SIIRTOLAPUUTARHASSA.

30 maaliskuuta 2013















Välillä muutakin kuin minun kesäpesää, nimittäin siirtolapuutarhan muita mökkejä. Jaksan kävellä polkuja ristiin rastiin ja kurkkia muiden palstoille ihastellen ja varastaen ideoita. :) Harmittelen vieläkin, että tajusin niin myöhään, että siirtolapuutarhat ovat kaupungin puistoalueita ja niillä on lupa kuljeskella. Ei tietenkään kenenkään palstalle saa mennä ilman lupaa, mutta teitä pitkin on lupa kävellä.

Näin talviaikaan monikaan mökkiläinen ei käy palstallaan. Syynä lienee siirtolapuutarhureitten korkea keski-ikä, alueella ei ole minkäänlaista talvikunnossa pitoa. Huonolla liikkuvuudella on vaikea päästä palstalle. Nytkin monet poluista olivat täysin kulkemattomat. Itse mökkeilen onnekkaasti erittäin hyvin auratun polun varrella. Kiitos vaan naapureille! :)

On viehättävää huomata miten erilaisia mökkejä alueella piisaa. On uusia, hienoja, varmasti kaikilla mukavuuksilla varustettuja, on vähän rapistumaan päässeitä ja sitten on oman mökkini kaltaisia, vanhoja, mutta rakkaudella laitettuja. Pihoja on myös joka makuun, näin talvella on etua lehdettömyydestaä, palstoille näkee tähän aikaan vuodesta paremmin, mutta istuksia ei juuri näy.

3 kommenttia:

  1. Näitä alueita tulee harvoin ihailtua talvisin, vaikka kaunista onkin!

    VastaaPoista
  2. Irmastiina: Niin on! Myös hirmu inspiroivia minusta.

    Korianteri: Niin ja ainakin meidän puutarhan ovet ovat kiinni koko talven ettei alueelle edes pääse "ulkopuoliset" ennen kuin vapun tienoolla.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground