MÖKKI JA PALSTA TOUKOKUUSSA 2015.

24 toukokuuta 2015















Ja sitten tuli vehreys. Viime kuussa oli vasta pieni aavistus tulevasta kukkaloistosta, mutta nyt se on täällä. Eilen mökillä käydessä oli jo luumupuu kukassa ja pieni päärynänikin availi ensimmäisiä nuppujaan. Pian koko siirtolapuutarha on yhtä omenankukkaa ja silloin se on ehkä kauneimmillaan.

Puutarhalla suoritettiin tänä vuonna ruiskutuksen omenenkehrääjäkoita ja muita tuholaisia vastaan, viime vuonna puut harsottuivat seittiin ja sateella puusta tippui ällöä ruskeaa nestettä. Koit rouskuttelivat lehdet parempiin suihin ja myöhemmin kesällä omput kasvattivat uudet lehdet. Saa nähdä miten se on vaikuttanut tämän vuoden kukintaan ja satoon.

Uusi koti siirtolapuutarhan nurkalla on lisännyt käyntejä palstalla. Olen aivan hurmaantunut puutarhasta ilta-auringossa. Olenkin tehnyt monen monta iltakävelyä siirtolapuutarhassa ristiin rastiin ja miettinyt voinko ikinä kyllästyä toisten palstoille kurkkimiseen. Tuskin. :)

{2013} {2012} {2014}



Seuraa Oravankesäpesää: Blogilista | Bloglovin'  | Pinterest
 


4 kommenttia:

  1. Polkukin näyttää jo paljastuneen sateessa, se on kyllä hieno. Meilläkin luumu kukkii jo, mutta päärynässä on vasta lehtiä. Löysin kukkimasta pari Assyrian pikarililjaa, luulin ettei niitä koskaan tule, mutta aina sieltä pihalta tuntuu löytyvän yllätyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuo uusi polku on juuri nyt kuvauksellinen, kun muualla rehottavat rikkaruohot. Laiska puutarhuri täällä, moi! Pikarililjat on ihania, hurmaavia yllätyksiä sinulla.

      Poista
  2. Ihanan näköinen meininki! Mun sielunmaisema on ennen kaikkea tällainen rennompi ja boheemimpi, vaikka muille onkin kiva suunnitella niitä tosi siistejä pihoja :D Tosi kiva piha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Käyn iltaisin vakoilemassa muiden palstoja olen löytänyt kaksi ehdotonta suosikkia, molemmat ovat täynnä kukkia ja mökki on piilossa mutkittelevan polun päässä kasvien suojassa. Just sellaista boheemiutta ja rentoutta halajan lisää puutarhaani.

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground