![]() |
Liljakanukka | Cornus kousa 'Satomi Compact' |
Törmäsin keväällä 2019 ensi kerran lännenkukkakanukkaan Japanissa. Niitä oli siellä täällä katujen varsilla ja onnekkaasti osuin erään yksilön luo, jolle oli laitettu nimikyltti, jossa tieteellinen nimi oli myös romanisoitu eli kirjoitettu länsimaisilla aakkosilla.
Googlasin nimen ja kotiin päästyäni aloin etsimään sellaista itselleni. Saman vuoden syksyllä löysinkin pienen liljakanukan taimen Mustilan arboretumista, se oli riittävän sama. Se selvisi kaksi talvea kellarissa, mutta ei kolmatta. Oli suuri suru todeta, että pieneen alkuun ei vain tullut enää vihreää.
![]() |
Liljakanukka | Cornus kousa 'Satomi Compact' |
Viime vuoden retki Tukholmaan ja Zetasin puutarhaparatiisiin mahdollisti uuden liljakanukan löytymisen. Tukholmassa sekä Zetasissa että Ulriksdalissa oli upeita, isoja liljakanukoita kukkivana puina. Löysin kuitenkin pieneksi jäävän 'Satomi Compact' -lajikkeen taimen ja sen nähtyäni kukkivana ei ollut enää vaihtoehtoa, että olisi lähtenyt puutarhamyymälästä tai Ruotsista ilman sitä. Taimi oli hirvittävän kaunis, mutta myös kallis. Mietin kyllä vakavasti kannattaako kasviin sijoittaa niin paljon, jos se kuolee heti ensimmäisenä talvena.
Siksipä syksyllä liljakanukka sai kunnon talvisuojauksen. Juurilleen turvetta, ympärilleen verkon ja verkon päälle pakkaspeiton. Lapioin lunta myös aina ympärille, kun vain mahdollista. Ilo oli suurta, kun huomasin keväällä pieniä silmuja oksissa.
![]() |
Liljakanukka | Cornus kousa 'Satomi Compact' |
Vielä suurempi ilo syntyi, kun huomasin kukat. Enää ei puutu kuin se kukkiva sinisade. Vaaleanpunainen sinisade ja vaaleanpunainen lännenkukkakanukka -yhdistelmä oli pökerrytttävän upea. (katso yhteiskuva Ashigakan Flower Park -postauksesta) Se jäänyt toistaiseksi haaveeksi, sillä vaaleanpunainen sinisateeni vaikuttaa hyvin kuolleelta, harmillisesti. Olen toiveikas liljakanukan suhteen, toivottavasti se viihtyy viel' pitkään Kesäpesällä.
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest