Pages

30 kesäkuuta 2013

KORTTEJA JA NAULAKKO.









Kesäpesän keittiönurkkauksessa on ollut pitkään houkutteleva tyhjä seinän pätkä. Suunnitelmani talvella oli laittaa siihen Kierrätyskeskukselta edukkkaasti löytämäni Emilia-lautaset, mutta suunnitelma unohtui ajan mittaan ja tilalle tuli muuta. Muisti palautui, kun näin osto- ja myyntiliikkeen ikkunassa samansarjan lautasia ja muistin kaivaa omani esiin. Nyt mietinnässä on niille uusi paikka, ehkä myöskin mökiltä. :)

Ostin viime vuoden Habitaresta kaksi Polkka Jam -korttia, silloin mielessä juurikin tuo seinän pätkä. Ruuvailin kehystetyt kortit seinälle todetakseni, että kohta kaipaa lisää tauluja. Halusin samaa sarjaa lisää, eikä auttanut kuin tilata koko Marjaonni-korttisetti Polkka Jamin nettikaupasta. :) Kuvien aiheet sopivat niin hyvin juuri kesäpesälle. Tämähän on se marjojen pesä!

Tuumailtuani taas viikon verran päätin, että samalla seinälle tulee vielä Japanista ostamani pieni naulakko. Soma metallilankainen on suosikkikaupastani Natural Kitchenistä, kuten myös naulakossa roikkuva pyyherengas. Spreijasin vaaleanharmaat rautalankaesineet mustiksi, kuten olen muillekin saman kaupan tuotteille tehnyt, ovat sitten yhtenäiset. En vaan voi käsittää miten tuon ihanan pikku kaupan kaikki tavarat voivat olla n. euron, jenin kurssista riippuen.

29 kesäkuuta 2013

UNIKKOJA.









Palstan "alkuperäiskasvustoon" kuuluvat nämä upeat unikot. Sekalaisella värilajitelmalla kukkivat kaunottaret jaksavat ilahduttaa ja ihastuttaa. Varsinkin valkoiset ja hennon vaaleanpunaiset ovat suosikkejani. Terälehdet ovat kuin silkkipaperia. Tänä vuonna kukkia oli huomattavasti enemmän kuin viime vuonna, mikä ei luonnollisestikaan haittaa yhtään.

28 kesäkuuta 2013

PIPARIREUNAINEN KATTO.





Ei tämä kesäpesäily ole ollut pelkkää grillailua ja skumpan juontia, kyllä täällä on tehty hommiakin. :) No, aina välillä. Tämän vuoden urakkana oli mökin katon uudistaminen. Vanha oli monesta kohtaa paikattu ja vuosi. Isäni hommasi kamat ja tuli työvälineiden kanssa mökkeilemään helteiseen Helsinkiin. Parissa päivässä työ oli tehty ja piparireunainen katto valmis. Hieno on, kiitos!

27 kesäkuuta 2013

JUHANNUS.


















Juhannus meni kesäpesäillessä, kuten kotipesäblogin puolella kuvin jo kerroin. Hyvää seuraa, ruokaa ja juomaa. Siirtolapuutarha tarjosi kokon, musiikkia ja kaiken sorttista toimintaa. Lisää kuvia tulossa, kaksi yötä mökillä ja aikaa fotoilla riittävästi. :)

22 kesäkuuta 2013

KESÄNPESÄN RUUKKUPUUTARHAT.












Tämän kesän suosikkikuvauskohteeni, kesäpesän ruukkupuutarhat. :) 

Toisessa on erilaisia pelargoneja, petunioita, käenkaalia, jaloleinikkiä, kieloa {aika heikossa hapessa}, salaatteja, basilikaa, marokonminttua, valkosipulia, tuoksuhernettä ja täysin hukkuneet mirrinmintut. Tiski- ja ruukutuspöydän yläpuolella olavilla hyllyillä on pieni surkea pelargoni ja kaksi kaunokaista. Mökin oven toisella puolella on bambu ja naapurilta saatuja orvokkeja ja poimulehti.

Voitte olla varmat, että nämä eivät ole viimeiset kuvat näistä kohdista. :)

21 kesäkuuta 2013

KUKKIA, KUKKIA.
















Nämä kaunottaret ihastuttivat kesäkuun alussa palstalla.