukun lankaköynnöstä. Pikkupurkin piti tulla parvekkeelleni, mutta kun asetelma mökin nurkalla kaipasi kolmatta ruukkua, jätin sen sitten toistaiseksi kesäpesälle. :)

18 kesäkuuta 2012

SALAATTIÄMPÄRI.






Lavankauluslaatikoihin ei jäänyt tilaa salaateille, joten piti vähän soveltaa. Sinkkiämpäri kehiin ja siemeniä sekalainen seurakunta. Alin kuva kertoo istutetut lajit. Sitten vain odotellaan...