RIJKSMUSEUMIN PUUTARHA.

05 helmikuuta 2019


Kirjoitin tuolla kotipesän puolella lokakuisesta Amsterdamin matkasta, perinteiden Dami-kuvaston kanssa. Ajattelin jakaa muutaman postauksen verran täällä Amsterdamin kasviasioita. Ensimmäisenä ihastuttava Rijksmuseumin puutarha. 



Olin varannut aamuisen ajan Van Gogh -museoon ja varasin matkaan tunnin Google Mapsin ilmoittaman puolen tunnin sijaan. Ehdin hyvin kierrellä viereisen museon eli Rijkmuseumin puutarhassa. Pääsy sinne on ilmaista.



Rijkmuseumin 1885 tienoolla suunnitellut arkkitehti Pierre Cuypers ajatteli taidemuseon ja puutarhan kokonaisuudeksi, jossa taidenäyttelyt laajentuivat "ulkogallerioiksi" puutarhassa. Puutarha on alunpitäen jaettu kahteen erilaiseen osaan, lännen renessanssityyliseksi puutarhaksi ja itäpuoli taas muodolliseksi barokkityyliseksi ja 1800-luvun maisemapuutarhaksi. Muutoksista huolimatta alkuperäinen suunnitelma on vielä havaittavissa puutarhassa.




Keskellä puutarhaa oli näyttävä siipipähkinäpuu. Valtavan kokoisen puun siipimäset oksat levittyivät suojelevasti kukkapenkkien ylle. Puun varjossa oli istumapaikkoja levähtää. Puun kupeessa oli kaunis lasinen kasvihuone täynnä kasveja. Ansarin sisälle ei valitettavasti päässyt.




Puutarhassa oli myös suihkulähde tanssivine vesisuihkuineen. Yhdellä reunalla oli kivannäköinen kahvila, joka vasta oli avatumassa kun käyskentelin paikalla. Istuinpaikkoja oli ripoteltu ympäriinsä, ainakin aamulla paikkoja oli runsaasti vielä vapaana.



Muotoon leikatun pensasaidan syleilystä löytyi patsaita.



Käyntiaikaan puutarhassa kukoisti mm. vuokot ja jättiverbanat. Nyt niin trendikkäitä heiniä oli käytetty runsaasti ja vähän tulikin mieleen alankomaalaisen puutarhataiturin Piet Oudolfin puutarhatyyli. Oli ihana tehdä paluu Suomen elokuuhun, kun omassa puutarhassa näytti jo hyvinkin ankealta.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


4 kommenttia:

  1. Todella hyvä tuuri, että olit varannut "liikaa" aikaa. Olisi kyllä kiva päästä tuonnekin. Täytyisi oiken tehdä kunnon listaus kaikista paikoista, etenkin puutarhoista, missä haluaisi käydä ja sitten suunnitelma, miten toteuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tykkään jättää aina reilusti aikaa, jotta ei tule kiire. Amsterdam on kyllä ihana paikka!

      Poista
  2. Nuo heinät kyllä antavat ihanan lisän syksyiseen puutarhaan!

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground