Nyt on vähän toisenlaiset marraskuun kuvat kuin vuosi sitten, kuvat ovat sunnuntailta. Tosin parhaillaan Helsingissä satelee lunta ja maa on ihan valkoinen. Eilen satoi vettä, kun istutin heräteostoksena mukaan napatut neljä pussia sipuleita, pikarililjoja ja laukkoja. Aika kuraista hommaa, olenkin luovuttanut puutarhahanskojen kanssa ja vedän näillä sadekeleillä suosiolla kumihanskat käteen puutarhahommissa.
Vielä pitäisi kerätä viimeiset omenat pois maasta ja vähän haravoida. Loput sitten keväällä. Huokaisen helpotuksesta, että Suomessa on syksy ja talvi. En jaksaisi tai en ole jaksanut enää pariin kuukauteen puutarhahommia, kuin pakolla ja vastuullisuuden tunteella. On ihanaa viettää aikaa muuallakin kuin palstalla, voi hyvällä omalla tunnolla lähteä kiertämään kirppiksiä tai museoita, piipahtaa Tallinassa tai vaan olla kotona. Keväällä sitten uudella innolla ja uusien suunnitelmien kera.
{2016} {2015} {2014} {2013} {2012} {2011}
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Ihanan kaunista! Vihreä maa ja puissa keltaisia lehtiä vielä jäljellä. Vähänpä nyt tulee puutarhassa puuhailtua, kun päivä on niin lyhyt. Mukavaa, että nautit talvikaudesta!
VastaaPoistaNyt onkin maisema ihan toisenlainen, kiitos eilisen lumisateen. Olisin voinut hyvin olla ilman lunta, vaikka onhan nyt aika kaunista.
PoistaSamaa mieltä, puutarha näyttää kovin samanlaiselta, sen pariin vasta keväällä uudestaan.
VastaaPoistaNiinpä!
PoistaIhanan siistissä kunnossa ja järjestyksessä sulla on kaikki siellä. Mä sain myös istutettua kaikki jo ostetut sipulit, vähän houkutteli ale laarien kaivaminen, mutta onneksi sain hillittyä itseni!
VastaaPoistaNooo, olisihan sitä voinut enemmänkin siistiä. Ei vain huvittanut ja kivempaa sitten keväällä leikkailla perennoja, kuin nyt.
PoistaHei tulin vierailulle. Ihanan siistiä sinulla on siellä. Meistä piti tulla siirtolapuutarha ihmisiä nyt jo varmaan 10 vuotta sitten. Mutta siitä hankkeesta ei tullut mitään se tyssäsi moneen asiaan. Joten me ostimme kuivan maan mökin. Siellä puuhaillaan ja rivarin pihalla. Miehen siskolla on Tampereella siirtolapuutarha. Joten saamme seurata hänenkin ihanaa plänttiään,kuten hän itse sitä nimittää. Kuten sanoit mukavaa on vetää vähän henkeä puutarhahommista ja siirryinkin välillä sisä postauksien ja käsitöiden pariin. Kirppiksillä kiertelen myös minä ja aina sitä joskus jotain löytyykin. Mutta käy kurkkaamassa minunkin blogiani jos vaikka kiinnostaisi jatkossakin.
VastaaPoistaKiva, tulit visiitille ja olet lämpimästi tervetullut uudestaankin! Pitääkin tulla vastavierailulle.
Poista