Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste ideoita. Näytä kaikki tekstit

MÖKKI JA PALSTA TOUKOKUUSSA 2025.

20 toukokuuta 2025

Siirtolapuutarhamökki polun päässä.

Kuukausi sitten kevät oli kovasti edellä, mutta sitten se hyytyi. Nyt on parina viime päivänä ollut lämmintä ja aurinkoista, mutta ilmeisesti taas loppuviikoksi viilenee. 

Ensimmäinen mökkiyö tälle kaudelle on vielä edessä. Hiljakseen olen vienyt mökille yöpymiseen tarpeellisia tavaroita, mutta kotona on vielä runsaasti esikasvatettuja pikkutaimia, jotka pitää saada muutettua. Muuten ne kuivuvat ja kuolevat ilman läsnäoloani. Tänään vein kokeeksi yhden tomaatintaimen mökkiin ja paria lajia taimia.

Palstan vanhat tulppaanit aloittelevat kukintaa.


Siirtolapuutarhan lavatarha ja ruukkupuutarha.
Ruukut odottelevat daalioita ja muita kesäkukkia. Daaliat saapuvat luokseni viikon päästä.

Musta eksoottinen lyhytkarvakissa siirtolapuutarhassa.

Pisarapenkin kanttaus ja bambukaariaita.
Tein daalioille viime syksynä uuden penkin. Tänä keväänä laajensin sitä hieman, lähinnä muotoilin ettei alue näytä hautakummulta. Viime syksynä tuli Plantagenin loppuunmyynnissä idea kukkapenkin rajauksesta ja nyt idea lähti toteutukseen. Katkoin bambukaaria lyhyemmiksi ja sommitteilin niistä japanilaistyylisen aidan. Sunnuntaina kanttasin reunat ja kylläpä se teki skarpimman näköiseksi. Tykkään. Olen kasvattanut daalioita siemenestä ja ajattelin laittaa taimivauvat tähän penkkiin. Tai ainakin osan niistä.

Kantattu omenapuu.
Kanttasin samalla vauhdilla myös omenapuiden reunat. Ilahduttaa, että kaunokaiset ovat levittäytyneet omppupuiden alla niinkuin olen ajatellutkin. Saavat kyllä levittäytyä myös nurmikolle.

Narsissi 'Thalia' kukassa.
Narsissi | Narcissus 'Thalia' 


Päärynäpuu 'Aune' kukassa.
Päärynäpuu | Prunus communis 'Aune' 
Luumupuu kukki jo aiemmin, tänä vuonna aika vaatimattomasti. Päärynä on nyt kohtuullisen muhkeassa kukassa.

Kotkansiipisaniaiset rullautuvat auki.
Kotkansiipisaniainen | Matteuchia struthioptheris

Tulppaani 'Mystic van Eijk' kukassa.
Tulppaani | Tulipa 'Mystic van Eijk' 
Tulppaanit ovat parhaillaan kukassa, osa jo kukkinut, osa vasta nupuilla. Tänä vuonna mitään erityistä tulppaanitykistä ei ole. Kahteen edellisenä syksynä kun en ole montaakaan sipulia maahan laittanut. Silti ihan kelvollista, pitää jatkossa panostaa enemmän näihin perennoiviin lajeihin.

Tulppaani 'Sun Lover' kukassa.
Tulppaani | Tulipa 'Sun Lover'

Polku siirtolapuutarhan portille.



{2024} {2023} {2022} {2021} {2020} {2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


SIEMENPUSSEJA, SIEMENTEN PUSSITUSTA JA SIEMENSUUNNITELMIA.

14 marraskuuta 2024

*Tämä postaus sisältää affliate-linkkejä, joiden kautta saan pienen komission, mikäli päädyt ostamaan tuotteen.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.
Syksy ja hämärät illat kutsuvat viettämään aikaa kotisohvalla enemmän kuin pimeässä puutarhassa. Pelkän television tuijottamisen sijaan olen samalla askarrellut pieniä ja somia siemenpusseja. Olen joskus ikuisuus sitten ostanut Japanista muovisen sabluunan, jolla saa tehtyä pieniä pussukoita – täydellisiä siemenille.

Värikkäitä siemenpusseja.

Paperina voi käyttää mitä tahansa oma silmää miellyttävää, vaikka vain valkoista A4-kopiopaperia. Itse halusin väriä ja löysin erilaisia origami-töihin tarkoitettuja arkkeja, joita hyödynsin.

Värikkäitä siemenpusseja.

Värikkäitä siemenpusseja ja rullassa neliönmallisia tarroja.
Osa papereista on kaksipuolisia, joten siemenpussin avaajaa odottaa ihana yllätys. Kauniit siemenpussit ovatkin kiva lahja puutarhaystävälle. Itse lahjoin leikkokukkakurssin ihania naisia näillä pusseilla, mutta sisään sujautin seed bomb -pallon.

Värikkäitä siemenpusseja.
Viimeisimpänä puutarhatyönä pussitin keräämiäni ja kuivaamiani siemeniä näihin vastavalmistuneisiin pussukoihin.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.
Koristeporkkana 'Daran', unikon, samettikukan ja kehäkukan siemenet odottamassa puhdistusta ja pussitusta.

Koristeporkkanan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Koristeporkkana 'Daran' siemeniä

Kehäkukan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Kehäkukan siemeniä

Samettikukan siemeniä valkoisessa kulhossa.
Samettiruusun siemeniä

Unikon siemeniä valkoisessa kulhossa.
Unikon siemeniä

Siemenpusseja puulaatikossa.
Löysin alkuvuodesta pienen puurasian Kierrätyskeskuksen ilmaisosastolta. Se on täydellisen kokoinen näillä siemenpussukoille. Olen hankkinut useamman erilaisen säilytyssysteemin siemenpusseille ja tämä rasia on aivan liian pieni koko kokoelman säilytykseen, mutta säilytän tässä tyhjät pussit.

Värikkäitä siemenpusseja ja neljässä pienessä kulhossa kukkien siemeniä.



Nyt kun viimeisetkin kerätyt siemenet on pussitettu, on aika aloittaa siemeninventaario ja ensi puutarha- ja leikkokukkakauden suunnittelu. Alkuvuodesta tilaamiani siemeniä on vielä runsaasti jäljellä, mutta silti kutkuttelisi tilata jotain uutuuksia.  

Viime keväänä tilasin siemeniä ruotsalaisesta Days in Gray -verkkokaupasta, sieltä tuli muun muassa tsinnioiden ja kärsämöiden siemeniä. Alankomaalaisesta Fluffy Flower -nettikaupasta, klikkasin ostoskoriin lemppariani, jota oli vaikea saada mistään – Keäleimun 'Cherry Caramel' -lajiketta, punakosmos 'Cupacake Mixin' siemeniä ja daalian juurakoita. Juuri tietyn, upean tummakukkaisen, tuoksuhernelajikkeen metsästyksen perässä ajauduin tanskalaisen Botania-siemenkaupan sivuille. Sieltä tilasin tuoksuherneiden lisäksi muun muassa pronssifenkolin, tillin ja tarhamaltsan siemeniä leikkokukkakäyttöön.

Näistä jokaista voin suositella, tilaukset tulivat nopeasti ja kauniisti pakattuina. Valikoimat ovat ihanat ja jokaisesta löytyy jotain, mitä toisesta ei saa. Jokainen kauppa sijaitsee EU.n alueelle, joten siementen tilaus on sallittua ja turvallista.




*Tämä postaus sisältää affliate-linkkejä, joiden kautta saan pienen komission, mikäli päädyt ostamaan tuotteen.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 




KIEKKO & KATE – potagerin "vanhan osion" uudistus.

04 kesäkuuta 2024

Kuunlilja, mansikka ja jättiverbena ruukuissa potagerissa.

Joskus parhaat ideat tulevat yllättäen ja vielä paremmat saa heti toteutettua, kun kaikki tarpeellinen löytyy jo kotoa. Niin kävi viime viikolla täällä Oravankesäpesässä.

Omenapuusta sahattatuja kiekkoja pinossa puutarhassa.

Poikaystäväni sahasi aiemmin keväällä omppupuun rungosta pyynnöstäni noin viiden sentin paksuisia kiekkoja, joita suunnittelin käyttäväni jossain. Harkitsin aluksi vesipisteen aluetta, kompostille vievää käytävää, viiniköynnöksen tienoota ja viimeisimpänä potageria. Haaste oli kiekkojen määrä, niitä ei saisi lisää, joten sahatun määrän pitäisi kattaa alue.

Omenapuun kiekkoja levitettynä maan katteeksi.
Perjantai-illalla tuli yhtäkkiä jostain mieleen, että mitäpä jos käyttäisin kaadetusta omenapuusta sahattuja kiekkoja kattamaan potagerin "vanhaa osaa" eli pienten lavankaulusten aluetta. No, tuumasta toimeen ja levitin kiekot lavankalulusten ympärille katsoakseni riittävätkö ne edes kattamaan haluamani kohdat. Riittivät! Ja muutama kiekko jäi vielä ylikin. Hetken aikaa katselin ja pohdin asiaa. Päädyin suunnitelmaan, että kiekot olisivat hyvät juuri tässä kohdassa. Väleihin voisi laittaa kasvimaakatetta, jota on vielä runsaasti jäljellä toissavuotisesta paketista.

Omenapuun kiekkoja levitettynä maan katteeksi.
Olin jo levittämässä kasvimaakatetta, kun tajusin, että olisi järkevää laittaa jotain nurmikon ja kiekkojen väliin, jotta ei ihan samantien tarvitse olla kitkemässä. Muistin, että olin jemmannut varastoon kuluneen räsymaton, joka on osittain hiutunut rikki, joten se ei enää ole käypä lattialle, mutta puutarhan katteeksi kyllä. 

Omenapuun kiekkoja levitettynä maan katteeksi.
Matto ei ollut ihan tarpeeksi leveä kattamaan singelipotagerin ja lavankaulusten välistä aluetta. Pienten lavojen alla ei hirveästi ole viime vuosina kasvanut mikään ja toivottavasti kasvimaakate vähän ainakin hidastuttaa kasvua.

Musta kissa räsymaton päällä, joka on laitettu katteeksi lavankauluskasvimaalle.
Levitin maton ja leikkasin siitä pätkän pois. Ilman mittaamista pätkä sattui olemaan juuri sopivan kokoinen pala lavankaulusten väliin. Miso auttoi.

Musta kissa katteeksi laitetun pahvilaatikon päällä lavankauluskasvimaalla.
Ehdin levittää jo katteet, kun tajusin, että toiseen välikäytävään olisi ollut myös hyvä laittaa jotain kiekkojen alle. Vaikka pahvia tai sanomalehtiä. Mökissä kun sattui olemaan tyhjillään pahvilaatikko, josta mietin vienkö sen pahvinkierrätykseen vai tarvitsenko sen johonkin. No, sehän oli passeli juuri tähän projektiin ja seuraavana aamuna kaivoin katteet ja kiekot pois ja laitoin pahvilaatikon litistettynä paikoilleen. Se oli juuri täsmälleen välin levyinen ja pituinen! Kastelin pahvin vielä ennen kiekkojen ja katteen asennusta. Miso tietenkin auttoi.

Musta kissa kävelee potagerissa.
Levitin katetta runsaasti ja kastelin vähän sitä, jotta se painuu väleihin. Katetta jäi vielä runsaasti, joten sitä voi vielä lisätä tarpeen tullen. Kate vielä enimmäkseen peittää kiekot, mutta varmasti ensimmäisen kunnon sateen jälkeen kiekotkin tulevat esiin. Miso testaa.

Omenapuun kiekoilla ja kasvimaakatteella katettu lavankauluskasvimaa.
Nurmikon ja alueen väliin jäi hauskat piparkakkureunat kiekoista. Aiemmin oli kova työ leikata saksilla singelipotagerin reunat siisteiksi, jää se työ nyt yhdeltä reunalta pois. Myös nurmikon leikkuu helpottuu, kun laatikoiden välejä ei tarvitse ajaa. Siellä ei ruoho edes kunnolla kasvanut, mutta laatikoiden reunoihin kasvoi aina jotain ja sen siistiminen oli käsityötä, kun leikkuri ei yltänyt reunoille.

Omenapuukiekoilla ja kasvimaakatteella katettu lavakauluskasvimaa. l
Nyt koko potager on samankorkuinen. Se luo kivaa yhtänäisyyttä, vaikka materiaalit ovatkin erit. Uuden potagerin laatikot ovat mustia ja niihin someron harmaa väri sopii hyvin, vanhan lavankaulukset ovat käsittelemättömiä ja niihin taas sopii paremmin puun sävyt. 

Alppipaju ruukussa, joka on valkoisen puutarhatuolin päällä lavakasvimaalla.
Alppipaju | Salix helvetica
Aiemmin lavankaulusten välissä on ollut lavat, joissa on ollut ruukkuja. Nyt tähän väliin ei enää mahtunutkaan lavaa, joten jätin ne molemmista väleistä pois ja laitoin tuolit pajuruukkujen kanssa tilalle.

Musta kissa haistelemassa jättiverbenaa potagerissa.

Kuunlilja, mansikka ja jättiverbena kasvavat ruukuissa lavakasvimaalla.
Kuunlilja + mansikka + jättiverbena | Hosta undulata 'Albomarginata + Fragaria + Verbena bonariensis


Kuunlilja 'Albomarginata' ja mansikka kasvamassa ruukussa.
Kuunlilja + mansikka | Hosta undulata 'Albomarginata + Fragaria
Omenapuusta jäi myös pieniä pöllejä, osalla reunustin  paria maahan kaivettua daaliaa. Yhden pöllin toin koristeeksi potageriin.

Kääpiöpunapaju 'Nana' ruukussa, joka valkoisen metallituolin päällä lavakasvimaalla.
Kääpiöpunapaju | Salix purpurea 'Nana' 
Projekti oli hurjan kiva. Tuumasta toimeen ja valmista tuli nopeasti. Edes pahvilaatikon lisääminen ei vienyt kauaa, vaikka niin ensin pelkäsin. Ehdottomasti kannattava lisätyö. Parasta oli kuitenkin se, että sain erinäisiä materiaaleja käyttöön ja pois nurkista: omenapuun kiekot, vanhan maton, pahvilaatikon ja kasvimaakatteen. Kaikki tarvikkeet löytyi valmiina ja päätyivät käyttöön – parasta! Kattaminen siisteytti aluetta ja vähentää työtä, iso plussa sekin.

Daalioiden kasvatusta kolmessa ruukussa.
Mitäs tykkäät? Tykkään itse ihan kamalan paljon.





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


KEVÄTMESSUT 2024. osa 2 Ideapuutarhat.

26 maaliskuuta 2024

Mainos: Kevätmessut*

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – mehipuut.

Tässä se toinen postaus Helsigin Kevätmessuilta. Ensimmäiseen postaukseen pääset tästä. Kaikki kuvat ovat messujen Ideapuutarhoista. Tänä vuonna Ideapuutarhat tuntuivat olevan kerrankin nimensä mukaisia – ideoita täynnä. Kasvivalinnat olivat paikoitellen hassuja, mutta siihen lienee vaikuttavan messujen aikainen aikataulu ja haastavauus saada vehreinä olevia puutarhakasveja. Nyt istutuksissa oli sekaisin huonekasveja, perennoja ja puuvartisia. Kunttaa unohtamatta.

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – kukkivat onnenpensaat.


Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – kukkainstallaatio.

Idea-alue oli messuhallin perällä ja sen keskipisteenä opiskelijoiden tekemä valtava kukkainstallaatio. Sen ympärille oli säteittäin luotu erilaisia ideamaailmoita: luonnonkivirakenteinen piha, betonirakenteinen piha, puurakenteinen piha, kierrätyspiha, risupiha ja metsäinen pöllipiha. Näistä kolme viimeistä oli omat suosikkini. 

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – värikäs istutus.
entt

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat.
sdvsdb

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Kierrätyspihan ruostunut auto.

Kierrätyspihan katseenvangitisja oli vanha, ruosteinen auto, johon oli tehty istutuksia ja vesiaihe. Ruosteisia esineitä oli enemmänkin käytetty tässä osiossa koristeina ja istutusastioina. Isoa autoa en puutarhaani ottaisi, mutta pienempiä ruosteisia metalliastioita kyllä. Kuvissa näkyvä keltakukkainen väriherne vaikuttaa tehneen tulemisen kevätkukkavalikoimaan. 

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Kierrätyspihan farkuista tehdyt istutukset.
Kierrätyspihassa oli myös kuvauksellinen rivi farkkupeppuja istutusastioina. :)

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Risupihan risuista tehty aita.
Risupiha nousi ehkä omaksi lemppariksi. Pidin risuaidasta, joka rajasi aluetta. 

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Risupihan koivusta tehty pyöräteline.
Aivan loistava pyörätelineidea, jonka aioin röyhkeästi kopioda omaan puutarhaan.

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – I'am Red Cat -paju.

Pakko saada -paju. <3 Saaripalstan Sailan pajupostaukset nostattavat joka kevät kovan pajukuumeen. Niitä ei vain tunnu mistään löytyvän juuri nyt, vaikka on paras pajunkissasesonki meneillään. Harmitti vietävästi, kun en päässyt messujen jälkeiseen pop up -myyntiin ostamaan näitä idea-alueen kasveja edullisesti, kun olin kiinni musiikkivideon kuvauksissa.

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Metsäisen pöllipihan
Metsäisessä pöllipuutarhassa oli käytetty kunttaa ja pöllejä hauskasti.

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Metsäisen pöllipiha.
Pölleistä oli tehty hauskoja penkkejä ja hyönteishotelleja.

Kevätmessut 2024 Ideapuutarhat – Metsäisen pöllipihan puukiekoista tehty laatoitus

Nämä pöllikiekot askel"kivinä" olivat myös kiva idea.


*Lippu Kevätmessuille saatu.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


Proudly designed by Mlekoshi playground