BLOGGAAJATAPAAMINEN RAUMALLA.

13 kesäkuuta 2016













Varhain lauantaiaamuna lähdin kohti Raumaa kohteena puutarhabloggaajien tapaaminen, jonka organisoivat Suvikummun Marja ja Kivipellon Saila. Ihana Rikkaruohoelämää-blogin Between nappasi minut kyytiin linja-autoasemalta ja suuntasimme päivän ensimmäiseen kohteeseen, Vakka-Taimen puutarhaan. Vakka-Taimessa meitä odotti aamukahvit ja Vesa Muurinen huikeine tarinoineen. Bloggaajaporukan kanssa kiersimme puutarhaa Vesan perässä, joka esitteli kasveja, kertoi puutarhansa tarinaa ja sai porukan lumoutumaan aina vain uudestaan ja uudestaan. Vain puutarhan kissan tulo sai paatuneimpien kissanaisten huomion toisaalle.

Toisena kohteena oli Marjan työpaikka Vuorelan puutarha. Ihastuin puutarhan siistiin ja järjestelmälliseen kasvien esittelytyyliin. Moni muu saisi ottaa mallia selkeistä kuvista ja tiedoista kasvien luona. Vakka-Taimessa aika oli kulunut siivillä ja Vuorelassa olikin jo hoppu, paikka oli menossa pian kiinni ja itselläni alkoi olla kiire linja-autoon ja Helsinkiin.

Päivän kolmas kohde olisi ollut Suvikumpu, Marjan puutarha ja kissat. Harmittavasti tämä jäi kokematta, kun piti palata kotiin omaa Murusta hoivaamaan. Muruseni itkikin oven takana saapuessani lähempänä kymmentä kotiin. <3 Loppuilta istuttiinkin sitten kylki kyljessä sohvalla.

Tapaamiseen osallistuneet bloggaajat:


sekä Leena, Eija ja Titta

Kaikki kuvat ovat Vakka-Taimesta. Vuorelan puutarhassa keskityin vain ostosten tekoon. :) Sain mukaan ostamienki kasvien lisäksi Saaripalstan Sailalta kaksi iki-ihanaa pientä pelargonin alkua. Kiitos! Kiitos kaikille mukana olleille, oli aivan huikea päivä! Toivottavasti nähdään taas pian uudestaan!




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


26 kommenttia:

  1. Oli niin kivaa nähdä ja ihanaa kuulla, että Murunen sai mamman viimein kotiin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli todella kiva nähdä ja kiitos pelargoneista!

      Poista
  2. Oli kiva tavata hauskoissa ja mielenkiintoisissa merkeissä. Murunen on kyllä niin vaativan näköinen, ettei myöhästyminen iltahetkestä tule tietenkään kysymykseen :)

    VastaaPoista
  3. Oli kyllä kiva tavata sua! Olet napannut meidät, vanhan varisparin, hauskaan kuvaan :)

    VastaaPoista
  4. Kati, oli kiva tavata jälleen. Tuli sinunkin päivällesi pituutta, vaikka lähdit muita aiemmin pois. Pelargonisi saivat uuden kodin, joskaan en nähnyt, mikä kasvi lähti minnekin.
    Hauskaa, että jokainen kuvaaja on nähnyt samat kohteet eri tavalla. Näin voi kunkin postausta lukemalla palata muistelemaan lauantaita ja löytää näkymiä, jotka jäi itseltä tallentamatta.
    Mukavaa kesän jatkoa sinulle ja muruselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Erityiskiitokset kyydeistä ja matkaseurasta Raumalla. Päivä oli ehdottomasti kaiken matkustamisen arvoinen, oli niin huippua! Terkkuja Juusolle ja ihanaa juhannusta!

      Poista
  5. Ihanat kuvat olet napannut<3 Oli taas niin kiva nähdä. Minulla on sinun yksi pelargoni vauva. Yritän pitää hyvässä hoivassa ennen kuin se pääsee omaan kotiinsa. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kaima! :) Oli tosi kiva nähdä, mukavaa alkavaa viikkoa!

      Poista
  6. Olipa jälleen niin kiva tavata, aika vain sai siivet ja kului huomaamatta! Upean tieto- ja taimipaketin saimme Vakka-Taimesta ja ihanuuksia vielä Vuorelasta! Oli varmaan Murunen ikävissään, rapsutukset pikkuiselle! Mukavaa viikkoa Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Olipa ihana päivä ja ihana tapaaminen, toivottavasti nähdään uudelleenkin samoissa merkeissä. Aurinkoista viikkoa sinulle!

      Poista
  7. Voi miten mukavaa olikaan jälleen tavata =) Ja mikä puutarhapöhinä meillä olikaan. Kauniit kuvat sinulla päivästä =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Oli kiva tavata taas, toivottavasti pian uudestaan!

      Poista
  8. Oli kyllä ihana nähdä taas, vaikkakin aika meni niin nopsaan ettei kunnolla ehtinyt jutella kaikkien kanssa.
    Nähdään taas!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, olisi pitänyt olla extratunteja päivässä, jotta olisi ehtinyt kunnolla jutella kaikkien kanssa. Toivottavasti nähdään pian!

      Poista
  9. Voi, Murusella on maailman paras mamma. Voi pikkuista kisulia, kun niin ikävöi. Niin se vaan on, että valinnat tapahtuvat kissojen paras mielessä.
    Oli mukava tavata sinut livenä ♡ Toisaalla jo kommentoinkin tyylikkyttäsi, lasit oli ihan piste iin päälle.
    Kuvasi ovat tyylikkäitä. Olikohan tuo viimeinen kasvi karstaohdake. Se on vaikuttavan näköinen ja leviää kuulemma hurjasti, jos se nyt on se.
    Vakka-Taimi on upea paikka. Se teki suuren vaikutuksen ja Muurinen on mahtava paikan "isäntä".
    Harmi, että bussi lähti niin aikaisin ja matka täältä Helsinkiin kestääääääää.
    Kiva, kun jaksoit lähteä pikavisiitille!
    Halit Murulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Leena, oli tosi kivata tavata! Kaikki matkustus oli kyllä päivän arvoista, oli niiiin mukavaa ja olisin kyllä mielellään jäänyt myöhempääkin, mutta mutta. Sitä se on tämä kissan yksinhuoltajuus. :) Murunen on ykkönen, aina. Rapsutukset ipanoillesi! <3

      Poista
  10. Hauskaa katsoa, mitä osallistujat ovat taltioineet samalta matkalta. Kyllä näen "jotakin japanilaista" näissä kuvissa. Minulle se merkitsee minimalismia ja järjestystä, säntillisyyttä.
    Oli mukavaa tavata! Harmi ettet päässyt enää illalla osallistumaan Marjalle. Mutta ymmärrän matkan hankaluuden ja huolen kissasta. Arvostan, että lähdit aamulla aikaisin julkisilla meetinkiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Irene! Oli kiva tavata, olisi ollut kyllä ihanaa päästä vielä Marjan luo visiitille.

      Poista
  11. Sun kuvissasi on mahtava tunnelma! Niistä huokuu päivän mielenkiintoisuus ja ihanuus!
    Harmi, että jouduit lähtemään aimemmin, mutta se oli varmasti järkevää. Eihän pientä kissaa voi niin vaan itkettää.
    Oli taas niin ihana nähdä ja toivottavasti nähdään pian uudelleen! Sitä ennen höpistään täällä blogeissa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, olisin niin mielellään jäänyt, mutta en vaan millään henno jättää kissaa niin pitkäksi aikaa yksin. Toivottavasti nähdään taas pian!

      Poista
  12. Teillä oli kyllä hieno päivä, aika harmissani olen kun en jaksanut lähteä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Päivä kyllä oli upea, harmi ettet päässyt mukaan! Ensi kerralla sitten.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground