PELARGONIN KASVATUSTA.

09 helmikuuta 2014






Alkaneen helmikuun kunniaksi tein pienen inventaarin siemenkätkööni, pieni tilauskin saapui jo Exotic Gardenilta ja joitain viime vuotisia pussukoita on tarttunut mukaan hyvällä alella. Olen yrittänyt malttaa mieleni, sillä palsta on aika pieni ja mitään päräyttävää istutussuunnitelmaa ei ole. :)

Tilaa kotonakin on niukalti, joten yritän välttää esikasvatettavia kukkia ja kasveja. Exotic Gardenin tilauksen kaikki siemenet voi istuttaa alkusyksystä tai kevään korvalla kasvatettaessa vaativat kylmäkäsittelyn. Luulenpa ettei Kanssa-asuja ilahdu jääkaapin täyttävistä pikku multapaakuista, joten koitan jaksaa odotella aivan liian pitkään eräiden ihanuuksien istutusten kanssa.

Jotain piti silti saada kasvamaan, Kodin 1:n alennuksesta ostamani Pelargonium x hortonum 'Horizon Pink Meteor F1 Hybrid' eli kotoisasti pelargonin siemenet laitoin esikasvatukseen. Tein innolla sanomalehdistä ruukkuja ison kasan tajutakseni, että pussukka sisälsi vain 6 siementä. Eivätpä ainakaan vie liiemmälti tilaa. Nyt sitten jännään miten tämä kokeilu onnistuu, odotan innolla pussin kyljessä luvattuja "terälehtien ulkopinta pinkki ja sisäpinta valkoinen" -kukkasia. :)



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'
 


4 kommenttia:

  1. Pelargonien kasvatus kuulostaa kiehtovalta. Meillä on vähän sama tilanne, että sisätiloihin mahtuu todella huonosti nuo esikasvatusta vaativat, joten pitää enemminkin panostaa myöhemmin keväällä kylvettäviin =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän asti pelargonien simen kanssa on ollut 100 % onnistuminen, kaikki kuusi siementä iti ja ovat kasvaneetkin kivasti! :)

      Poista
  2. Itselläni oli tyhjässä rahkakupissa siemeniä jääkaapissa saamassa kylmäkäsittelyä...mies sanoi, että hän ajatteli sen nähdessään, että nyt on alkanut jo säästään tyhjiä kippojakin..:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että meillä mies olisi heittänyt purkit jo roskiin, kun kuvittelisi mun keräilyn menneen ihan liiallisuuksiin... jos löytäisi jääkaapista "tyhjiä" purkkeja. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground