Olen asunut elämäni ensimmäiset seitsemän vuotta kerrostalossa, jonka jälkeen perheeni muutti omakotitaloon. Olin silloin ehdottomasti muuttoa vastaan, minua pelotti muutto maantasalle kuudennesta kerroksesta, pelkäsin rosvojen kävelevän ikkunoista sisään. Lisäksi uudessa kodissa ei ollut kylpyammetta.
Hyvä asia oli, että aiemmin lemmikkipyyntöihini oli vastattu, että kerrostaloon ei eläintä oteta ja muuton jälkeen ei enää ollut syitä olla ottamatta lemmikkiä. Ensin sainkin kaksi kania, Mikin ja Minnin, jotka lisääntyivät kuin, no kanit. Muutaman vuoden päästä meille tuli persialaiskissa Tiuku. Voi sitä onnea!
En juurikaan perustanut kotipihasta tai puutarhasta muuten, kuin leikkimällä siellä. Vahvempia muistoja minua on äidinäitini eli mamman luota. Hän asui omakotitalossa meren rannalla ja pientilaan kuului muutama lehmä ja viljelyksiä. Lehmistä on vain vähän muistoja, sillä mamma luopui niistä papan kuoleman jälkeen, mutta maiden viljelys jatkui vielä pitkään.
Varhaisin lapsuusmuistoni on, kun olen menossa katsomaan navettaan kissanpentuja. Muisto saattaa olla vääristynyt, sillä tilanteesta on olemassa valokuva. Muistan heinätalkoot ja miten serkkuni Teemun kanssa hypimme navetan heinäkasoissa. Muistan sellaisen istutuskojeen, johon laitettiin siemenet, säädettiin millä välillä ne putoavat maahan ja sitten sitä työnnettiin kasvimaalla. Muistelen, että sen käytöstä on kuvakin, jossa minä ja pappani yhdessä kylvämme.
Kirkkaana mielessä on joka keväinen perunan istutus. Mammalla oli naapureiden kanssa yhteinen traktorin perään laitettava perunanistutuskone. Muistan keikkuneeni traktorin kyydissä, kun olemme isän kanssa hakeneet sitä. Minusta perunan istutus oli hauskaa, kaksi henkilöä istui koneen päällä ja pudotteli pottuja kuppeihin. Sain aina muutaman markan, kun osallistuin istutustalkoisiin. Minulle tuli yllätyksenä, että ihmiset ostavat perunat kaupoista, sillä pitkään saimme perunat mamman maasta.
Ala-asteikäisenä innostuin poneista ja minusta tuli heppatyttö. Vietin ystäväni kanssa aikaa talleilla ja liityimme paikalliseen 4H-kerhoon. Pian meistä tuli kerhonjohtajia. Yläasteelle mennessä hevoset jäivät, mutta 4H-ura jatkui. Vuosien aikana osallistuin moniin erilaisiin kursseihin, mm. metsänhoito-, lypsy-, niittysiementen keräys-, omenapuiden leikkaus-, viljely- ja puhumattakaan erilaisista kerhonjohtajien kursseista.
Valitsin yläasteella valinnaiseksi maa- ja metsätalouden. Olin kasilla
Metsätaitokisassa kolmas heti kahden ysiluokkalaisen maatilan pojan
jälkeen ja ysillä voitin kisan. Muistan elävästi miten innostuin, kun
yhtenä tehtävänä tunneilla oli suunnitella omakotitalonpiha.
Suunnitelmani ei ollut luokan paras ja masennuin tuloksesta. Olin hetken
harkinnut alaa, mutta ajattelin jostain syystä ettei se olisi minua
varten. Päädyin mutkan kautta opiskelemaan tekstiilisuunnittelua ja opiskeluajan Kuopiossa täytti aivan muut asiat kuin puutarha.
Turun kautta päädyin Helsinkiin ensin opiskelemaan ja saatuani töitä, jäin tänne. Asuin ensimmäiset viisi vuotta miniyksiössä, josta muutin isompaan yksiään, jossa oli parveke. Innostuin parvekkeesta ja siellä kasvatuksesta niin paljon, että ensimmäisen kesän jälkeen parveke alkoi käydä pieneksi ja ahtaaksi.
Toukokussa 2011 istuin kampaajalla ja selasin Unelmien Talo & Koti -lehteä. Siellä oli juttu herttoniemeläisesta siirtolapuutarhasta, jonka omistaja oli ikäiseni nainen. Innostuin. Minäkin halusin sellaisen! Muistin, että olin aina viehättynyt Turun siirtolapuutarhoista ja olisin palavasti halunnut päästä käymään niissä. Kampaajakäynnin jälkeen juttelin puhelimessa ystäväni kanssa, jolle kerroin lehtijutusta. Hän sanoi heti, että "se on ihan sun juttu!". Täsmälleen samat sanat sanoi äitini, kun kerroin hänelle asiasta.
Heti kun palasin Helsinkiin, lähdin tutustumaan siirtolapuutarhoihin. Vierailin useammassakin ja tutkin ilmoitustaulujen myydään-ilmoituksia. Kovin olivat kalliita. Kahteen siirtolapuutarhaan vein oman ilmoituksen. Yhdellä iltakävelyllä bongasin ilmoitustaululta ruutupaperille kirjoitetun myydään -ilmoituksen. Hinta oli huomattavasti muita ilmoituksia alhaisempi. Menin heti katsomaan myytävää mökkiä ja henkäisin, se oli söpö. Väri oli valkoinen, joka oli toiveeni punasävyisen kanssa. Itse puutarhaan en kiinnittänyt huomiota.
Heti kotiin päästyäni soitin myyjälle ja sovimme tapaamisen. Tiesin löytäneeni siirtolapuutarhapalstani. Tein tarjouksen, jonka myyjät hyväksyivät. 15.7.2011 minusta tuli siirtolapuutarhapalstan omistaja. Siitä alkoi tämän blogin tarina ja elämäni siirtolapuutarhurina. Olin tuolloin täysi aloittelija, mutta hitaasti tiedot ja taidot ovat karttuneet, oppimista toki riittää loppuelämäksi.
Olen kiitollinen vanhempieni suuresta avusta ja teidän ihanien blogiystävien olemassa olosta. En olisi ikinä kuvitellut, että tapaan puutarhani myötä uusia, ihania ihmisiä eri puolelta Suomea. Ihana bonus vadelmien, omenien ja kukkien lisäksi.
