MÖKKI JA PALSTA MAALISKUUSSA 2020.

17 maaliskuuta 2020



Tästä vuosikymmenen alusta on tullut ikimuistoinen, joka varmasti jää historian kirjoihin. Täällä Helsingissä ei ole termistä talvea tullut, lunta on ollut muutaman kerran ohut kerros, joka on yleensä sulanut seuraavana päivänä pois. Maaliskuu näyttää samalta kuin helmi-, tammi-, joulu-, marras- ja lokakuukin. Viime kuun kuviin tosin sain vähän lunta, mutta se oli poikkeuksellista.

Sitten on tämä korona-pandemia. Huh. Ehkei mennä siihen tässä blogissa, vaan katsellaan maaliskuista puutarhaa.



Oma puutarhaintoni on yllättäen vähän kadoksissa. Olen itsekin vähän ihmeissäni, mutta syytän leikattua polveani. Ei huvita oikein tehdä mitään, kun kankea polvi haittaa vähän kaikkea. Kyykistymistä, portaitten nousua ja laskua, kävelyä. Jalka kyllä on koko ajan parantunut ja toipuu murtumasta, mutta tuskallisen hitaasti.



Eläkeläistyövoimani on kovasti tulossa leikkaamaan omenapuut, vaikka olen vähän toppuutellut ja ehdotellut, että jos jätetään välistä. Ehtii ne sitten kesälläkin.


Tukholman puutarhamessumatkani peruuntui, joten kostoksi tilasin siemeniä niin Suomesta kuin Ruotsistakin. Suomesta myös siemenperunoita. Esikasvatusta voisi kohta aloitella harkitusti, tilaa ei oikeastaan niille ole. Varsinkaan kun kellarista pitäisi tuoda pelargonit sisälle.

Jouluruus | Helleborus purpurascens

Kuolleeksi luulemani jouluruusu yllätti ja kasvatti ruskeiden lehtien keskelle vihreät lehdet ja kukkia. Muistiinpanojeni mukaan olen istuttanut sen vuonna 2018 ja nyt se kukki ensi kerran -  ja noin runsaasti! I h a n a a.


Siirtolapuutarhan sähköremontti on edennyt palstani etupuolelta ohitse, tie on kaivettu auki, vedetty piuhat ja kaivuut täytetty. Kaikki tämä käyntieni välissä, noin viikon sisällä. Tiet ovat joka puolella rumannäköiset ja mutaiset, kiitos pakkasettomien kelien. Tiet tultaneen lanamaan kun sähkötyöt taukoavat kesäksi.


Ehkä se puutarhainto tulee, kun vain alkaa puuhailla. Voisin aloittaa tuon polun haraamisesta. Nuo vihreät käyvät silmään. Seuraavaksi voisi verryttellä viemällä ruukuissa olevat kuolleet kasvit kompostiin ja ehkä voisi kantaa penkin ulos aurinkoisia päiviä varten.

{2019} {2018} {2017} {2016} {2015} {2014} {2013} {2012}




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Vähän on minullakin puutarhainto kadoksissa, johtuisiko osittain talvettomuudesta. Innostuksen kehittymiseen tarvitaan talvi!
    Minulla on ollut samat kostotoimenpiteet peruuntuneen messumatkan suhteen. Olen tilannut siemeniä Cecilia Wingårdilta, Mustilasta, exotic gardenilta ja 2 kertaa Impectalta 😉. Vielä pitäisi ratkaista, miten saan tilatut pelakuun pistokkaat noudettua Pelargonitaivaasta...
    Toivottavasti polvesi vetreytyy siihen mennessä kun keväthommat todenteolla alkavat 🤗

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samoista paikoista minäkin siemeniä tilasin. :) Tuoksuherneet olin ajatellut ostaa messuilta, mutta onneksi ne saa kotiin tilattuinakin. Pelargonitaivaasta tilatut pistokkaat olisin pyytänyt äitiäni noutamaan, mutta ne eivät olleetkaan vielä valmiit. No, ei niillä kiirettä ole.

      Juu, toivotaan niin. Muuten vuohenputki ottaa vallan. :/

      Poista
  2. Voi harmi polvea, mutta toivotaan, että kesäksi vetryy ja puutarhaintosi palaa.:)

    VastaaPoista
  3. Toipumista polvellesi! <3 Minulla on puutarhaintoa vaikka muille jakaa, joten lähettelen sitä lempeiden tervehdysten kera sinnepäin. :) Kostotoimenpiteesi kuulostaa oikein mainiolta. Taidanpa soveltaa sitä ja pistää tilaukseen vielä vähän lisää taimia. Onpa kerrassaan suloinen jouluruusu! Mukavaa viikon jatkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tulee tarpeeseen! :) Eilen kävin palstalla haraamassa mökkipolun, leikaksin karviaisen ja nakkailin syksyllä ruukkuihin jääneitä kasveja kompostiin. Tulipa hyvä mieli!
      Kyseiset kostotoimenpiteet sopivat kaikkiin tilanteisiin! Aurinkoista viikonloppua! <3

      Poista
  4. Viehättäviä kuvia, oli hauska vierailla palstallasi. Eiköhän into ala hiljalleen sinullakin nousta, kun alkuun pääsee puutarhapuuhissa. Tämä on ollut todella ikimuistoinen ja kummallinenkin alku sekä vuodelle että vuosikymmenelle. Tsemppiä polven kanssa, toivotaan että tilanne korjaantuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Päivi! Tämä vuoden alku jää varmasti historiaan, jännä miettiä miten tämän hetken näkee vaikka kymmenen vuoden päästä. Tässä ajassa on ihanaa, että on puutarha. Siellä oleskelukin tekee jo hyvää, eikä siellä kuitenkaan pitkään malta toimettomana olla. :)

      Poista
  5. Hyvä jos noin nopeasti ja huomaamattomasti hoitaavat sähkötyöt. Ois ikävä jos lumettomuuden lisäksi maat olisi mullin mallin. Minäkin odotan nyt että alkaa lämpimämpi koska puutarhainto ehti tulla jo viikko sitten. https://www.e2sahko.fi/sahkourakointi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Toivottavasti kaikki sujuu mallikkaasti. Kummasti se aurinko tuo mukanaan puutarhainnon.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground