Blogeissa on kiertänyt Tuplasti terapiaa -blogin Pirjon alkuun panema 6 kuvaa kesästä -haaste. Kukaan ei minua haastanut, muuta päätin kuitenkin osallistua, sillä viime kesä kuvia on jemmassa paljon, kun en saanut niitä aikanaan jaettua.
Tässä siis kuusi kuvaa kesästä ja tarkemmin vielä kesäkuulta. Ensimmäisenä topakka puutarhakissa-Miso. Alkukesä meni ulkoilevaa kissaa paimentaessa ja yritin aina samalla tehdä jotain kun jumitin Mison kanssa yhdessä kohtaa puutarhaa, yleensä nypin rikkaruohoja, kuten näkyy tuolla taustalla revittyjä rikkoja.
Pelkäsin menettäneeni palstan alkuperäiset tulppaanit ensin myyrille ja sitten viime talvelle. Ehkä niitä oli aiempaa vähemmän, mutta kuitenkin joitakin säilyneitä.
Laatoitettu terassialue oli tänä vuonna ennätyksellisessä käytössä. Vesipiste siirrettiin keväällä syreenipuskan eteen ja poikaystävän rakentama uusi työskentelypöytä mökin seinustalla lisäsivät käyttömukavuutta ja aamiaispisteestä tulikin sekä lounas-, että illallis- ja välipalapöytä. Musta epämääräinen möykky alaoikealla on Miso.
Tuo ihana, keväinen valo! Kuvasin tätä kohtaa useasta alkukesästä, varsinkin tuolta toisesta suunnasta. Tykkään tästä kohtaa erityisesti, vahingossa tehdyt kasvivalinnat ovat erityisen onnistuneet.
Riippaorvokit ovat joka kesäinen pakko saada -kasvi. Yritän taas kerran talvettaa niitä. Jalallisessa ruukussa olevaan iski heti miljoona kirvaa, kun toin sisälle. Heitin koko kasvin suosiolla biojätteeseen ettei tuholaiset leviä muihin kasveihin. Toinen porskuttaa edelleen ja on kasvattanut sisällä valtavat rönsyt. Pitäisi koettaa saada niitä juurtumaan, mutta tilaa on vähän heikosti. Ehkä keväällä yritän, jos vain saan riippaorvokin sinne asti säilymään elossa.
Miso esittelee miten hienosti mätsää verbenan kanssa. Oli ensimmäinen kerta, kun minulla oli verbena ja se yllätti pitkällä ja runsaalla kukinnalla. Ei hassumpi kesäkukka! Kiva kokeilla jotain uutta (itselle).
Seuraa Oravankesäpesää: Bloglovin' | Blogipolku | Instagram | Pinterest
Miso on kaunis ja tyylikäs kesäkuukaudesta riippumatta. Punainen pukee häntä erityisen hyvin.
VastaaPoistaIhanat kesäkuvat. Ymmärrän hyvin, että pidät tuosta kotkansiipi-tarhakalliokielokuvasta. Yhdistelmä on loistava.
Kiitos Between! Miso kyllä mätsää ihan minkä tahansa kanssa loistavasti. :)
PoistaOnpas kivat kuvat! Miso on kyllä super söpö <3
VastaaPoistaKiitos Eeva! <3
PoistaAivan ihania kuvia ja tunnelmia! Kiitos!
VastaaPoistaKiitos Pirjo! <3
PoistaOnko Misolla sellainen pehmeä ja upottava turkki? Viimeisessä kuvassa näyttää juuri sellaiselta, siihen voisi upottaa koko kasvonsa ja nuuhkia ihanaa kissan tuoksua (minusta kissat eivät oikeasti tuoksu itsessään miltään). Ai että miten hieno on tuo kalliokielopaikka.
VastaaPoistaMison turkki on sellainen samettisen pehmeä ja juuri sellainen mihin tekee mieli upottaa naama. Ja sitä teenkin, Mison kauhuksi. :D Ei ole helppoa olla pieni ja söpö kissa.
PoistaIhanat kesäkuvat! Miso sopii tyylikkäästi niin sinisiin orvokkeihin kuin punaiseen verbenaan. Mainio puutarhakissa, kun pysähtelee niin pitkäksi aikaa, että emäntä ehtii kitkeä siinä samalla kukkapenkitkin.
VastaaPoistaKiitos Minna! <3 Harmi vaan, että ne pysähtelyt tuppaa olemaan aina vaan samoissa paikoissa. Onpahan muutama kohta palstasta rikkaruohotonta. :D
PoistaTuo alkukesän valo, se vain on niin vangitseva!
VastaaPoistaJa ihania kuvia siis kaikki, kesäikävä iskee:)
Kiitos pioni! Niinpä!
Poista