SIIRI - IN MEMORIAM.

Jouduin torstaina yllättäen sanomaan hyvästit elämäni rakkaudelle, elämäni valolle, parhaalle ystävälleni, kehräävälle kaunottarelleni, kilteimmälle kämppikselleni, ihanimmalle puutarhakissalleni ja parhaalle assistentilleni.

Kiitos Siiri kaikesta. Olet aina sydämessäni. Ikävä on suunnaton, koti on niin tyhjä ilman sinua.

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

PUUTARHAKAUDEN 2020 YHTEENVETO.

Sanotaan nyt heti alkuunsa - kesä 2020 oli paras ikinä. Ihan huippu! Tiedän, että moni on kärsinyt koronan aiheuttamista ongelmista, enkä itsekään jäänyt niistä paitsi, mutta silti tai ehkä juuri siksi oma puutarhapalsta on tuntunut kultaakin kalliimmalta. En ole koskaan viettänyt yhtä paljon aikaa mökillä, voi olla etten koskaan enää tule viettämäänkään, joten jo siksikin vuosi on ollut historiallinen.

Puutarhakausi starttasi kohdaltani heti joulun jälkeen. Edellinen syksy meni murtunutta ja leikattua polvilumpiota parannellessa, joten olin heti vuoden alusta täynnä puutarhatarmoa, kun polvi oli kohtuullisessa kävelykunnossa. Vielä kun talvea ei koskaan tullut, aloitin vuoden pilkkomalla perennojen varsia kukkapenkkeihin. Niin sekin vielä - paras talvi ikinä. Pelkästään jo sen takia ettei tarvinnut pelätä liukkaalla kaatumista toipilaan polven kanssa, mutta että oli myös ihanan leutoa.

Esikasvatin ensi kertaa vähän runsaammin kasveja siemenestä. Vannoin sen myös olevan viimeinen kerta. Tuskin on, sillä tein juuri pienen siementilauksen Britteihin, koska brexit. Esikasvatukset valtasivat ikkunapaikat pitkälle kevääseen ja hieman oli tilanahtautta koulimiskierrosten jälkeen. Koti olikin pitkään tupaten täynnä kasveja, kun toin pelargonit, käenkaalit ja talvisäilössä olleet pienet puut kellarista sisälle. Tein muutaman daalia- yms. heräteostoksen, jotka sijoitin viikoiksi tilanpuutteessa keittiön lattialle. Olikin ihmeellistä kun vihdoin touko-kesäkuun vaihteessa lattia- ja pöytätilat vapautuivat kasveista.

Isommat puutarhapuuhat aloitin kevyesti kanttaamalla omenapuiden aluset. Siitä oli hyvä jatkaa viime vuonna kesken jääneeseen kompostialueen siistimiseen. Tyhjensin viimeisen täyden kompostin ja kasasin kevyen lehtikompostin pois. Komposti sijaitsi hassusti keskellä paraatipaikkaa ja viimevuotisten muutosten jälkeen sen näytti vielä hölmömmältä. Yhtäkkiä palstalla oli iso, tyhjä tila.

Ihaillaan tässä kohtaa hetki tulppaaneja. Huokaus. Tulppaanien kukinta yhdistettynä hedelmäpuiden kukintaan, se on kauneinta aikaa puutarhassani. Saapa nähdä onko ensi vuonna lainkaan tulppaaneja, joku käy kaivamassa ja syömässä sipuleita ja onpa maahan haudatut omenatkin kaivettu ylös. Aluksi epäilin rastaita, sittemmin olen kohdistanut katseeni myyriin, muutama naapuri väittää kanien tekosiksi. Yhtä kaikki - hirmuisen ärsyttävää.

Rinneakebia | Akebia quinata

Toukokuun puolessa välissä saapui mökin pelastuspartio paikalla. Kaksi nuorta miestä puuhasteli päivän mökin kimpussa ja nosti vanhan rouvan korkkareille - mökki sai uudet tukevat kengät ja nousi 25 senttiä korkeammalle. Operaatio mökin nosto olikin tarpeen sillä lautarakennus oli jo liian pitkään maannut maassa. Ensi vuonna mökki tulee saamaan uuden maalin pintaansa ja lahonneet laudat vaihdetaan.

