KAISANIEMEN KASVITIETEELLINEN PUUTARHA. osa 1/2

17 marraskuuta 2021


Osallistuin kesäkuussa työväenopiston kolmen illan luovalle kasvikuvauskurssille. Ensimmäisenä iltana tutustuimme aiheeseen etäopetuksena. Kurssin vetäjä esitteli valokuvauksen perustekniikoita ja niiden mahdollisia luovia käyttötapoja, katsoimme myös paljon esimerkkikuvia aiheesta. Seuraavalla viikolla lähdimme kuvaamaan, kasvikuvauskohteeksi oli valittu Kaisaniemen kasvitieteellinen puutarha, jossa saimme vaeltaa itsenäisesti ja kuvata omaan tahtiin annettuja tehtäviä. Kolmantena iltana oli vuorossa palautekeskustelu, jossa katselimme toistemme kuvia ja keskustelimme niistä.

Komeakotakuusama | Weigela florida 'Korea'

Vuorikellukka | Geum montanum

Harjoitustehtäviä oli yhteensä 24., niistä jokaista ei tarvinnut kuvata, vaan tekniikat, apuvälineet ja aiheet sai itse kukin valita oman mielensä mukaan. Piti mm. hyödyntää syväterävyyttä, tarkentaa eri kohtiin kuvassa, vaihdella kuvaussuuntaa (ylhäältä, alhaalta), poimia graafisia elementtejä tai hyödyntää varjoja.


Sinisade | Wisteria sinensis

Tehtäviä kuvatessa huomasin itse toistavani samaa kaavaa ja miettiväni kuvausta blogin kannalta - miten saisin blogiin sisältöä, mitkä kuvat, kuvakulmat ja aiheet olisivat kiinnostavia niin itseni kuin lukijastakin. Kun on enemmän tai vähemmän 10 vuotta kuvannut samalla tavalla kuvia blogia varten on kehittynyt jonkinlainen oma tyyli ja myös erittäin sitkeä tottumus kuvaamiseen, josta olikin yllättävän vaikeaa hypätä pois, vaikka vain hetkeksi.

Sinisade | Wisteria sinensis

Tämä on taiteilija Matti Pikkujämsän maalausteline - se selvisi vähän myöhemmin. Kyseinen taulu oli myös kaupan taiteilijan nettikaupassa myynnissä.


Isotähtihyasintti | Camassia leichtlinii 'Alba'

Aikani taisteltuani blogikuvia vastaan, päätin olla itselleni armollinen ja ottaa erilaisia, luovia kuvia tehtävänannon mukaisesti, mutta MYÖS kuvata blogiin sopivia, tyylilleni uskollisia kuvia. Sillä enhän voinut antaa kauniin kesäkuisen puutarhavisiitin mennä sivusuun blogiltani, varsinkin kun tiesin syksyllä olevan laihanlaisesti mitään kaunista kuvattavaa tai kerrottavaa. Marraskuussa on tilausta värikkäille, kesäisille kukkakuville ihan toisella tavalla kuin kesäkuussa. 

Ruohosipuli | Allium schoenoprasum


Vuokkohilppa | Limnanthes douglasii

Nämä tämän postauksen kuvat ovat niitä minulle tyypillisiä kasvikuvia, joita täällä julkaisen, eikö vain? Niitä "luovempia" kuvia tuli huomattavasti vähemmän, osa oli kivoja kokeiluja, mutta eivät toimineet kuten olin ajatellut. Loppukritiikkiin piti tuoda viisi kuvaa näytille ja juuri sen verran sain puristettua oman tiukan seulani läpi kuvia, joihin olin tyytyväinen.


Kollinkäpälä | Antennaria plantaginifolia

Näitä perinteisempiä blogilkuvia riittää vielä toisenkin postauksen verran. Miten on, kiinnostaisiko sinua nähden ne viisi vähän erilaista kuvaakin?





Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


10 kommenttia:

  1. Kyllä kiinnostaa :). Kuten tiedät, olen ihaillut sinun kuviasi niin kauan, kun olen lukenut blogiasi. On kuitenkin kiinnostavaa nähdä, millaiset tehtävät /työt toteutit. Valokuvauksessa olisi niin paljon opittavaa.

    VastaaPoista
  2. Ehdottomasti kiinnostaa nähdä ne erilaisetkin kuvat. Tosin mielestäni olet jo nyt taitava kuvaaja. Pidän tyylistäsi, eikä sitä ole tarpeen muuttaa. Tottakai saat niin tehdä. Emmehän tiedä, vaikka muutos hurmaisi meidät oitis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! En ole varsinaisesti muuttamassa blogikuvaustyyliä, vaan pyrkimys oli kurssilla irrotella luovemmalla otteella, mikä sitten osoittautui haastavammaksi, kun on vuosikaudet tottunut kuvaamaan tietyllä tapaa.

      Poista
  3. No kyllä todellakin kiinnostavat myös ne toisenlaiset kuvat ja sinun selostuksesi / arviosi niistä! Ihanaa todellakin katsoa näitä kesäisiä kuvia. Aah. Verkkokalvot hyrisevät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, kun kiinnostaa. Esittelen kuvat omassa postauksessan. Enää puoli vuotta näihin tunnelmiin. :)

      Poista
  4. Kiinnostaa! Haluaisin oppia kuvaamaan paremmin ja mielestäni otat kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tintti, kiva kun kiinnostaa. Esittelen kuvat myöhemmin omassa postauskessa.

      Poista
  5. Kiinnostaa! Tykkään kuvaustyylistäsi.

    VastaaPoista

Proudly designed by Mlekoshi playground