KEVÄTMESSUT 2019 osa 2/2.

14 huhtikuuta 2019


Blogiyhteistyö: Messukeskus

Palataanpa sitten takaisin messutunnelmiin. Joka vuosi purnataan, että messujen anti on vähäistä ja kasvimyyjiä vähän. Siltä se joka vuosi tuntuu, mutta silti on osastoja, jotka ilahduttavat ja joilta tulee aina jotain ostettuakin.



Yksi vuosittaisista ihastuttajista on Peltosen Puutarha Kouvolasta. Peltosella on osasto täynnä pelargoneja ja niiden edessä aina lankean. Tällä kertaa olin kysellyt etukäteen sähköpostilla luonnonlajipelargoneja ja minulle olikin niitä pari varattuna. Mukaan lähti vielä pari lisää.




Toinen ihastuttava ostospaikka on HUONE ett RUMin osasto. Osastolta ei voi lähteä tyhjin käsin. Tai voi, mutta joutuu palamaan seuraavana päivänä paikalle kuten itse tein. HUONE ett RUM on erikoistunut ilmakasveihin ja yksi sellainen muuttikin Oravanpesään. Lisäksi ostin tumman loistomehipuun.


PuutarhaNikkarit.


Kotipuutarha-lehden osasto. Saatoin ostaa myös tuollaiset koristepompulat kasvitukiin. Saatoin myös vähän yllyttää Katria ja Eijaa ostamaan myös sellaset.


Messujen Ideapuutarhan suunnitelleiden Puutarhaetsivien osastolla oli sammalta myynnissä. Ihanan muhkean näköisiä ja Japani kävi mielessä, mutta en silti raaskinut ostaa. Hintaa ruukullisella oli kympin.


Lyhty Ry:n osastolla oli muun muassa myynnissä pelgonin pistokkaita. Ihastelin myös hienoja amppeleita ja koivuisia naulakoita.


Piirongin osastolla oli myynnissä sisustustavaraa.  Yllä kiva esimerkki osaston yksinkertaisesta kranssi-ideasta.


Keudan osastolla oli kivoja ideoita hyönteishotelleiksi. Ollapa joutilas lyhty.



Fiskarsin osaston ison viestin, 0 % kiirettä 100 % onnellisuutta, allekirjoitan täysin.


Loppuun vielä ne perinteiset messutulppaanit.

*Messulippu saatu blogiyhteistyönä Messukeskukselta.




Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Proudly designed by Mlekoshi playground