MÖKKI JA PALSTA ELOKUUSSA 2018.

26 elokuuta 2018


Yhtäkkiä on elokuu ja olen saman edessä kuin aina tähän aikaan. Pitäisi saada lisää syyskukkijoita. Huomaan taas etteivät viime vuonna istuttamani syysvuokot ole hengissä.



Kohta alkaa taas sipulihässäkkä. Olen tehnyt tilauksen Alankomaihin, hyvin maltillisen sellaisen. Saattaa kaduttaa keväällä. Jätin myös tilaa heräteostoksille siellä ja täällä.








Luumuja on tullut runsaasti ja suurin osa on jo pudonnut maahan. olen syönyt tuoreeltaan ja nyt leivon piirakan.



Viinirypäleitä näyttää tulevan muhkea sato. Rypäletertut ja yksittäiset rypäleet eivät ole koskaan olleet näin suuria. Toivottavasti mitään yllätyskylmää yötä ei ole luvassa hetkeen.


Magnolia 'Susan' järjesti yllätyksen. Se oli kaikessa hiljaisuudessa tehnyt kolme nuppua, joista kaksi kuivui kasaan.




Oi syksy, ihanaa kun olet ihan nurkan takana. Nyt alkaa olla puutarhahommista mitta täynnä tälle vuodelle.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Mahtava luumusato, meillä tulee tasan kuusi luumua. Kukkasipulivalikoimia pitäisi alkaa katsastamaan, muuten tosiaan kaduttaa keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu ettei tuo puu tunne huonoa vuotta lainkaan. Huonompina vuosinakin luumuja riittää runsaasti. Pitää tsempata sipulien kanssa, sillä keväälle se palkitaan.

      Poista
  2. Ei taida minunkaan syysvuokot olla hengissä. Unohdin tarkistaa, kun käväisin eilen mökillä. Ne kuuluivat äitini suosikkeihin. Pitää ostaa ensi keväänä uudet taimet, jos eivät viime talvesta selvinneet. Kaunista ja vehreää sulla siellä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pitää kokeilla syysvuokkoja jossain uudessa paikassa, jos löytyisi sijainti missä viihtyisivät. Ovat niin kauniita.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground