Pages

31 elokuuta 2014

ELOKUUN LOPPUA.







Muutama kuva elokuun lopun aurinkoiselta päivältä. Ihanaa sunnuntaita kaikille!



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


30 elokuuta 2014

VILJELYLAATIKOT ELOKUUSSA 2014.


Lavankauluslaatikko I


Lavankauluslaatikko II


Lavankauluslaatikko III

On aika lavankauluslaatikoiden päivityksen. Laatikko ykkösen mansikat on jo aikaa sitten syöty, laatikon vieressä ovat edelleen kivituhkasäkit, alkaa pahasta näyttää siltä että ovat myös ensi talven siinä.

Kakkoslaatikon salaatteja on käytetty grilliruaan kaverina. Ensi vuonna pitää istuttaa enemmän lehtisalaattia, tykkään siitä enemmän. Valkosipulit taitavat olla korjuuta vailla, josko sitä tänä viikonloppuna nostaisi ne kuivumaan.

Kolmoslaatikon porkkanoista on jo saatu maistiaisia, on oransseja pikkupalloja ja violetteja puikuloita. Molempien piti muistini mukaan olla makeita, mutta ainakin violetit ovat jännän suolaisia päältä.




Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


26 elokuuta 2014

MÖKKI JA PALSTA ELOKUUSSA 2014.















   



Alkaa olla syksyisen näköinen palsta. Kuvauspäiväksi sattui aurinkoa, nyt onkin viime päivät tullut urakalla vettä. Kukkien loisto on hiipumaan päin, syysleimutkin vetelevät viimeisiään. Ukohattu on komeimmillaan ikinä ja pelargonit ovat kaikki olleet ihanaisesti kukassa. Jopa siemenistä kasvattamani ovat nyt nupuillaan. :) Suuri työvoitto ja onnistuminen!

Viime vuoden kuvia, kun katsoo näyttäisi siltä, että tänä vuonna palsta on ollut paljon rehevämpi.

{2013} {2012}



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


24 elokuuta 2014

MÖKIN SISUSTUSTA HEINÄKUUN LOPULLA.













Heinäkuun lopulla sisällä kesäpesässä näytti tältä. Syysleimut ja harmaamalvikki oli kukassa ja niistä riitti sisällekin iloa. Ensimmäisessä ja viimeisessä kuvassa oleva mökki-printti on kuvittaja Jen Collinsin tekemä. Olen sen jo aikaa sitten ostanut Etsystä, mutta nyt sain hommattua siihen kehykset ja tuotua sen mökille. On jotenkin niin kesäpesän näköinen tuo soma mökki tuossa kuvassa. :)



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


20 elokuuta 2014

HEINÄKUUN LOPULLA.























Oli helteet ja kesäloma. Silloin kesäpesäiltiin aina kun vain muilta puuhilta ehdittiin. Uudempiakin kuvia olisi, mutta pitää edetä kronologisesti ja tallentaa nämäkin hetken blogiin, jotta sitten talvella voi muistella mikä aarre sitä odottaakaan. :)



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest