KESÄKUKKIA.

30 toukokuuta 2017


Yritän hillitä itseäni aina alkukeväästä jottei tulisi törsättyä kaikkia rahoja kertakäyttöisiin kesäkukkiin, vaan ennemmin pitkäaikaisiin perennoihin ja pelargoneihin. Nykyään pärjään jo vähän paremmin ja hankin ruukkuistutuksiin perennoja, jotka syksyn myötä siirrän puutarhan multiin. 

Jotain on silti pakko ostaa, ainakin ensimmäiseksi keväällä orvokkeja. Orvokkeja pitää aina olla ja tänä vuonna löysin sattumalta nyt niin trendikkäitä mustia, pienikukkaisia orvokkeja. Toinen mitä pitää aina olla on lankaköynnös. Tänä vuonna lankaköynnökset tarjosi Flör, sain  Piha & Puutarha -messuille Unelmien viljelylaatikko -haasteen kaikki kasvit itselleni messujen jälkeen. Lähes kaikki lankaköynnökset selvisisivät messuistutuksesta kesäpesälle.


Vähän isommat ruukkukasvit ovat niin ikään messuistutuksesta lähtöisin oleva japaninverivaahtera 'Atropurpureum' ja myöhemmin Viherpajasta ostamani liuskalehtinen japaninvaahtera 'Dissectum'.



Ja kun kävimme ostamassa poikaystävän äidille ilmakasveja Plantagenista, en voinut lähteä tyhjin käsin ulos ja niin kiikutin kainalossa eukalyptuksen {ja toisessa kainalossa Fiskarsin lapion}. Ja hyvä niin, sillä alle viikossa eukalyptukset olivat loppuneet, kun työkaverini yritti niitä metsästää.


Fiilistelin jo keväällä instassa IKEAsta ostamaani koristehäkkiä, nyt se sai vihdoin asukkaan ja kuinkas ollakaan - lankaköynnöksen.



Sain vanhemmiltani tuliaisena ison ja pöyhkeän enkelipelargonin. Mätsää aika hienosta taustalla näkyvään kasteluletkuun, vai mitä?

Jos ollaan rehellisiä, niin on jo tullut ihan vahingossa ostettua myös jotain lisää, niistä myöhemmin. :)



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


KUKKIA VIIKON AJALTA.

28 toukokuuta 2017


Puutarhassa tapahtuu just nyt niin paljon ettei perässä pysy. Kaikki varmaan tietää tunteen, kuvattaa on koko ajan valtavasti, mutta niitä ei ehdi purkaa blogiin, kun pitää olla kaikki vapaa-aika puutarhassa. Hedelmäpuut ovat aloittaneet kukinnan. Luumupuuni näyttää parastaan, se on täynnä kukkia.


Kirsikkapuu on myös kukassa, juuri sopivasti perjantain työtiimin perinteisiä kesän avauskemuja varten saimme oman hanamin. Päärynäpuussa ei ole kukkia, mutta omenapuut ovat lupaavasti nupuilla.


Ripustin luumupuuhun Tukholman messuilla itse tekemäni hyönteishotellin. Simppeli tehdä ja näyttää kivalta, toivottavasti öttiäiset myös löytävät sen.


Pikarililjat jaksavat ilahduttaa, varsinkin ruudulliset versiot. En voi ymmärtää miten luonto on voinut tehdä yhteen kasviin ruutukuvion.


Palstan vanhaa, nimetöntä narsissikantaa.


Helmililjat ovat vihdoin kukassa, vähän muita pieniä sinisiä jäljessä. Ehdin jo huolestua niiden puolesta, että eivätkö enää viihdykään palstalla. Onneksi huoleni oli turhaa.


Perunanarsisseja olen istutellut useampana vuonna Lidlin kahden kilon säkillisen. Viime vuonna taisi nousta pari, nyt runsaammin. Ne pitää näköjään istuttaa joka vuosi uudelleen.


Viime syksynä istutin muutaman hyasintin, tämä on ainoa joka niistä kukkii. Yksi pienen pieni 'Woodstock' muutaman vuoden takaa on myös noussut kukkaan.


Pieniä tulppaaneja, palstan vanhoja asukkaita.


Muistan kirjoittaneeni jonkun blogiin viime vuonna, olisiko ollut Saaripalstan Sailan, että nyt iski varjohiippakateus. No, nyt Oravankesäpesälläkin on oma hiippa. Rakkautta.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


AHOMANSIKKA JA KURJENKELLO design Esteri Tomula.

25 toukokuuta 2017


Kotipesän puolella jo esittelin talven aikana ostettuja aarteita eli Arabian Botanica -sarjan uusimpia osia. Ahomansikka Fragaria vesca ja kurjenkello Campanula persicifolia. Koristelautaset pääsivät kahden aikaisemman jatkoksi kuistin seinälle. Tykkään, kun lautasten aiheet sopivat läheisesti kesäpesälle. Kerättävää riittää, onneksi toistaiseksi myös seinää. :)



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


KOTIPUUTARHA-LEHDEN BLOGGAAJATAPAHTUMA.

23 toukokuuta 2017



Viime lauantaina oli Marketan puistossa Puutarhapäivät ja Kotipuutarha-lehden järjestämä bloggaajatapaaminen. Kerrankin olin markkinoilla ajoissa kiertelemässä, tällä kertaa tuntui myyjiä olleen paljon viime vuotta vähemmän ja katseltavaa siten myös niukemmin. Hyötykasvit taitavat olla juuri nyt todella trendikästä, niitä oli myynnissä runsaasti.




Ostin parin erikoisemman orvokin lisäksi valkoisen sinikämmenen ja okan eli mukulakäenkaalin. Minua jäi harmittamaan Versoo-tapahtuman jälkeen etten tullut ostaneeksi mukulakäenkaalia. Nyt korjasin tilanteen ja samalla myin idean myös muutamalla muulle bloggaajalle. Ehdin ennen bloggaajatapahtumaan nähdä Betweenin, Cherin, Katin ja Riinan. Ja kaikki ostivat kehotuksestani blogihittikasvin. :) En turhaan tee työkseni markkinointia! :D



Bloggaajatapaamisen aiheena oli marjapensaat. Saimme tietoiskun eri herukoista, karviaisista, tyrneistä ja pensasmustikoista. Ensikertaa kuulin vaaleanpunaisesta herukasta 'Ailista', jota Tahvosten puutarha kasvattaa. Tikkurilan edustaja kertoi patiokuullotteesta ja Ruduksen Iia ja Jaani esittelivät Ruduksen uutta Kotipolku-suunnittelusivustoa ja uutuustuotteita. Saimme myös nähdä työnäytöksen Rustikko-muurikivien ladonnasta. Kekkilän johdolla saimme tietoiskun luomulannotteista ja kompostimullan käytöstä.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


MÖKKI JA PALSTA TOUKOKUUSSA 2017.

21 toukokuuta 2017



Toukokuun kuvat on viikon takaa, äitienpäivältä. Viikossa palstan vihertävyys on lisääntynyt hurjaa vauhtia ja lisää kukkijoita on noussut. Edellisessä postauksessa mainitsin, että äitienpäivänä palstalla puuhasteltiin. Yllä olevasta kuvasta näkyy mitä muun muassa.

Pesin ikkunat ja isäni viritteli poikaystävän avustuksella ristikot ikkunoihin. Olen jo pari vuotta suunnitellut mielessäni asiaa ja muutama kuukausi sitten annoin asian toimeksi isälleni. Tykkään ristikoista, ne antavat mökille vähän enemmän ryhtiä, kun ikkunat eivät ole vain suuret aukot.


Hyötykasvimaa on tässä vielä talven jälkeisessä kunnossa.



Japaninvaahtera Acer palmatum 'Dissectum', ostin tämän Viherpajasta. Oli niin kauniin mallinen ja on hyvää seuraa Unelmien viljelylaatikko -haasteesta saamani verivaahteralle. Harkitsen vakavasti pitämistä ruukussa ja talvetusta kellarissa.



Samalla Viherpaja reissulla ostin myös neidonhiuspuun Gingko biloban edellisen kuolleen tilalle. Tai kuolleeksi luulemani. Ihan varma en ole, onko viimevuotinen gingko hengissä, mutta olin näkeväni siinä silmuja.


Flöristä saamani japaninverivaahtera Acer palmatum ' Atropurpureum', joka vähä vähältä purppuroituu.



Ostin Turun puutarhamessuilta Flörin osastolta kääpiöjapaninkirsikka Prunus incisa 'Kojou-no-mai' ja talvesta kellarissa selvinnyt japaninverivaahtera saavat ottaa aurinkoa mökin sivustolla, kunnes on aika luovuttaa paikat pelargoneille.


Kääpiötulppaani Tulipa turkestanica.





Viimevuotisesta ollaan jäljessä, mutta onpahan mitä odotella - kaikki kauneus ihan just täällä!

{2013} {2012} {2014} {2015} {2016}



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


ÄITIENPÄIVÄ ORAVANKESÄPESÄLLÄ.

18 toukokuuta 2017


Toukokuu on perheessäni aikamoinen juhlakuu, on molempien vanhempien syntymäpäivät ja sitten lisäksi äitienpäivä. Huuhtikuun viimeisenä päivänä on vielä äitini nimipäivä. Juhlittiin niitä kaikkia sitten kesäpesällä äitienpäiväsunnuntaina.

Saimme kahvitella ihanassa auringonpaisteessa puutarhassa. Tein helpon mökkitarjottavan, pavlovan, oman puutarhan vadelmista ja ahomansikoista, mustikoista ja espanjalaisista mansikoista. Lisäksi oli tarjolla riisisuklaata ja tuulihattuja. 


Kahvipöytään kokosin edellisenä päivänä ostamani kesäkukat kaksi trifolium repens estelleä, ovatko sitten käenkaalia vai onnenapilaa? Viherpajassa niitä myytiin nimellä super väri-apila. :) Lisänä oli kissanminttu, josta Murunen ei ollut lainkaan kiinnostunut ja miten minusta kasvi on maahumala. Osaako joku viisampi kertoa kummasta kasvista on kyse?





Kahvipöytään pääsi myös ensikertaa todellinen mummo-ostos keväältä, pannumyssy. Olen mietiskellyt aiempina kesinä, että katoava luonnovara eli pannumyssy voisi olla kätevä mökkiolosuhteissa. Kahvit juodaan yleensä ulkona, mutta millään ei ikinä viitsisi juosta sisään ja ulos kahvipannua kiikuttaen ja haalea kahvi nyt on vaan pahaa. Kierrätyskeskuksen verkkokaupassa tuli myyntiin käyttämätön Marimekon Siirtolapuutarha-kuosinen pannumyssy, niin tiesin sen olevan tarkoitettu juuri omalle siirtolapuutarhalleni.


Kaikesta juhlinnasta uupunot Murunen. Ei sitä sunnuntaina pelkästään kahviteltu, vaan kaikenlaista puuhastelua tuli tehtyä. Varsinkin vanhempani. :) Niistä sitten myöhemmin.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


Proudly designed by Mlekoshi playground