Samaan aikaan kun miehet nostivat mökkiä, minä kaivoin vuohenkellon juuria urakalla pois japanilaisnurkkauksesta ja poistetun lehtikompostin alueelta. Koko homma lähti viattomasta perus kitkennästä, kunnes yhtäkkiä huomasin kaivavani lapiolla maata ja kääntäväni koko alueen ylös. Samaan syssyyn alkoi muotoutua ajatus japanilaisen nurkkauksen uudistuksesta ja kaivoinkin kahta vaahteraa ja nuokkusyreeniä lukuunottamatta kaikki kasvit ylös. Osa pääsi muualla palstalle, kuten unikot ja jalokallioiset. Osan sijoittelin kaivetulle alueelle uusille paikoille.

Kaivoin lopulta vuohenkelloa pois kahdessa erässä, kuukalenterin mukaan parhaimpina päivinä. Sen jälkeen olen muutaman kerran nyppinyt pienet rikat pois ja toiveikkaana havainnut, että vuohenkelloa ei ole kasvanut. Parhaiten tilanteen toki näkee ensi kesänä. Istutin katsuran, bambut ja muutaman muun kasvin uusiin paikkoihin ja lisäksi maahan pääsivät nietos- ja peruukkipensas sekä koristekirsikka että ruukussa kasvanut neidonhiuspuu. 

Alue sai muutoksen jälkeen uuden nimen - Risu no en - Oravan puutarha japaniksi. Olen pitkään miettinyt alueen muutosta, kirjoittanutkin siitä blogiin vuosien varrella, mutta nyt se vihdoin tapahtui. Muokattu alue on ihan aidan takana ja moni ohikulkija on ihastellut Risu no enin kasveja, erityisesti jaaninverivaahtera 'Atropurpureum' on kiinnittänyt monen huomion.

Mistään projektista ei tuli mitään ilman tätä apulaista. Uskon Murusen nauttineen poikkeuksellisesta mökkeilykesästä vähintään yhtä paljon kuin minä. Kerroin aiemmassa postauksessa enemmän Murusen mökkikesästä.

Toinen isompi puutarhaprojekti oli köynnöshortensian kutistus. Massiivisen viherseinän sijaan jäljellä on enää obeliskissa kasvava köynnöshortensia, japaninkirsikka ja tilaa jollekin uudelle. Tämänkin projekti siis jatkuu ensi vuonna.

Pienempiä projekteja on ollut vadelmapolun ehostus. Jatkoin myös kuupuutarhan muokkausta. Istutin uusia kasveja ja kaivoin pikkutalviota ja kieloja pois. Tämäkin projekti jatkunee ensi kesänä.

Kuluvana kesänä ei hirveästi tullut vierailtua missään koronan takia. Kävin vierailulle Kupittaan siirtolapuutarhassa ja pääsin vierailemaan myös yhdellä palstalla. Lisäksi piipahdin Liedon japanilaisessa puutarhassa. Esittelin omassa postauksessa siirtolapuutarha-aluettamme hedelmäpuiden kukinnan aikaan.

Vuosi 2020 on ollut myös vuoteni siirtolapuutarhajulkkiksena. :) Ensimmäiseksi minua ja kanssa-puutarhuri Juhaa haastateltiin MTV3:n aamutelevisioon suorassa lähetyksessä. Noin kahdeksan minuutin pätkässä hengaillaan palstallani ja keskustellaan muun muassa siirtolapuutarhojen suosiosta ja siitä ovatko palstat työleirejä vai paratiiseja.

Seuraavaksi minusta ja palstastani tehtiin iso juttu Helsingin Sanomien Koti-liitteeseen. Samassa yhteydessä haastateltiin myös samaista, yllä mainittua siirtolapuutarhurikonkari-Juhaa yleisesti siirtolapuutarhoista. Juttu löytyy Hesarin sivuilta edelleenkin (maksullisena tosin).

Kolmas esiintyminen oli Siirtolapuutarhaliiton Siirtolapuutarha-lehdessä, jossa minut ja blogini esiteltiin blogivinkkiosiossa. 

Neljäs esiintyminen oli Kekkilän julkaisemassa Vihreästi kotona -bookazinessä, jossa kerrottiin viherkasviharrastuksestani. Bookazineä on jaettu osalle Avotakan tilaajista, mutta valitettavasti sitä ei toistaiseksi ole laajemmin saatavilla. Kekkilän somea seuraamalla voi saada selville mahdollisista uusintapainoksista. Kekkilän nettisivuilta voi lukea jutun ja katsoa joitakin kuvia.

Vietin mökillä yhteensä 10 viikkoa kolmessa pätkässä. Aluksi menin mökille viettämään vain viikonloppua, mutta en sitten malttanutkaan lähteä kotiin. Kävin vain suihkussa, hain ruokaa, vaatteita ja tavaroita tarpeen mukaan kotoa. Yhtäkkiä olin viettänyt neljä viikkoa putkeen mökkeillen. Sitten lähdin kampaajalle Turkuun ja heti sen jälkeen polveni leikattiin toistamiseen. Operaation jälkeen oli helpompi olla kotona kuin hieman alkeellisissa oloissa mökillä pelkästään jo liikkumisen ja puhumattakaan hygienian takia. No, pian olin kuitenkin takaisin siirtolapuutarhassa.

Kuinka nautinkaan noista kiireettömistä kesäpäivistä, aamiaisista ulkona, käyskentelystä puutarhassa, työskentelystä omenapuun alla ja lukemisesta illan viileydessä hämärän laskeutuessa. Kun tätä postausta tehdessä selasin blogia läpi, huokailin ihastuksesta, kun nuo ihanat päivät muistuivat mieleeni. 

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

ENSILUMI.

Vuoden 2020 ensilumi satoi 20.11.2020. 

Aamulla en voinut millään uskoa silmiäni, kun verhojen raosta näkyi jotain valkoista. Olin käynyt ulkona vielä edellisenä iltana kympin jälkeen ja mietin kuinka ihanan lämmintä oli ja aiemmin viikolla olin kuitannut luokkakaverini puheet lumen tulosta meteorologien metkuiksi. Vaan ei. 

Pakko se oli uskoa. Olin suunnitellut viettäväni päivän tiukasti sisätiloissa lähinnä vuorotellen sohvalla ja sängyllä maaten, koska illalla oli tuntunut vähän kipeältä ja arvelin levon tekevän hyvää. Kirkas auringonpaiste viekoitteli kuitenkin lähtemään kameran kanssa ulos. Olokin oli huomattavasti parempi kuin illalla. Suuntasin reippain askelein mökille.

Aurinko oli vasta nousemassa puiden takaa siirtolapuutarha-alueen päälle, kun astuin portista sisään. Lumi kimmelsi ja puuteripinta armollisesti peitti kaiken alleen.

Niin kaunista!

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

MÖKKI JA PALSTA MARRASKUUSSA 2020.

Marraskuu on ollut mukavan leuto, eilen kun kävin ottamassa nämä kuvat mökillä paistoi ihanasti aurinko. Tätä kirjoittaessa taas Liisa-myrsky pauhaa nurkissa. Ei uskoisi, että on vain yksi yö välissä.

Käyn puutarhassa lähinnä vain tarkastuskäynneillä. Olen hieman leikannut perennojen varsia, mieluummin jätän ne talventörröttäjiksi ja lintujen ravinnoksi kuin pilkon niitä penkkeihin. Kitkeä voisi, mutta en millään viitsi. Pidän nyt vähän lomaa puutarhasta. :)

Valitettavasti joku eläin ei pidä lomaa puutarhastani, vaan oikein urakalla tonkii kukkapenkkejä ja syö sipuleita. Aluksi epäilin rastaita, nyt katseeni on kääntynyt myyriin, vaikka muutamakin naapuri syyttää kaneja. Oma palstani on mielestäni kaneilta ja rusakoilta suojattu, mutta ei hiiriltä ja myyriltä. Tunneleita on useassa kukkapenkissä ja niitä on paljon. Olen täytellyt reikiä ja yrittänyt viritellä verkkoja päälle. Tämä siis silloin kun vielä syytin lintuja. Ärsyttävää. Mökin sisälläkin on runsaasti hiiren kakkaa. En tiedä ovatko ne tulleet jo ennen vai jopa sen jälkeen kun vein mökkiin hiiren karkottimen. Voi olla, että keväällä pääsee kirosana jos toinenkin.

Kultalakka | Erysimum cheiri

Puut ovat päästäneet irti lehdistään. Olen suurimman osan haravoinut kukkapenkkeihin, loput saavat jäädä nurmikkoa lannoittaaan.

Marraskuussa 2011 aloitin kuukausittaisen palstan kuvaamisen, joka kuukausi otan kuta kuinkin aina samasta kohtaa portilta kuvan kohti mökkiä. 

{2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011} 

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest 

PARAS RUUSUNI IKINÄ -HAASTE.

Blogeissa on kiertänyt Kukka & Kaali -blogin Pauliinan aloittama Paras ruusuni ikinä -haaste. Olen jännityksellä seurannut sattuuko joku haastamaan minut tähän, sillä en ole lainkaan ruusuihmisiä. En sitten mitenkään. Inhoan sitä piikikkyyttä ja joka paikkaan leviämistä. Sain kuin sainkin haasteen Pionilta Anun puutarha -blogista. :)

Ensi töinä yhdeksän vuotta sitten kaivoin pienehkön juhannusruusun pois keskeltä nurmikkoa ja läväytin tilalle ensimmäisen lavankauluslaatikon. Olisiko ollut seuraavana vuonna, kun lähtöpassit sai sekä aronia että sen vierellä ollut aprikoosiin hieman taittavan värinen ruusu. Ne molemmat saivat uuden kodin vanhempieni luona, muutaman vuoden päästä ruusu kuitenkin kuoli. Tilalle istutin rivin pioneja.

Ryhmäruusu | Rosa 'Europeana' (?)

Tänä vuonna olen kaivanut mökin edustan kukkamaassa ollutta valtavaa valamonruusua ylös. Kyllästyin sen risuisen rumaan ulkoasuun ja joka puolelle tunkeviin juurivesoihin. Edelleen alkuja työntyy sieltä ja täältä, joten taistelu jatkuu ensi vuonna. Valamonruusun helmoissa on ollut yllä olevassa kuvassa näkyvä tummanpunainen ruusu. Äitini kutsuu sitä Eurooppa-ruusuksi ja se todennäköisesti onkin ryhmäruusu 'Europeana'. 

Ruusu on tänä kesänä kukkinut ennätysmäärin, ehkä kun tilan vallannut kaveri on poissa, niin se on päässyt paistattelemaan auringossa. Tämä ruusu vaikuttaa aika harmittomalta valamonruusuun verrattuna, se on kooltaan pieni eikä se ole levittäytynyt joka paikkaan. En silti ole varma jääkö nykyiselle sijalleen, sillä olen suunnitellut ruusun nykyiseen penkkiin ihan toisenlaista värimaailmaan.

Ruusu | Rosa 'Tove Jansson'

Palstan neljästä alkuperäisestä ruususta on siis enää yksi jäljellä ja toisesta juurivesoja. Mutta kaiken tämän ruusujen ihon ja hävityksen jälkeen olen itse tuonut puutarhaan kaksi ruusua. Vuonna 2015 osallistuin ensimmäiseen bloggaajatapaamiseen Tampereella ja vierailimme Ruususeuran puheenjohtajan, Lauri Korpijaakon, ruusutarhassa, josta hän jakoi runsaasti pistokkaita. Minäkin otin niitä runsaasti, mutta vain kaksi jäi henkiin. 

Ruusut ovat samettisen tumma 'Tove Jansson' ja aniliinimpi 'Kesäyö'. Molemmat ovat edelleen ruukuissa,  koska en ole osannut päättää mitä niille teen. Olen pari kertaa ruukuttanut ne uudestaan, ruusut kukkivat kesäkuun lopussa ja talven ne viettävät valeistutuksessa. Olen harkinnut niiden viemistä siirtolapuutarhan taimitorille myyntiin, mutta sitten iskee haikeus - olenhan itse ne omin pikkukätösin kasvattanut. Pidän erityisesti 'Tove Janssonista', sen väri on sekä terälehdissä että lehdissä upea, mutta olen lukenut, että se on kovin innokas leviämään. Pienellä palstalla se on ongelma, koska en halua Tovea tai muutakaan ruusua joka kukkapenkistä tunkevaksi.

Ruusu | Rosa 'Kesäyö'

Onnistuneet pistokaskasvatukset tuntuvat erityisen tärkeiltä, sillä ole ainakin kolme kertaa yrittänyt kasvattaa punalehtiruusua pistokkaista. Ei onnistu. Punalehtiruusu kiehtoo vaatimattomalla ulkonäöllä, mutta ihanalla värillä. Ehkä en vielä lannistu, vaan kokeilen ensi vuonna uudestaan. Rosa glaucasta on kehittynyt minulle pienimuotoinen pakkomielle.

Ehkä ihanin ruusu, jonka olen tosin vain kuvissa tavannut, on köynnösruusu 'Red Cascade'. Sillä on syvät tummanpunaiset kukat, lämpimämmän sävyiset kuin Tovella. Kukat ovat pienet ja sen mainitaan olevan muutenkin pienikasvuinen. Täydellinen minipuutarhaani siis. Olen nähnyt kuvia japanilaistileillä Instagramissa ja googlatessa jotain vähäistä tietoa löytyi englanniksi. Luulen, että tämä jää valitettavasti saavuttamattomaksi kaukorakkaudeksi. 

Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest