ORAVANKESÄPESÄN PELARGONIT maaliskuussa 2016.

25 maaliskuuta 2016


Hullu pelargoninainen täällä hei! Aika päivittää Oravankesäpesän pelargonitilanne. Syksyllä talvetukseen päätyi 33 erilaista pelakuuta. Tällä hetkellä niitä on hengissä 16 kappaletta. Tai no yksi on siinä ja siinä, onko hengissä vai kuollut. Talvetin osan kellarissa, jossa on pienen pieni kuultokalvolla varustettu ikkuna, muuten pimeää ja viileähköä. Kastelin kellarissa olleita kerran kuukaudessa. 

Pienimmät, viime vuoden pistokkaat ja siemenkasvatukset talvetin asunnon ikkunoilla. Helmikuussa hankin niille kasvivalon, joka näkyy yllä olevassa kuvassa roikkumassa. Punaista työpöytävalaisinta etsin pitkään, ajatus oli saada sellainen juuri kukkavaloksi. Vihdoin löysin, vieläpä ihanan viininpunaisen, mutta se odottaa pistokkeen vaihtoa maadoitettuun versioon, jotta saan sen käyttöön. Sisällä olleita pelakuita kastelin kerran viikossa.


Työpöytäni on nykyään kukkapöytä. Sulassa sovussa kliivian ja kausikaktusten kanssa on kellarissa talvehtineet pelargonit.



Tammikuussa kylvämäni chilit ehtivät kasvattaa sirkkalehdet ja sitten niiden kohtaloksi koitu kait kuivuminen. Niiden jättämää aukkoa paikkasin heti pelakuilla. Kylvin sanomalehtipotteihin Pelargonium x hortorum 'Lustre Deep Pink' -siemeniä. Ensimmäisestä satsista ei lähtenyt yhtäkään kasvuun tai sitten olin vain hätäinen. Toisella yrittämällä 10 siemenestä kahdeksan on itänyt.


Ja eihän hullu pelargoninainen pysty olla ostamatta lisää ihanuuksia, kun niitä eteen tupsahtaa. En selvinnyt tätäkään kevättä ilman Plantagenin pikkupistokkaita. Kävin jopa kaksi kertaa hamstaaramssa niitä itselleni. Tällä kertaa nämä yksilöt löysivät tiensä ostoskoriini:

Pelargonium zonale 'Prins Nikolaj'
Pelargonium zonale 'Happy Thought'
Pelargonium zonale 'Kr. Mary'
Pelargonium zonale 'Lotusland'

Pelargonium zonale 'Dr. Ingrid'
Pelargonium zonale 'Vera'
Pelargonium zonale 'Lasse'
Pelargonium 'Concolour Lace'
Pelargonium peltatum 'Stellena Rose' x 2
Pelargonium peltatum 'Balkon Red'

 


Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Pelargonit ovat ihania ja mikä onnistunut talvetus!
    Jossain vaiheessa olin huolissani, kun himoitsin kaikkia mahdollisia pelakuita, ja kokoelma vain kasvoi, paisui oikeastaan. Sitten aloin tulla krantummaksi ja aloin tykätä eniten pienilehtisistä ja -kukkaisista villilajeista. En ole pariin vuoteen hankkinut yhtään isokukkaista, tosin tässäkin asiassa saattaa vielä koittaa uusi herääminen. Pelargonit ovat vähän sellaisia ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat! Kerrankin tuli positiivinen yllätys, kun niin moni selvisi talvesta. Ensi kerralla olen varustautunut heti syksystä kasvilampuilla.

      Olen miettinyt, että pitäisi keskittyä keräämään jotain tiettyä ryhmää, mutta en millään vielä osaa päättää... :) Ehkä se tule itsestään jossain vaiheessa.

      Poista
  2. Vau, oletpas onnistunut hyvin talvetuksessa. Ihana näky tuossa ikunalla, saviruukut ja kaikki kasviaarteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Talvetuksen onnistuminen yllätti täysin minut. Ihanaa, kerrankin näin päin!

      Poista
  3. Ihania!
    Minäkin olen hurahtamaisillani pelakuihin, kun sain pysymään hengissä kolme viime keväänä kasvattamaani, joten jospa niitä lisää haalisi.
    Plantagenista lähtikin mukaan Mårbacka sekä pistokkaat Prins Nikolaj, Lasse ja Red pandora. Arvaa vaan tekisikö mieli hakea lisää ;)

    VastaaPoista
  4. Etenkin talvetuksen onnistuminen innostaa laajentamaan pelaguuvalikoimaa. Minulla tosin on vain kahta itse kasvatettua sorttia.
    Pelaguu ja saviruukku ovat jotenkin niin yhteensopiva pariskunta, ettei oikeastaan mitään muuta ruukkua tule pelaguulle sovitetuksikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen innoissani talvetuksen onnistumisen myötä, vaan kun eivät nyt kuolisi ennen kesää... Ja juu, en voi kuvitellanaan muuta yhdistelmää kuin pelakuut ja saviruukut.

      Poista
  5. Onnittelut kevään saavuttamisesta! Lueskelin blogiasi ja jotenkin päädyin myös Oravanpesään. Miten olen missannut sen tähän asti? Tässä on mennyt mukavasti mahatautipäivän jälkilöylyt blogejasi lukiessa. Kiitos!

    Sini K.
    www.kasvihormoni.fi

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground