JAPANILAISNURKKAUS.

30 elokuuta 2016


Rakas ikuisuusprojektini - japanilainen nurkkaus on taas kerran ollut työn alla. Sysäyksen sille antoi palstalla olleen kielletyn pensaan poisto juurineen. Sain kertaalleen muikkarin siirtolapuutarhan hallitukselta ja koko pensas oli jo alkujaankin kirvellyt silmääni. Se oli leikattu vuosien saatossa rumaksi.

Sahasin viime kesänä luultavasti lehmuksesta oksat pois maantasalta ja alkukesästä sain apua juurakon kaivamiseen. Kolmen illan uurastuksen jälkeen juurakko irtosi. Ostin tilalle nuokkusyreenin Syringa reflexan. Siistin aidan vierusalueen syreenin ympäriltä katteella ja sitten siirryin siistimään japanilaisnurkkausta. Alkuun kitkin rikat ja leikkasin kukkineet unikot pois.


Kannoin kaikki portin lähellä olleet kivet kompostin ympärille. Istutin toisen bambun, ruokobambun Fargesia robusta, paikalla olleen kaveriksi. Uuden bambun paikalla olleet hurmesilkkiheinät Imperata cylindrica 'Red Baron' bambujen eteen, lähemmäs ruokomatolla verhottua lehtikompostia.


Nurkkauksen etualalle istutin neidonhiuspuun Gingko biloban. Tämä elävä fossiili on hämäävästi lehtipuulta näyttävä puu onkin oikeasti havu. Minulla oli aiemmin Suomessa kasvatettu pieni neidonhiuspuu, se talvehti yhden vuoden olohuoneessa, viime talven palstalla. Gingko kasvatti pienet alut keväänä. Hihkuin riemusta, kunnes vihreät alut ruskistuivat ja sen jälkeen pikku puu päätyi kompostiin. Ostin tilalle vähän suuremman. Kuljetin sen kätevästi pyöräkorissa samankokoisen eukalyptuksen kanssa puutarhalta palstalle. :)



Japanilaisnurkkauksen tuntumaan, luumupuun oksalle laitoin Kierrätyskeskuksesta eurolla ostamani tuulikellon. Kohteliaisuussyistä naapureita kohtaan poistin nyörissä roikkuneen lapun, joka tuulessa heiluessaan aiheuttaa kilkatuksen.
 

Asettelin kokeiluun itse tekemiäni betonilaattoja keskelle japanilaisnurkkausta. Kokeilen tulisiko laattoja pitkin käveltyä. Ainakin Murunen on tykästynyt laattoihin ja on käynyt useasti koeistumassa askeleet.

Siellä neidonhiuspuun takana näkyy seuraava projekti. :) Siitä lisää seuraavassa postauksessa.



Seuraa Oravankesäpesää:  Bloglovin' | Blogipolku | Instagram Pinterest 


8 kommenttia:

  1. Kiva japanilaisnurkkaus. Arvaappa, minkä kahvinkeitin meille eilen saapui tarjoilemaan pehmeän kahvinautinnon ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 👍🏻 Toivottavasti on ollut kehujeni arvoinen myös teidän mielestä! 😄

      Poista
  2. Japanilaisnurkkauksesta tulee kyllä hieno!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos luottamuksesta! 😄 Ainakin pitkään ja hartaasti sitä tulee väkerrettyä...

      Poista
  3. Voi kyllä näyttää niin rauhalliselta. Uskotko neidonhiuspuun selviävän talvesta? Itselläni se on ruukussa ja kuvittelen ottavani sen sisälle kun ilmat viilenevät. Noissa laatoissa on jotain mikä viehättää eläimiä. Meillä on kasvihuoneen pohja tehtynä ja siis laatoitettuna. Sonja koira viihtyy laatoilla hyvin. Juu älä kysy milloin itse kasvihuone on kasattu:(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, kiitos! Mulla on tilanne, ettei oikein ole muuta vaihtoehtoa kuin kokeilla talvettamista maassa. Ajattelin peitellä puun hellästi pakkaspeitolla kuten muutkin herkkikset. Juurelle kasaan keon lehtiä vielä suojaksi. Periaattessa mahdollisuuksia on, Kaisaniemen kasvitieteellisessä on isojakin neidonhiuspuita puutarhassa. Lisäksi on suomalainen puutarha, joka kasvattaa puita ja antaa niiden olla talvet ulkona. Sijaitsee muistaakseni aika pohjoisessa. Ostin sieltä aiemman gingkon.

      Poista
    2. Kuulostaa melko varmalta keinolta, onnea! Täytyisköhän itsekin kokeilla, koska tuo talvettaminen sisällä on aika haastavaa...

      Poista

Proudly designed by Mlekoshi playground