Omppuja on puussa ja maassa. Pudonneita yksilöitä olen keräillyt metallikoriin, tämä on jo toinen korillinen. Onneksi tänä vuonna omppuja tulee reilusti vain yhdestä palstan kolmesta omenapuusta...
PIHAPIIRIÄ osa 2.
28 elokuuta 2011
OMPPUPUUN ALLA.
26 elokuuta 2011
VERKOTETTU PALSTA.
21 elokuuta 2011
Isäni ja kummisetäni kävivät verkottamassa palstani. Ei-niin-kaunis aita on 100 senttistä jyrsijäverkkoa, joka toivottavasti pitää pihallanikin nähdyt citykanit ulkona ja pienen Kisumirrini sisällä. Vielä ei ole Karvakorva päässyt palstalle, pientä säätöä piha vielä vaatii, mutta kohta... :)
Samalla kerralla aidan kanssa miehet virittelivät köynnöstuet äitini tunnistamille köynnöshortensioille.
Verkkoa löytyy myös ovenpielestä, metallikori on päässyt pilaantuneiden omenien kerääjäksi ja uhkaa täyttyä ennen kuin omppusesonki ehtii edes kunnolla alkaa.
ILMAISLÖYTÖJÄ.
18 elokuuta 2011
Kierrätyskeskuksen ilmaisosasto on ollut varsinainen aarreaitta viime aikoina. Haalin mökilleni ison korin, jonka sanka vaatii vähän tuunausta. Selvästi ikealaiset metallikori ja tanko ovat myös ilmaislöytyjä. Ne päätyvät työkaluvajan puolelle laittamaan sekamelskaisen pikkutilan vähän parempaan järjestykseen. Vielä kun jostain löytyisi tuohon sarjaan sopivia s-koukkuja. Ikeassa niitä ei enää ollut valikoimissa.
TAPETTIMALLAILUJA.
14 elokuuta 2011
Kun asustaa vuokra-asunnossa, jossa on valkoiset kiviseinät, tekee mieli vähän tapetoida. :) Kävin Tapettitalossa katsastamassa ihanat tapetit ihan livenä. Kirsikkapuu valko-vaaleanpunaisilla kukilla oli listalla, mutta käynti paikan päällä vahvisti pohjan olevan beige eli ehdoton ei.
Piti vähän kurkistella mitä tapetin alta löytyy... Ylemmässä kuvassa huoneen levytettyä seinää, alempana eteisehuoneen tilkkutäkkilevytystä.
METALLIKORI.
13 elokuuta 2011
Joskus keväällä silmiini osui Clas Olsonilla metallilankakori. Oli lähellä etten ostanut. Hillitsin itseni, koska en keksinyt minne sen laittaisin ja mitä siihen laittaisin. Kokoa korilla on suurin piirtein saman verran kuin aiemmin ostamillani vasuilla, joten kori jäi kauppaan. Kunnes mökkikauppa vahvistui ja löytyi tarve.
Tarvitsen ehdottomasti palstalle jonkun astian, johon rikkaruohoja tai niin kuin kuvassa, pudonneita omenia, kerätä. Viimeisen vein Kampin myymälästä ja Jopon tarakalla kätevästi kuljetin läpi kaupungin siirtolapuutarhaani.
Tarvitsen ehdottomasti palstalle jonkun astian, johon rikkaruohoja tai niin kuin kuvassa, pudonneita omenia, kerätä. Viimeisen vein Kampin myymälästä ja Jopon tarakalla kätevästi kuljetin läpi kaupungin siirtolapuutarhaani.
KÄRHÖ JA PARI PÖNTTÖÄ.
10 elokuuta 2011
Tämän kukan olen tunnistanut kärhöksi ja sillä on vieressä kaksi lajitoveria, jotka ovat huomattavasti vaatimattomammat.
Kahdessa omanapuussa on linnunpöntöt ja toisessa oli asukkejakin, mökissä piti majaansa varpusperhe.
Toin kotoa vanhat Indiskasta ostetut ja töistä saa ottaa -laatikosta haalitut tuikkulyhdyt palstalle ja ripustin ne omenapuuhun odottelemaan pimeneviä iltoja.
Toin myös parvekkeen viidakosta laatikollisen kaunokaisia mökille, mustalta penkiltä valkoiselle. :)
MÖKIN TILPEHÖÖREJÄ.
08 elokuuta 2011
Siirtolapuutarhamökin aiempi omistaja on ollut vanhempi rouva. Mökillä on sekalainen seurakunta astioita, ruokailuvälineitä ja muita sisustustavaroita kuten julisteita ja tauluja. Nyt ne kaikki ovat minun. :)
Muovihenkarit päätyivät jo jätesäkkiin. Julisteiden ja taulujen kohtaloa pohdin, raaskinko heittää pois jonkun öljyväritöitä vai pitäisikö niitä tuunata vähän. Ihan sellaisinaan ne eivät sisustussilmääni miellytä. Olavinlinna-seinälautanen on Kupittaan Saven valmistama, kaneli- ja kardemummapurkit ovat taas vanhaa Arabiaa, kuten niiden vieressä oleva valkoinen sirotin möykkykin. Muitakin löytöjä olen tehnyt mökin kätköistä, niistä lisää myöhemmin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)