KATINMINTTU.

04 elokuuta 2013







Kävin fiilistelemässä Sofianlehdon puutarhakeskuksessa vanhempieni kanssa tässä taannoin. Silloin mitään ei tarttunut mukaan, mutta mieltä jäi kaivelemaan Katinminttu {Nepeta racemosa}. Kai nyt Katilla pitää omaa minttua olla palstalla! Eikö vain? :)

Oli siis palattava puutarhaan ja raotettava kukkaron nyörejä. Myyjä naurahteli pahaenteisesti, kun kysyi onko minulla kissaa ja vastatessani myöntävästi. Nimi oli jo enteillyt enemmän Muruselle sopivasta mintusta kuin minun mojitoihini käyvästä. :) Heti palstalle päästyäni lykkäsin puskan Murusen eteen ja kyllä kissa kissanmintun haistaa. Tuoksu ei kutenkaan saanut Murusta ihan sekaisin, vain pientä kiehnäystä ja sitten saalistamaan lintuja, perhosia ja muita kiinnostavampia.

Tuumailin istutuskohtaa ja päädyin istuttamaan katinmintun polun vierus kukkamaahan, juuri muokattuun päähän. Kunhan ensi siirsiin vähän tähtiputkea tieltä. Siinä Murusen on helppo käydä kiehnäämässä. Piti hifistellä ja kirjoittaa sinkkikylttiin vielä nimikin. :)

2 kommenttia:

  1. Tottahan toki Katilla pitää omat mintut olla...:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vain, samalla minttu on myös toiselle perheen katille, Muruselle. :)

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground