toivottaa oravankesäpesän väki!
MÖKKI JA PALSTA JOULUKUUSSA 2012 osa 2.
22 joulukuuta 2012
Muutama lisäkuva vielä joulukuun kuviksi. Näiden kuvien jälkeen lunta on tullut paljon, paljon lisää. En ole ehtinyt käydä palstalla hetkeen. Onkohan mökki jo täysin hautautunut lumeen? :)
KÄPYJÄ.
05 joulukuuta 2012
Voitin viime vuonna työpaikan pikkujouluarvoinnoissa käpykoristepaketin. Koristeet tulivat vastaan kun inventoin joulukoristeitani. Ne päätyivät jo kirpparille-kasaan, ennen kuin tajusin mahdollisuudeen koristaa palstaani vähän lähestyvän joulun kunniaksi. Mikäs oravankesäpesä se oikein on jos ei käpyjä ole? :)
FINLAND GARDENS.
02 joulukuuta 2012
Tuolla toisen blogin puolella olen esitellyt useammankin japanilaisen Paumesin kirjan. Kun luin Palsta 71 -blogista, että kustantamo julkaisee kirjan suomalaisista puutarhoista, pompsahti kirja heti ostoslistan kärkeen. Finland Gardens esittelee siirtolapuutarhoja, palstoja ja pihoja. Ensi vilaukselta omaksi suosikiksi nousi toisessa ja kolmannessa kuvassa oleva herkkullisen minttu siirtolapuutarhamökki palstoineen. Ihanaa fiilistelyä talveen! :)
VÄRINTÖNTÄ.
30 marraskuuta 2012
Lisää marraskuun kuvia mökiltä, väritöntä on. Viimeiset {?} haravoinnit tälle vuodelle ja päälle glögiä. :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)