OMASTA MAASTA. Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja.

03 huhtikuuta 2016








Viljelykautta malttamattomana odotellessani sain luettavaksi Omasta maasta - Omavaraisen kotipuutarhurin käsikirja -kirjan. Opuksen on kirjoittanut Bella Linde ja kuvannut Lena Granefelt. Omasta maasta opastaa kasvimaan perustamisesta aina sadonkorjuuseen ja sadon säilömiseen asti. Kaikki ohjeet perustuvat luomuviljelyyn, joka kiinnostaa minua suuresti.  Kirjasta löytyy ohjeita muun muassa maanmuokkaukseen, lannoitukseen, kompostointiin ja tuholaisten torjuntaan. Opus myös neuvoo miten voi laskea oman puutarhan tuoton.

Ruotsalaisnaisten kirja tarjoilee puutarhurille vuosikalenterin, joka on kaltaiselleni suurpiirteiselle puutarhurille hyvä muistilista kauden puutarhatöistä. Tykkään myös pienen puutarhan omistajana kirjoittajien viestistä, että ei tarvita suurta tonttia vaan jo siirtolapuutarhapalsta tai parveke riittää matkalla kohti omavaraisuutta. Miinusta vähemmän houkuttelevasta kannesta. Miksi kanteen on valittu niin ruma kuva?

 Sain kirjan blogin kautta Minerva Kustannukselta.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


6 kommenttia:

  1. Kivasti saa syötävää jo tuollaisesta postimerkin kokoisestakin pihasta, joka meillä on..:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, itse en pysty mitään varastoimaan kellariin tai pakkaseen, mutta on kivaa maistella itse kasvattamia juttuja. Ne maistuvan niin paljon paremmilta!

      Poista
  2. Kirja näyttää ihan hankittavalta ja kansi ei nyt niin ruma ole, sellainen perus muttei ylitsevuotava!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjan sisäsivuilla on paljon parempia kuvia, siksi tuo kansi näyttää minusta niin rumalta. Kannen pitäisi olla houkutteleva! Kirjan sisällöstä kyllä tykkäsin.

      Poista
  3. Minua kuva viehättää karussa yksinkertaisuudessaan, on maanläheinen ja tulee jotenkin turvallinen olo kuvaa katsoessa. Ja pikkusen pihan jaksaa hoitaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaipaan itse kansikuvaan houkuttelevuutta, tässä se on laadullisestikin vähän niin ja näin, sisäsivuilla on paljon houkuttelevampia kuvia. Asiaa kirjassa kyllä on paljon.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground